Aineenopettaja

Aineenopettajat identiteettiä etsimässä

Aineenopettajien pedagogiset opinnot ovat vain lyhyt pätkä pitkien opintojen keskellä ja opettajaksi kasvetaan usein vasta työelämässä. Aineenopettajaksi opiskelevan on kuitenkin mahdollista sovittaa jo opiskeluaikana yhteen aineasiantuntijuutensa ja opettajuutensa.

Kasvetaan aineenopeiksi – yhdessä

Aineenopettajaksi opiskelevat ovat kaikenkirjava joukko, varustettuna erilaisilla opinnoilla, motiiveilla ja tavoitteilla.

Hyvä opettaja osaa laittaa työkoneen ja koulun oven kiinni

Vuoden harjoittelunohjaaja 2021 on Jyväskylän normaalikoulussa äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen harjoittelunohjaajana toimiva Mari Mäki-Paavola.

Steinerkoulun opettaja

Steinerpedagogista opettajankoulutusta tarjoaa Snellman-korkeakoulu Helsingissä.

SOOLin 70-luku: Miten luokan- ja aineenopettaja­opiskelijat löysivät toisensa ja OAJ:n

Tänä vuonna 60 vuotta täyttävä SOOL on toiminut nykyisessä muodossaan vuodesta 1995, jolloin Suomen Lastentarhanopettajaksi Opiskelevien Liitto (SLOL) ja SOOL yhdistyivät. Aineenopettajaksi opiskelevien Suomen Auskultantit ry (SA) ja alun perin vain kansakoulun- ja luokanopettajaopiskelijoita edustanut SOOL yhdistivät voimansa jo vuonna 1981. Tässä historiapläjäyksessä kurkistetaan SOOLin 70-lukuun, jolloin yhteiskuntatietoisuuden heräämisen ja toiminnan uudelleenarvioinnin seurauksena luokan- ja aineenopettajaopiskelijat löysivät toisensa ja OAJ:n.

Musiikkikasvatuksen tulevaisuus turvattava ja opiskelijoiden ääntä kuultava

Oulun yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa on aloitetut yt-neuvottelut uhkaavat musiikkikasvatuksen koulutuksen laatua ja pohjoisen Suomen musiikin opetuksen tulevaisuutta. SOOL vaatii, että Oulun yliopisto turvaa musiikkikasvatuksen linjan jatkuvuuden ja laadun opiskelijoita kuunnellen.

Opettajankoulutus vastaamaan moninaistuvan koulumaailman tarpeita

Millaisia taitoja opettaja tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa? Mikä on ainelaitosopintojen relevanssi opettajan työn kannalta? On selvää, että tulevaisuuden opettajan vaatimukset ovat muutoksessa. Dialogitaidot ja monilukutaito tulevat olemaan erityisen tärkeitä opettajan kompetenssin osa-alueita. Tarjoaako nykyisenkaltainen opettajankoulutus tarvittavan pätevyyden?

SOOLin jäsenmäärä kääntyi kasvuun

Opettajaksi opiskelevien liiton jäsenmäärä kääntyi vuoden 2017 aikana yli seitsemän prosentin nousuun parin vuoden laskusuhdanteen jälkeen. Järjestäytyminen näyttää jälleen kiinnostavan opeopiskelijoita.

Koulutetaanko opettajia eiliseen? Opettajaopiskelijat kaipaavat lisää mediakasvatusta

Mediakasvatusta on opinnoissa liian vähän tai aivan liian vähän, sanoo valtaosa opettaja- opiskelijoista (71 %). Vain alle puolet (47 %) arvelee tutkintonsa pakollisiin osiin ylipäänsä kuuluvan mediakasvatusta. Tiedot käyvät ilmi Kansallisen audiovisuaalisen instituutin KAVIn Opettajaopiskelijat ja mediakasvatus 2017 -selvityksestä, joka julkaistaan kansallisessa Mediakasvatusfoorumissa 4.10.2017.

Rohkeasti omalla tyylillä

Vuoden harjoittelunohjaaja 2017 on Heidi-Maria Reponen, englannin ja ruotsin opettaja sekä opetusharjoittelun ohjaaja Helsingin normaalilyseosta.

Pitääkö PISA-tuloksista olla huolissaan?

Viime itsenäisyyspäivänä julkaistiin uusimman PISA-tutkimuksen tulokset. Kyseessä on maailman tunnetuin oppimistuloksia arvioiva tutkimusohjelma, jota on vuodesta 2000 alkaen toteuttanut taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD. PISA-tulosten äärellä voidaan kysyä, mitä ne kertovat suomalaisesta koulusta ja sen kehityksestä.

Kaksoiskelpoisuus – uhka vai mahdollisuus?

Riikka Rintalan mielestä suomalaisen opettajankoulutuksen kehittämiskohteisiin tulee nostaa kaksoiskelpoisuuden lisääminen myös aineenopettajille.

Aineenopettajaksi opiskelevien järjestäytyminen edelleen laskussa

Aineenopettajaksi opiskelevien osuus SOOLin jäsenistöstä on laskussa jo kuudetta vuotta. Samaan aikaan erityisesti lastentarhanopettajaksi ja erityisopettajaksi opiskelevien jäsenmäärät ovat tukevassa kasvussa.

Apuopena Espanjassa

Mikä on Suomen koulumenestyksen salaisuus? Siinä kysymys, jonka kuulin lukemattoman monta kertaa Comenius-apulaisopettajaharjoitteluni aikana Espanjassa.

Korkeakoulutettujen työttömyys kääntyi laskuun – mutta ei kasvatustieteissä

Korkeakoulutettujen työttömyys on kääntynyt laskuun viiden vuoden kasvun jälkeen. Kasvatustieteen maistereiden ja lastentarhanopettajien työllisyystilanne kuitenkin huononi edelleen vuoden 2016 aikana.

"Liikuntakasvatukselle asetetut tavoitteet aukeavat nyt aivan uudella tavalla"

Vuoden 2014 opettajaopiskelija on Erkka Pönni Jyväskylästä.

Opettajan vaihtelevat työllistymisnäkymät

Opettajan ammattia pidetään usein varmana valintana työllistymisen kannalta: opettajille on aina töitä. Alkuun voi olla kesät työttömänä ja saattaa joutua muuttamaan peräkyliin, mutta työttömyyttä ei tarvitse pelätä. Pitääkö tämä ajattelu paikkaansa? Kyllä ja ei.

Harjoitteluvuoden aikana ei tehdä valmiita opettajia

SOOL valitsi keväällä Vuoden 2014 harjoittelunohjaajaksi Jaana Ailinpietin, joka toimii biologian ja maantiedon opetuksen harjoittelunohjaajana Jyväskylän normaalikoulussa.

Mistä on aineopet tehty?

Jos jokin koulumaailmassa säilyy, niin opestereotypiat: aikain saatossa syntyneet yleistykset eri aineiden opettajista värittävät yhä niin oppilaiden kuin opettajienkin ajattelua.

Helsinkiläistä yhteistyötä taideaineissa

Helsinkiläiset ainejärjestöt Kooma ry (kuvataidekasvatus, Aalto-yliopisto) ja Maine ry (musiikkikasvatus, Sibelius-Akatemia) ryhtyivät viime lukuvuonna yhteistyöhön yhteisten työpajojen merkeissä. Opettajaksi opiskelevat ovat tätä kautta tutustuneet toisiinsa ja toiseen taidealaan.

Jaa sivu somessa

Tweet