JAAKKO SALO
Soolibooli 1/17

Suomen PISA-sijoitukset ovat olleet kerta toisensa jälkeen hämmentäviä. Suomi sijoittui edelleen aivan huipulle kansainvälisessä vertailussa. On myös huomioitava se, että Suomi on Japanin ohella ainoa kestomenestyjä läpi PISA-tutkimuksen historian. Tässä valossa täytyy vain ihailla sitä, miten huikeaa työtä Suomen kouluissa on tehty ja edelleen tehdään. Suomea pidetään perustellusti maailmalla koulutuksen ihmemaana!

Kuitenkin Suomen omien tulosten osoittamasta kehityssuunnasta on oltava huolissaan. Suomen PISA-pistemäärät ovat olleet tasaisessa laskussa vuodesta 2006 alkaen. Esimerkiksi nyt luonnontieteissä tapahtui vuoden 2006 tutkimuskierrokseen verrattuna 32 pisteen pudotus, joka on rinnastettavissa suuruudeltaan liki yhden kouluvuoden oppimäärään. Pudotus oli muihin PISA-­­maihin verrattuna toiseksi suurin.

Erot kasvussa

Erityisen huolestuttavia PISA-tuloksista tekee se, että ne osuvat Suomen kannalta juuri arimpaan paikkaan. Tulokset osoittavat säröilyä koulutuksen tasa-arvossa, jota on pitkään pidetty suurimpana vahvuutenamme.

Tämä on nähtävissä esimerkiksi oppimistulosten ääripäiden eriytymisestä. Heikosti menestyvien oppilaiden suhteellinen osuus on kasvanut huolestuttavan nopeasti, muun muassa luonnontieteissä se on kolminkertaistunut. Jatko-opinnoissa tai työelämässä tarvittavaa vähimmäisosaamista ei PISAn osaamistasojen perusteella saavuta noin 6 000 oppilasta. Vastaavasti lukutaidossa joka kymmenes suomalaislapsi ei saavuta esimerkiksi jatko-opintoihin tarvittavaa lukutaitoa.

Vaikka heikosti menestyvien oppilaiden kasvavaa määrää ei voi selittää vuodesta 2011 käytössä olleella ns. kolmiportaisen tuen mallilla, on todettava, ettei OAJ:nkin kritisoima tuen kirjava toteuttaminen eri kunnissa näytä pysäyttävän heikkojen oppilaiden tulosten putoamista. Valitettavan usein opettajat jäävät oppimisen tuen toteuttamisessa yksin ja yksittäisten oppilaiden tuki vie valtaosan opettajan työajasta. Opettajilla ei tässä tilanteessa ole mahdollisuutta eriyttää opetustaan hyvin pärjääville oppilaillekaan, mikä näkyy heidän turhautumisenaan ja oppimismotivaation laskuna. PISA-tuloksissa myös erinomaisesti pärjäävien oppilaiden osuus putosi kolmanneksella.

Myös kotitaustan vaikutus oppimistuloksissa näyttäisi vain vahvistuvan. Kun vanhempien koulutustason ja varakkuuden yhteys oppimistuloksiin on juuri Suomessa ollut vähäisimpien joukossa maailmassa, on tämä yhteys nyt jo OECD:n keskiarvoa. Samaten kasvussa ovat myös tyttöjen ja poikien oppimistulosten erot. Voi tietysti kysyä, onko tulosten vertailu tyttöjen ja poikien välillä yleensäkään mielekästä vai yleistääkö se liioin. Huomiota on kuitenkin kiinnitettävä siihen, että poikien osuus heikosti menestyvistä on merkittävästi suurempi.

Puheet eivät riitä suunnan kääntämiseksi

Ensimmäistä kertaa Suomen PISA-historian aikana on nähtävissä myös selviä eroja maan eri alueiden välillä. Pääkaupunkiseudun tulokset ovat huomattavasti muun maan tuloksia parempia. Samoin parempia olivat kaupunkikoulujen tulokset maaseutukouluihin verrattuna. Pääkaupunkiseudun pistemäärät olivat itse asiassa niin korkeita, että yksittäisenä alueena se kilpailisi Singaporen kanssa koko maailman kärkisijasta PISA-vertailussa.

Pääkaupunkiseudun poikkeaviin tuloksiin kannattaakin kiinnittää huomiota, kun pohditaan keinoja perusopetuksen tasa-arvon pelastamiseen. Valtion rahoitusosuushan on huomattavasti pienentynyt perusopetuksessa. Näyttääkin valitettavasti siltä, että vain suurimmat ja vahvimmat kunnat pystyvät panostamaan omilla resursseillaan riittävästi perusopetuksen laadukkaaseen järjestämiseen ja kehittämiseen. Näissä kunnissa keskimäärin opettajia täydennyskoulutetaan laajemmin, ryhmät ovat pienempiä ja opetusta tarjotaan laajemmin. Niillä on myös henkilöresursseja koulutuksen kehittämistoimintaan ja ne menestyvät hankerahoituksella rahoitetuissa kehittämishankkeissa.

Voitaisiin siis sanoa, että Suomesta edelleen löytyy maailman paras peruskoulu, muttei valitettavasti enää koko maasta. Missään nimessä PISA ei kerro kaikkea peruskoulun toiminnasta, mutta sen antamaa vakavaa viestiä ei pidä ohittaa.

Suomessa ei olla vielä riittävästi herätty dramaattisesti heikentyviin perusopetuksen tuloksiin. Kehittämispuhetta kyllä riittää, mutta samanaikaisesti kokonaispanostukset perusopetukseen ovat pienentyneet. Kansainvälisesti tätä hämmästellään, ovathan Suomen suhteelliset koulutuspanostukset esimerkiksi perusopetukseen Pohjoismaiden pienimpiä.

Oppimistulosten kehityksessä suunnan kääntämiseen ei riitä rahoitusmurusien jakaminen uudelleen opetustoimen kaventuvan kehyksen sisällä. Koulutuksen kehystä on kasvatettava, jos koulutuksen luoma tasa-arvo, hyvinvointi ja kilpailukyky nähdään edelleen tärkeäksi. Tämä tietysti edellyttäisi laajaa parlamentaarista yhteisymmärrystä.

Naapurimaassamme Ruotsissa tällainen yhteisymmärrys löytyi vasta PISA-tulosten totaalisesti romahdettua. Suomessa eletään nyt yhdettätoista hetkeä.

Kirjoittaja on perusopetuksen erityisasiantuntija Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:ssä.