11.10.2021

Rauman kampus tulee säilyttää ennallaan

Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL vaatii, että Rauman kaupunki keskeyttää Seminaarinmäen kaavoituksen asuinkäyttöön ja jättää näin Turun yliopiston Rauman kampukselle kampusrauhan.

KANNANOTTO

Rauman kampuksen toimintaa tiivistetään liikaa, jos opetuskäyttöön tarkoitettuja rakennuksia siirretään asumiskäyttöön. Raumalla on koulutettu opettajia jo yli 125 vuotta, eikä historiallista toimintaa tule häiritä.

Rauman opettajaksi opiskelevien ainejärjestö Opekas ry yhdessä Turun ylioppilaskunnan ja perinneyhdistys Myllymäen kilta ry:n kanssa ovat perustaneet adressin, jossa vaaditaan kampusrauhaa Raumalle. SOOL kannustaa kaikkia allekirjoittamaan adressin kampusrauhan säilyttämiseksi.

Opiskelijoille sekä norssien oppilaille ja henkilökunnalle on turvattava opiskelurauha sekä taattava idyllinen yhtenäinen kampus, eikä Seminaarinmäelle pidä kaavoituksella tuoda yksityiskäyttöön tarkoitettuja asuntoja. Rauman kampusrauhan häiritseminen olisi lyhytkatseista myös Suomen ensimmäisen harjoittelupäiväkodin Pikkunorssin toiminnan kannalta. 

SOOLin puheenjohtaja Markus Helin muistuttaa, että Rauman kampuksen opetuskäytössä olevia tiloja on jo aiemmin supistettu.

– Jos opettajankoulutusta jatkossa rajataan lisää, on uhkana, että kampuksen kohtalo on sama kuin Hämeenlinnan opettajankoulutuksella 2012, Kajaanin opettajankoulutuksella 2013 ja Savonlinnan opettajankoulutuksella 2018.

Näiden opettajankoulutusyksiköiden lakkauttaminen ei ainoastaan aiheuttanut maantieteellistä eriarvoisuutta, vaan myös paikkakunnat kärsivät. Opiskelijaelämän rajaaminen vie asiakkaita pois yrityksiltä ja vaikuttaa tätä kautta myös kunnan talouteen sekä opiskelijatoiminnan köyhtyessä myös kunnan kulttuuriseen pääomaan.

#kampusrauha


Allekirjoita adressi: adressit.com/kampusrauha


 


Lisää aiheesta

18.4.2024

”Aina voi kouluttautua uudelleen” - Jatkossa et voi

SOOL ei hyväksy ammatilliseen aikuiskoulutukseen kohdistuvia leikkauspäätöksiä. Ristiriita hallituksen tavoitteiden ja toimien välillä on ilmeinen.

15.4.2024

SOOL hakee aluetoimijoita ensi lukuvuodeksi

Haemme ensi lukuvuodeksi uusia aluetoimijoita Helsinkiin, Joensuuhun, Jyväskylään, Ouluun, Raumalle, Rovaniemelle ja Tampereelle. Aluetoimijat vastaavat SOOLin paikallisesta jäsenhankinnasta ja näkyvyyden vahvistamisesta kampuksilla. Jos etsit joustavaa ja osa-aikaista työtä opeopintojen oheen, lähetä hakemuksesi 28.4. mennessä.

12.4.2024

Lakkovaroitus yksityiselle opetusalalle – koskee myös SOOLin jäseniä

Mikäli yksityisen opetusalan työehtoneuvotteluissa ei päästä sopuun, seurauksena on kahden vuorokauden mittainen lakko 23.–24. huhtikuuta. Työnantaja pidättää palkan lakon ajalta, mutta OAJ:ltä voi hakea lakkoavustusta.

11.4.2024

SOOLin vetoomus OKM:lle: Pedagogiikan toteutumisen voi taata vain koulutettu pedagogiikan ammattilainen

SOOLin mukaan päiväkodin johtajilta tulee edellyttää kasvatustieteen maisterin tutkintoa. Laadukas varhaiskasvatus vaatii laadukasta, tutkimusperustaiseen koulutukseen pohjautuvaa johtamista taustalleen.

5.3.2024

Liittokokouskutsu 20.-21.4.2024

Taas on aika päättää SOOLin toiminnan suuntaviivoista ja edunvalvonnan linjauksista sekä valita liiton puheenjohtajisto ja hallitus seuraavalle kaudelle. Kokouskutsu on lähetetty jäsenyhdistyksille sähköpostitse.

Jaa sivu somessa

Tweet