RIIKKA RINTALA
Soolibooli 1/17

Piirros: Jussi Anttonen

Opettajien kaksoiskelpoisuus herättää usein keskustelua, mutta erityisesti kuluneena syksynä se oli tapetilla Jyväskylän yliopiston opettajaopiskelijoiden keskuudessa. Marraskuussa valittiin 25 aineenopettajaopiskelijaa suorittamaan perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaisia opintoja. Syyskuun alusta asti aineenopettajille tarjottavat POM-opinnot (perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot) ovat olleet Jyväskylässä kuuma peruna.

Aineenopettajaopiskelijat ovat suhtautuneet asiaan kaksijakoisesti. Harvoin tarjolla oleva mahdollisuus koetaan työvoittona, mutta samaan aikaan realismi iskee päin näköä kuin märkä rätti. Vaikka pieni sisäänottomäärä sivuutettaisiin, on ylipäätään opintoihin hakeminen tai niiden suorittaminen mahdollista vain harvoille ja valituille.

Koulutukseen hakeutuvalta vaaditaan opinto-oikeutta opettajan pedagogisiin opintoihin, suoritettuja kasvatustieteen opintoja vähintään 25 opintopisteen edestä sekä opintojen myötä saavutettavaa perusopetuksen aineenopettajakelpoisuutta. POM-opinnot alkavat tammikuussa 2017 ja päättyvät kesäkuussa 2018. Jo pelkästään aikataulu sulkee potentiaalisia hakijoita ulos.

Kasvatustieteen suoritettujen opintojen vähimmäisopintopistemäärä rajaa hakijajoukon vähintään aineopintovaiheessa oleviin aineenopettajaopiskelijoihin. Aikataulu kuitenkin karsii joukosta ne opiskelijat, jotka parhaillaan suorittavat pedagogisia aineopintojaan tai suunnittelevat niiden tekemistä seuraavana syksynä. Jo pelkästään se jätti 400 opiskelijaa ulkopuolelle.

Luokanopettajaopiskelijoiden suunnalta on puolestaan kuulunut ärtymystä ja turhautuneisuutta. POM-opinnot tarjotaan heidän näkökulmastaan aineenopettajaopiskelijoille kirjekurssina. Karua, mutta tavallaan totta.

Aineenopettajaopiskelijoiden monimuotokoulutus toteutetaan lähijaksojen, etäohjauksen ja verkkomateriaalin sekä virtuaalisten oppimisympäristöjen avulla. Kontaktiopetusta järjestetään kerran kuussa kahtena päivänä, ilman minkäänlaista opetusharjoittelua alakoulun puolella. Jos aineenopettajaopiskelijoilla olisi mahdollisuus vaikuttaa oppisisältöihin ja suoritustapoihin, POM-opinnoilta toivottaisiin muutakin.

"Sekä tutkittua tietoa
että mielipiteitä kyllä
löytyy, mutta lähinnä
luokanopettajien
näkökulmasta."

Vastakkainasettelu on turhaa

Kun ryhdyin kirjoittamaan tätä artikkelia, päätin ensitöikseni selvittää, mitä kaksoiskelpoisuuteen liittyen on julkaistu aineenopettajien näkökulmasta. Lopputulos oli suuri pettymys. Sekä tutkittua tietoa että mielipiteitä kyllä löytyy, mutta lähinnä luokanopettajien näkökulmasta.

Syykin on selvä. Luokanopettajia on kannustettu hankkimaan kaksoispätevyys jo 1990-luvulta lähtien. Moni kasvatustieteiden maisteri on hankkinut kelpoisuuden peruskoulun yläluokille tiettyyn aineeseen tai jopa useampiin aineisiin. Syitä on varmasti ollut monia. Omia tietoja ja taitoja on haluttu laajentaa tai jokin erikoistumisaine on alkanut kiinnostaa enemmän. Yksi syy on varmasti ollut myös palkkaus. Kaksoiskelpoisuudesta on ollut selvää taloudellista hyötyä.

Olen kasvanut aineenopettajan ja luokanopettajan jälkeläisenä. Voin siis perustellusti sanoa, että minulla on kattavasti tietoa molemmista ammateista, niihin sisältyvistä työmääristä, vahvuuksista ja heikkouksista. Oman taustani vuoksi olen hiukan karsastanut turhaa vastakkainasettelua näiden kahden opettajaryhmän välillä.

Vanhoihin asenteisiin vetoaminen on liian helppoa. Luokanopettajat ovat oikeita kasvattajia, mutta aineenopettajat hallitsevat oppisisällöt paremmin. Tuttuja stereotypioita, vai mitä?

Meidän opettajaopiskelijoiden ei pitäisi enää sortua näihin ajatusmalleihin. Jos kasvatuksessa pyritään eroon pinttyneistä ajatusmalleista, miksi niitä kannattaisi ylläpitää opettajaryhmien välillä? Tuolloinhan toteutamme itse käytännössä sanontaa "älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon".

Yksi kaksoiskelpoisuuden kipupisteistä on opetusharjoittelun puuttuminen kokonaan tai mahdollisuus sen välttämiseen. Eikä se koske pelkästään aineenopettajia, sillä myös luokanopettajien on mahdollista suorittaa kaksoiskelpoisuus tekemättä tuntiakaan opetusharjoittelua yläkoulun puolella.

Opettajat toimivat toki saman tieteenalan sisällä, mutta eri ikävaiheissa olevien lasten ja nuorten kanssa hyödynnetään erilaista pedagogiikkaa. Hormonien pyörteissä kieppuvan teinin ja vilkkaan seitsemänvuotiaan kanssa toimivat luonnollisesti eri metodit, mutta tuo erilaisuus ei tee toisesta lähestymistavasta automaattisesti parempaa tai haastavampaa.

Kummallakin on paikkansa, ja kaksoiskelpoisella opettajalla tulisi olla kokemusta sekä ala- että yläkoulusta ennen työelämään astumista.

Alue- ja koulutuspoliittisia ulottuvuuksia

Kaksoiskelpoisuudesta puhuttaessa saattaa tätä lukiessa tai aiheesta muuten keskustellessa syntyä sellainen kuva, että aihepiiri on täynnä ongelmia. Pitäisikö siitä luopua kokonaan? Se on väärä johtopäätös.

Kaksoiskelpoisuutta tulee tarkastella osana laajempaa kokonaisuutta. Jos opettajat unohdetaan, ketkä hyötyvät kaksoiskelpoisuuden suorittaneista opettajista? Kaksi vastausta nousee heti esiin.

Hyötyjien joukossa ovat pienet maalaispitäjät ja toisaalta yhtenäiskoulut, joiden lukumäärän oletan kasvavan tulevina vuosina. Yhtenäiskouluja tulee olemaan sekä kasvukeskuksissa että pienissä maalaiskunnissa.

Väestön keskittyessä suuriin taajamiin maaseudulle on hankalampi löytää tiettyjen alojen opettajia. Vaikeimmin täytettäviä ovat ne virat, joihin sisältyy esimerkiksi pienempien vieraiden kielten opetusta. Ajatelkaa, millainen lottovoitto maalaispitäjälle olisi saada pätevä ranskan- tai saksanopettaja, jolla olisi myös pätevyys opettaa alaluokilla.

Tuntien kerääminen omasta opetettavasta aineesta ei olisi ongelma, kun niitä voisi kerätä myös alakoulun puolelta. Valinnaisuuden ohella se olisi myös iso koulutuksen tasa-arvoon liittyvä kysymys. Peruskoulun tehtävänä on tarjota samanarvoista, samoihin koulutuksellisiin päämääriin tähtäävää koulutusta eri puolilla Suomea. Nähdäkseni sen toteutuminen onnistuu, jos laaja-alainen valinnaisuus on mahdollista eri puolilla Suomea.

Yhtenäiskoulut ovat yksi keino tarjota laadukasta perusopetusta eri puolella Suomea, kun väestö keskittyy kasvukeskuksiin. Niissä ihannetilanne on se, että mahdollisimman monella opettajalla on kaksoiskelpoisuus. Se on erityisen tärkeää silloin, jos kyse on pienestä koulusta ja samalla pienistä tuntimääristä. Tähän saakka kaksoiskelpoisuuden omanneet ovat olleet lähinnä luokanopettajia, joilla on ollut pätevyys myös yläluokkien opettamiseen.

Jos samalla paikkakunnalla on lukio, tarvittaisiin aineenopettajan laajempaa pätevyyttä. Siksi kaksoiskelpoisuuden suorittaneiden aineenopettajien tarve tulee mielestäni kasvamaan tulevaisuudessa. Ylioppilaskirjoitusten tuloksia seurataan ja verrataan ahkerasti. Pätevä, asiansa osaava ja innostava opettajakunta on usein hyvien tulosten takana.

Intohimoa opettamiseen

Suomalaisen opettajankoulutuksen kehittämiskohteisiin tulee nostaa kaksoiskelpoisuuden lisääminen myös aineenopettajille. Neljännesvuosisadan ajan tätä tutkintoa on kehitetty luokanopettajapohjalta. Tulokset ovat olleet heidän kannaltaan hyviä ja edullisia. Jos siltaa kuitenkin halutaan perusopetuksen sisällä rakentaa, sitä ei voida tehdä pelkästään yhdestä suunnasta.

Luokanopettajat ovat usein nostaneet esiin palkkaukseen liittyviä epäkohtia. Jos opettajien palkkausta aletaan yhtenäistää, yksi keino olisi lähestyä asiaa kaksoiskelpoisuuden kautta.

En usko, että sillä on laajempaa vaikutusta ennen kuin niiden aineenopettajien joukko kasvaa, joilla on kaksoiskelpoisuus. Se lisää väistämättä aineenopettajien ymmärrystä, arvostusta ja tietoutta luokanopettajan työstä.

Yksi keskeinen kysymys onkin se, millaiset aineenopettajaopiskelijat hakeutuvat POM-opintoihin? Oman kokemukseni perusteella heillä on intoa ja paloa omaan oppiaineeseensa, mutta myös todellista intohimoa opettamiseen. Aineenopettajaopiskelijoissa on paljon sellaista potentiaalia, jota suomalaisella koululaitoksella ei olisi varaa hukata.

Kirjoittaja on tuleva suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja ja toimii Jyväskylän yliopiston aineenopettajaopiskelijoiden ainejärjestön (JANO) puheenjohtajana.