21.3.2019

Opiskelijoiden henkisen hyvinvoinnin tukemiseen on varattava enemmän resursseja

Yhä useampi korkeakouluopiskelija voi henkisesti huonommin ja peräti 30 prosentilla esiintyy psyykkisiä vaikeuksia. Kestämättömään tilanteeseen on nyt puututtava ja siksi SOOL vaatii valtiolta ja korkeakouluilta panostuksia opiskelijoiden henkisen hyvinvoinnin tukemiseen.

KANNANOTTO

Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry vaatii, että opiskeluterveydenhuollon mielenterveyspalvelujen resursseja lisätään ja tarjontaa laajennetaan, jotta jokainen opiskelija saisi tarvitsemaansa tukea henkisen hyvinvointinsa ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Lisäksi SOOL vaatii, että kansallisesti määritellään yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin opintopsykologien vähimmäismäärät. Tavoitteena tulee olla, että jokaisessa korkeakoulussa on tarjolla helposti saavutettavat opintopsykologin palvelut, jotta jokaista tukea tarvitsevaa opiskelijaa voidaan auttaa opintoihin liittyvissä haasteissa.

Yhä useampi korkeakouluopiskelija voi henkisesti huonommin. Peräti 30 prosentilla opiskelijoista esiintyy psyykkisiä vaikeuksia (KKOTT 2016). Opiskelijoiden mielenterveyspalvelut ovat kuitenkin tällä hetkellä alimitoitettuja suhteessa hoitoon hakeutuvien määrään, joka on vuosi vuodelta lisääntynyt. Psykologin vastaanotolle pääsee suoraan enää hyvin harvoin ja psykologin antamaa keskusteluapua voi joutua odottamaan jopa kuukausia.

Alimitoitettujen palveluiden taustalla on vuoden 2014 hallituksen kehysriihen leikkurit, joiden seurauksena Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n opetus- ja kulttuuriministeriöltä saama 4,1 miljoonan euron toiminta-avustus lakkautettiin. Samaan hengenvetoon laski myös Kelan antama taloudellinen tuki, sillä sen lakisääteinen enimmäisosuus YTHS:n kokonaisrahoituksesta on 63 prosenttia. Toiminta-avustuksen lakkauttamisen aiheuttamat taloudelliset sopeuttamistoimet kohdistuivat suurelta osin YTHS:n tarjoamiin mielenterveyspalveluihin.

Opiskelijan hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn kannalta on ehdottoman tärkeää, että hän pystyy saamaan ammattimaista apua mahdollisimman pian sitä tarvitessaan. Mikäli opiskelija ei saa riittävää tukea tarpeeksi ajoissa, hän voi pahimmillaan menettää opiskelukykynsä ja opinnot saattavat keskeytyä joko väliaikaisesti tai kokonaan. Lisäksi opettajien työolobarometri kertoo opettajien poikkeuksellisen suuresta kuormituksesta työelämässä. Jos opettaja ei edes opinnoista lähde töihin hyvinvoivana on turha toivoa, että työhyvinvointikaan paranisi. Kestämättömään tilanteeseen on nyt puututtava ja siksi SOOL vaatii valtiolta ja korkeakouluilta panostuksia opiskelijoiden henkisen hyvinvoinnin tukemiseen.


Lue myös: SOOLin eduskuntavaalitavoitteet 2019


Tämän sisällön näyttäminen edellyttää, että hyväksyt markkinointievästeet.

 

 


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet