-
Opintotuen muuttaminen lainapainotteisemmaksi vähentäisi koulutuksellista tasa-arvoa, lisäisi yhteiskunnan eriarvoistumista ja heikentäisi vähempiosaisten perheiden lasten korkeakoulutusmahdollisuuksia. Opiskelijajärjestöjen mielenilmaus järjestetään Helsingissä 9. maaliskuuta.
-
Opettajien korkeaa osaamista arvostetaan
Julkaistu:SOOL on tyytyväinen hallituksen päätökseen säilyttää opettajien kelpoisuusehdot ennallaan tänään julkistetussa kuntien tehtävien keventämisohjelmassa. -
Itä-Suomen yliopiston päätös lakkauttaa Savonlinnan opettajankoulutusyksikkö oli lyhytnäköinen ja yhteiskunnallisesti vahingollinen. Opiskelijoiden asemaan tulee SOOLin mukaan kiinnittää muutostilanteessa erityistä huomiota, ja yliopiston tulee turvata opintojen keskeytymätön jatkuminen sekä opiskelijoiden osallistuminen muutosprosessiin.
-
SOOLin liittokokous vaatii opettajankoulutuslaitoksia huomioimaan monikulttuurisuuskasvatuksen osana opintoja entistä vahvemmin. Opettajan yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on kohdata oppija ennakkoluulottomasti tämän kulttuuritaustasta riippumatta.
-
Koulutuksen tasa-arvosta
Julkaistu:Opettajan ammattiin ei leveän leivän perässä eksytä. -
Opettajan ammatti = (ei-)oppiva ammatti?
Julkaistu:Opettajan perustutkinto tuli nähdä alkuna ammatilliselle kehittymiselle, joka jatkuu valmistumisen jälkeen. -
Kurkkaus hallituksen vuoteen
Julkaistu:Jos kysyt SOOLin hallituslaiselta kannattiko lähteä mukaan, tuskin saat kieltävää vastausta. Vaikuttamista, verkostoitumista, matkustamista ja kokoustamista. Mutta mitä hallitus on tehnyt tänä vuonna ja miksi hallitustoiminnasta kannattaa innostua? -
Jaksaa, jaksaa, painaa, painaa
Julkaistu:Nopea valmistuminen on hallituksen johtoajatus, mutta keinot sen toteuttamiseksi ovat hatarat. -
SOOL pitää tärkeänä panostusta varhaiskasvatuksen kanditutkintojen lisäämiseen mutta vaatii, että myös varhaiskasvatuksen maisteriohjelmia on lyhytnäköisten leikkausten sijaan kehitettävä ja laajennettava. Yhteiskunnan muutokset luovat tarvetta vahvalle varhaiskasvatuksen osaamiselle ja maisteriohjelmien koulutusmäärien rajaaminen on ristiriidassa tämän tarpeen kanssa.
-
Opettajaksi opiskelevat ovat huolissaan Oulun yliopiston suunnitelmista lakkauttaa musiikkikasvatuksen pääaine. Lakkauttamisella saatavat nopeat säästöt eivät korvaa sitä, mitä koulutuksesta leikkaamalla menetetään.
-
Vaadimme yhdenvertaisuutta nuorisolakiin
Julkaistu:Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee nuorisolain uudistusta, jossa opettaja-, insinööri- ja lääketieteen opiskelijoiden järjestöt rajattaisiin valtionavustusten ulkopuolelle. Järjestöt pitävät rajausta epäoikeudenmukaisena ja täysin perusteettomana. -
Savonlinnan kampus on säilytettävä
Julkaistu:SOOL vaatii Savonlinnan opettajankoulutuksen säilyttämistä nykyisellään ja tyrmää vaihtoehdot lakkauttaa Savonlinnan kampus tai siirtää sen toimintoja muualle. Itä-Suomen yliopiston tulisi ottaa mallia Turun yliopistosta, joka on turvannut Rauman opettajankoulutusyksikön rahoituksen. -
SOOL on tyytyväinen siihen, että hallitus haluaa osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeissa vauhdittaa uusien oppimisympäristöjen ja digitaalisten materiaalien käyttöönottoa opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa. Vaikka loikkimalla voi päästä pitkälle, SOOL muistuttaa, että ilman tarkkaan harkittua ja jatkuvaa kehittämistyötä vaarana on kompurointi ja kaatuilu.
-
SOOL on järkyttynyt hallitusohjelman 600 miljoonan euron leikkauksista koulutukseen. Vaalien alla kaikkien puolueiden johtajat lupasivat, ettei koulutuksesta leikata. Nyt tehdyt valinnat tulevat kostautumaan tulevaisuudessa.
-
Erityispedagogiikan opintojen osuus opettajankoulutusohjelmissa ei SOOLin mielestä ole määrällisesti ja laadullisesti riittävää. Inkluusio, monikulttuurisuus ja erilaiset oppijat vaativat opettajalta entistä enemmän erityispedagogista osaamista, mutta opettajankoulutus ei vastaa tältä osin työelämän tarpeisiin.
-
Hallituksen esityksessä varhaiskasvatuslaiksi on SOOLin mukaan tyydytty lähinnä muuttamaan lain nimi päivähoitolaista varhaiskasvatuslaiksi. Sisällölliset uudistukset ovat jääneet tekemättä, muun muassa henkilöstön tehtävät olisi tullut määritellä paremmin.
-
Opetuksen laadusta leikataan
Julkaistu:SOOL on pettynyt hallituksen ehdottamiin toisen asteen koulutuksen rakenneuudistuksiin ja rahoitusmalliin. Koulutuksesta leikataan nyt kaikilla asteilla. SOOL näkee näin mittavilla säästöillä vain surullisia seurauksia. -
SOOL on tyytymätön lukion tuntijakouudistukseen, jossa pitkän valmistelun tuloksena on vain vanhoja ratkaisuja muutamilla pienillä lisäyksillä. SOOL olisi kaivannut enemmän uudistushalua ja muun muassa lisää valinnaisuutta opintoihin.
-
Pääkaupunkiseudun isot kunnat suunnittelevat palkkaavansa uudet opettajat jatkossa vasta elokuun puolivälistä. Tämä halvaannuttaisi lukuvuoden aloituksen, vaarantaisi oppilaiden oikeusturvan ja tarkoittaisi yksipuolista palkanalennusta opettajile. SOOL tulee tarvittaessa suosittamaan, että sen jäsenet hakeutuvat töihin muualle.
-
Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutuksen lakkauttaminen ei vain vähentäisi pätevien tanssinopettajien saatavuutta Pohjois-Suomessa vaan tekisi samalla suurta vahinkoa myös suomalaiselle kulttuuriperimälle.
-
SOOLin mielestä opettajankoulutus ei anna riittäviä valmiuksia turvallisuuskasvatuksen, turvallisen toimintakulttuurin rakentamiseen ja opettajan oman turvallisuuden takaamiseen. Joensuussa 17.10. järjestettävässä Turvatakuu-seminaarissa käsitellään oppimisympäristöjen turvallisuutta.
-
Varhaiskasvatukseen ei euroakaan?
Julkaistu:SOOLin ja Lastantarhanopettajaliiton mielestä on huolestuttavaa, ettei valtion ensi vuoden budjettiin ole varattu euroakaan varhaiskasvatuslain uudistamiseen. Järjestöt vaativat lakivanhuksen päivittämistä nykypäivään. -
Koulutusverkko on uhattuna
Julkaistu:SOOL ei hyväksy opetus- ja kulttuuriministeriön suunnitelmia, joissa toisen asteen oppilaitosverkkoa karsitaan ja resursseja leikataan rajusti vuoden 2017 loppuun mennessä. Uudistuksilla on kielteisiä vaikutuksia sekä opettajille että lukiolaisille ja ammattikoululaisille. -
Tulevaisuudesta ei ole varaa säästää
Julkaistu:Opettajankoulutukseen kohdistuvat leikkaukset vaarantavat liittokokouksen mukaan tulevien kasvattajien laaja-alaisen osaamisen ja työllistymisen. Lasten ja nuorten koulutuksen tulevaisuus turvataan asiantuntevilla ja pedagogisesti taitavilla opettajilla. -
Opettajaksi opiskelu on elämän parasta aikaa
Julkaistu:Opettajankoulutus tulee nähdä peruskoulutuksen, perehdytyskoulutuksen ja täydennyskoulutuksen jatkumona.