Opeopiskelija-lehti

27.8.2024

Hei kotikokit, kutsumuskokit tai muut opeopintojen kokkaajat!

Kukaan ei ole keksinyt täydellistä reseptiä opintojen onnistumiseen, mutta asian tutkiskelu on hyvä sijoittaa lukukauden alkuun, ennen opintojen vilskettä.

27.8.2024

Vuoden harjoittelunohjaaja Pasi Sorjonen: Ei voi olla aidosti läsnä ellei kasva omaksi itsekseen

Helsingissä Viikin normaalikoulussa erityisopetuksen lehtorina toimiva Pasi Sorjonen on Vuoden harjoittelunohjaaja 2024. Opetusharjoittelijoiden mukaan hän kohtaa oppilaansa lämmöllä ja harjoittelijansa kollegoina. Pasi luo ympärilleen turvallisen tilan ja ympäristön missä kohdata, oppia, kokeilla ja epäonnistua. SOOL teki valinnan jäsenistöltä saatujen ehdotusten perusteella.

26.8.2024

Arvokkainta oli vertaistuki

Opinnäytetyön tekeminen voi tuntua isolta möröltä, jonka päihittäminen tuntuu ajoittain mahdottomalta. Jokaisen prosessi on kuitenkin erilainen ja siitä selviytyy. Samalla oppii jotain itsestään ja elämästä.

26.8.2024

Kuka saa näkyä ja missä? Kriittinen katse oppimateriaaleihin

Kaikki oppimateriaali, kuten perinteiset painetut oppikirjat, sähköiset oppimateriaalit, mutta myös non-formaali materiaali, kuten lastenkirjallisuus, voi myötäillä valtakulttuurin arvoja ja normeja, sekä ylläpitää syrjiviä ja rasistisia jaotteluita meihin ja muihin. Oppimateriaali voi kuitenkin myös haastaa lukijansa pohtimaan yleisinä pidettyjä ajattelumalleja ja toimintatapoja, sekä kannustaa ja ohjeistaa kohti kriittistä lukutaitoa.

26.8.2024

Tuella ja ymmärryksellä

Onnea opintopaikasta! Me opeopiskelijat yhdessä muodostamme upean valtakunnallisen verkoston.

26.8.2024

Opeopiskelija joka ei koskaan valmistunut

Opeopiskelijoiden ei kannata tehdä niin kuin Minna teki, vaan niin kuin Minna sanoi.

23.8.2024

Opettajan työ suurennuslasin alla

Vaikeammista ja vakavammistakin teemoista on mahdollista luoda monipuolisia ja helposti lähestyttäviä opetuskokonaisuuksia.

23.8.2024

Monimuoto-opiskelu on superjuttu

Opiskelu ja itsensä ja kehittäminen kannattaa vanhemmallakin iällä.

23.8.2024

Monitieteellisyyden merkitys korostuu

Aineenopettajankaan työssä ei riitä yksipuolinen osaaminen.

23.8.2024

Työkaluja aikuisopetukseen

Varhaiskasvatuksen maisteriopintoihin kuuluvan harjoittelun voi suorittaa myös yliopistolla.

23.8.2024

Onko hyvä varhaiskasvatus lottovoitto?

Vanhempainliitto kokosi vanhempien näkemyksiä varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta, kotien kanssa tehtävästä yhteistyöstä, vanhemmuudesta ja kasvatuksesta.

23.8.2024

Aimo Jalla: Vielä yksi kausi

Piirtoheitin valmiina ja testattuna.

13.5.2024

Vuoden opeopiskelija Lotta Nuutinen: Köksässä yhdistyi omat mielenkiinnonkohteet

Valitsemalla Vuoden opeopiskelijan SOOL haluaa olla mukana luomassa opettajan opinnoista ja ammatista kiinnostavaa ja positiivista kuvaa. Kotitalousopettajaksi Helsingin yliopistossa opiskeleva Lotta Nuutinen on jo fuksivuodestaan asti ollut aktiivisesti mukana ainejärjestö Kopedan toiminnassa.

13.5.2024

Terveisiä kesälomalta!

Opiskelu on tekemistä, josta ei lomia kerry. Töiden, opiskelun ja rahan riittämisen kolminaisuus määrittääkin opiskelijan arkea mutta kun elämänvaihe on ohi, voi kaikki kokemukset nähdä arvokkaina ja itsensä monta uutta oppia rikkaampana.

13.5.2024

”Tää on nyt ihan vaan tällanen tavallinen tarina”

Opintojen päättymisen kohdalla moni vastavalmistunut opettaja pohtii, mihin suuntaan elämä vie. Omaa jaksamistaan ja arvojaan kannattaa pohtia, mutta töitä voi lähteä rohkeasti hakemaan myös oman mukavuusalueensa ulkopuolelta.

13.5.2024

Roolin vaihto opiskelijasta opeksi

Korkeakoulutus takaa teoriapohjan, jolle opettajan ammattitaito rakentuu työkokemuksen myötä. Työelämään siirtyessään pääsee mukaan prosesseihin ja tilanteisiin, joita varten ei ole voinut opettajankoulutuksessa harjoitella, mutta joista kuitenkin selviytyy.

13.5.2024

Menkää töihin

Opiskelijan työ on opiskella, jotta jatkossa jaksamme tehdä niitä kuuluisia töitä.

13.5.2024

Olisi kannattanut kuunnella SOOLia

Huonojen päätösten ja virheiden korjaaminen käy kalliiksi.

13.5.2024

Lastenkirjat houkuttelevat alle kolmevuotiaita lukemaan

Alle kolmevuotiaille suunnatuista kirjoista löytyy useita eri kirjojen pariin houkuttelevia tekijöitä, ja pienen lapsen lukemisintoa voikin kasvattaa kirjallisuuden avulla. Sara Palosen pro gradu-tutkielmassa löydettiin useita keinoja, miten kotimaisissa kuvakirjoissa käytetään lapsia kirjojen pariin houkuttelevia tekijöitä.

13.5.2024

Aimo Jalla: Eläköön elämä ja työ!

Kynttilän pitää palaa molemmista päistä.

Jaa sivu somessa

Tweet