HELI LOUNILA
Soolibooli 5/16

Sukupuoli ja sen moninainen luonne on puhuttanut paljon mediassa kuluneen vuoden aikana. Lokakuun puolivälissä aihe ponnahti jälleen pinnalle, kun Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä uutisoitiin (18.10.2016): "Kouluissa ei pitäisi enää turhaan puhutella ihmisiä tyttöinä ja poikina."

Kyse oli Opetushallituksen vuonna 2015 julkaisemasta sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisen oppaasta perusopetuksessa. Näin provosoivasta otsikosta ei voinut odottaakaan muuta kuin kuohuntaa sosiaalisessa mediassa.

Samalla viikolla, kun sosiaalinen media kuohui, järjestettiin myös SOOLin teemaseminaari sukupuolisensitiivisyydestä otsikolla Pojat ovat poikia ja tytöt prinsessoja – Opettajat sukupuolistereotypioiden murtajina? Seminaariin saapui yli sata opeopiskelijaa ympäri Suomen. Lisäksi sitä striimattiin ensi kertaa SOOLin teemaseminaarien historiassa myös Facebookiin, josta seminaaria pystyi seuraamaan etänä.

Samaisena seminaaripäivänä SOOL myös otti kantaa aiheeseen julkilausumassaan, jonka mukaan sukupuolen moninaisuus, sukupuolisensitiivisyys ja sukupuolten tasa-arvo tulee nostaa teemoina osaksi opettajien peruskoulutusta.

Sukupuolinormi ei tunnista moninaisuutta

Sukupuoli. Ihmisoikeus- ja sosiaalialan kansalaisjärjestö Seta ry:n mukaan sukupuoli on moninainen ominaisuus, se ei ole yksiselitteistä ja jokainen kokee sen eri tavalla. Seminaarin avauspuheenvuorossa tartuttiin heti saman aiheen ytimeen Sateenkaariperheet ry:n Tiia Forsströmin johdolla.

Forsström viittasi samaan kuin Seta: joku haluaa ilmaista sukupuoltaan olemalla naisellinen nainen, osa olemalla poikamainen nainen, joku olemalla poikamainen poika ja osa taas haluaa ilmaista sitä siltä väliltä. Kautta aikojen on Forsströmin mukaan ollut olemassa tyttöjä ja poikia jotka haluavat tehdä mieluummin "poikien/tyttöjen juttuja".

Forsström haastoikin seminaarikuulijoita jatkokysymyksin: Minkälainen poika kelpaa mieheksi? Kuinka poikamainen nainen tulkitaan vielä naiseksi? Entä naisellinen mies mieheksi?

Yhteiskunnassamme on vallalla sukupuolinormi, joka tarkoittaa, että meillä on käsitys kahdesta sukupuolesta, tässä tapauksessa miehestä ja naisesta sekä pojasta ja tytöstä. Sukupuolinormi myös määrittää sen, minkälaisia tyttöjen ja poikien tulisi olla, ja oletuksena on, että ihmisellä on vain yksi sukupuoli: jompikumpi.

Sukupuoli on samanaikaisesti jotain itsestään selvää, mutta samalla myös pakko. Mietitäänpä esimerkiksi, kun vauvan syntymä on lähellä, mikä on ensimmäisiä asioita, joka vauvasta halutaan tietää?

Selkeä sukupuolitus näkyy arjessa vaatekaupoista lasten leluihin, uraohjauksessa ja niin edelleen. Haluamattamme sukupuolitamme toinen toisiamme automaattisesti.

Sairausluokituksissa on vielä useita sukupuolen variaatioihin liittyviä diagnooseja. Muun muassa transvestisuus poistettiin sieltä vasta vuonna 2011. Tosiasia kuitenkin on, ja kuten alussa totesinkin, etteivät kaikki mahdu tähän sukupuolinormiin tyttömäisestä tytöstä ja poikamaisesta pojasta. Siksi sitä olisikin syytä purkaa.

Miten opettajat sitten liittyvät tähän? Paljonkin. Forsströmin sanoin: "Te ootte ihan jediritareita. Teidän rooli on ihan korvaamaton tässä hommassa."

Meillä kasvatusalan ammattilaisilla on velvollisuus
tukea ja auttaa oppijaa polulla oman itsensä löytämiseen.

Opettajat normien löysääjinä

Siinä missä aikuinen voi puheellaan ohjata lasta sukupuolensa ilmaisuun normien mukaan, voi aikuinen myös ohjata lasta ilmaisemaan normien sijasta sukupuoltaan omalla tavallaan ja tekemään omat valintansa. Sukupuolesta voi ja tulisi puhua lapsen kanssa, sillä osalle aihe voi olla todella henkilökohtainen.

Opettaja ei voi tietää ennakkoon millä tavoin lapsi kokee sukupuolensa, eikä varsinkaan nuorella lapsella ole välttämättä keinoja ja sanoja tulla kaapista ulos asian kanssa. Forsström kannustikin seminaarikuulijoita sukupuolesta puhuttaessa puhumaan sukupuolesta kokonaisuutena.

Perusopetuksen tasa-arvotyöstä puhuttaessa on kyse juuri tästä sukupuolinormien löysäämisestä. Tasa-arvolain tarkoituksena on sukupuoleen perustuvan syrjinnän kielto ja sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen, naisten aseman parantaminen erityisesti työelämässä, sekä estää sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää.

Toisin kuin Helsingin Sanomien artikkelissa, joka kohkasi tytöttelyn ja pojittelun kieltämisestä, tasa-arvotyössä halutaan koulujen pikemminkin kiinnittävän huomiota sukupuolinormittuneisiin käytänteisiin, sillä niitä kyllä riittää.

Keskustelua seminaarissa herätti se epäkohta, ettei tasa-arvolaki ulotu varhaiskasvatukseen, vaikka sieltähän sukupuolten välinen tasa-arvotyö lähtee liikkeelle. Tasa-arvovaltuutetun toimiston ylitarkastaja Miko Lempinen kannusti kuitenkin sanomalla, ettei mikään estä ottamasta tasa-arvo opasta mukaan myös varhaiskasvatustyöhön, vaikkei sitä laissa säädetäkään.

Ruotsissa kuulemma on olemassa opas tasa-arvotyöhön varhaiskasvatuksessa. Suomessakin hyödyttäisiin varmasti varhaiskasvatukseen suunnatusta oppaasta.

Koulu voi olla turvaton ympäristö

Puolalanmäen lukion opettajan Auli Halmeen työpajassa tutustuttiin käytännön tasa-arvotyöhön koulussa, ja haastettiin seminaarikuulijoita löytämään piilo-oletuksia puheesta esimerkkitapausten kautta sekä pohtimaan, miten omaa sukupuolen ilmaisua kommentoitiin tai normitettiin kouluaikoina. Muistatko sinä?

Yhdessä Halmeen esimerkkitapauksissa kaksi poikaa painivat käytävällä ja opettaja tuli väliin sanoen: "Lopettakaahan jo pojat – vaikka nyt ruotsalaisuuden päivä onkin!" Hauskasti sanottu, vai onko sittenkään?

Sillä, millainen asenne opettajalla on oppijaa kohtaan, on väliä. Lopetuspuheenvuorossaan "Älä oleta!" projektikoordinaattori Sari Miettinen esitteli Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushankkeen tuloksia, joiden mukaan sateenkaarinuoret muun muassa kokivat koulun turvattomana ympäristönä.

Huolestuttava tulos on myös se, että enemmistö niistä, jotka ovat kertoneet koulukiusaamisesta opettajalle, ovat kokeneet, että mitään ei ole tapahtunut tai että tilanteesta on syytetty heitä itseään. Vielä suurempi osa näistä nuorista vastasi, ettei ole kertonut kiusaamisesta, koska on kokenut, ettei se johda minkäänlaisiin toimenpiteisiin.

Sateenkaarinuoret kokivat, ettei heidän kokemuksilleen ole tilaa koulussa, sillä koulun opetusta ja oppilasilmapiiriä leimaa edelleen heteronormatiivisuus ja sukupuolinormatiivisuus.

Puheenvuoronsa lopuksi Miettinen jakoi seminaarikuulijoille muutaman niksin käytännön tasa-arvotyön tueksi:

1. Älä oleta, kysy!
2. Älä arvota tekemistä tai asioita sukupuolittuneesti.
3. Tee jakoja kiinnostuksen tai osaamisen mukaan, älä sukupuolen.
4. Tue, kannusta.
5. Ota sukupuolen tai seksuaalisuuden ilmaisuun kohdistuva kiusaaminen tosissaan! Koskee myös "tavallisia heteronuoria"!
6. En osaa tai muista oikeita termejä: Kysy nuorelta itseltään miten haluaa itseään kutsuttavan.

Jokainen on tärkeä ja arvokas sellaisena kuin on, ja meillä kasvatusalan ammattilaisilla on vastuu ja velvollisuus tukea ja auttaa oppijaa polulla oman itsensä löytämiseen.

Siispä valomiekat valmiiksi ja sukupuolistereotypioita murtamaan! May the Force be with you. 