JULIA PETÄJÄ
Soolibooli 2/16

Olin taannoin edustamassa opettajaopiskelijoita EU komission kaksipäiväisessä seminaarissa. Paikalla oli eri EU-maista noin 60 edustajaa ja aiheemme oli varhaisen koulupudokkuuden ehkäiseminen sekä opettajankoulutuksen kehittäminen.

Komission työryhmä oli kahden vuoden ajan valmistellut toimenpide-ohjelmia aiheista. Opettajankoulutuksen kohdalla kymmeneksi kehittämisteesiksi ehdotettiin jotakuinkin seuraavia:

[1] Koulutuspoliittisen päätöksenteon tulee perustua ymmärrykseen opettajan ammatista sekä tarpeista uudistaa henkilökohtaista osaamista. Näissä pitäisi ottaa huomioon opettajankoulutuksen jatkumo (perus-, perehdytys- ja täydennyskoulutus) ja niiden tukirakenteet, työ- ja urapolut, pätevyysluokat sekä paikallinen toimintakulttuuri.

[2] Tulee luoda houkuttelevia mahdollisuuksia osaamisen kehittämiselle. Myös monipuoliset urapolut tulisi mahdollistaa.

[3] Opettajien tulisi säilyttää itsereflektiivinen asenne ja pyrkimys jatkuvaan oman työnsä kehittämiseen.

[4] Opettajan perustutkinto tulisi nähdä alkuna ammatilliselle kehittymiselle, joka jatkuu valmistumisen jälkeen. Elinikäisen oppimisen perusteet sisäistetään opettajan tutkintokoulutuksessa, jossa saavutetaan muodollinen pätevyys työhön.

[5] Oppilaitosten johdolla sekä täydennyskoulutusta tarjoavilla tahoilla (mukaan lukien yliopistot ja ammattikorkeakoulut) on erityisen tärkeä rooli tarjota mahdollisuuksia kehittää osaamista, joka voi muuttaa opetusta oppijakeskeisemmäksi ja innovatiivisuutta tukevaksi.

[6] Opettajien, opettajienkouluttajien ja opetusjohdon toiminnan tulisi tukea yhteistä opettajuutta, rakentaa moniammatillisia yhteistyömuotoja sekä luoda yhteistoiminnallista kulttuuria. Jaetun johtajuuden edistämiselle tulisi kiinnittää erityistä huomiota.

[7] Oppilaitoksia ja opettajankoulutuslaitoksia tulisi kannustaa avautumaan ulospäin, jotta ne voivat innostua verkostoitumisesta, jakaa kokemuksia ja oppia muista yhteisöistä sekä luoda uusia yhteistyökumppanuuksia. Säädösten tulisi mahdollistaa tällainen yhteisöllisten oppimisympäristöjen muodostuminen.

[8] Opettajan peruskoulutuksen hallinnon tulisi perustua yhteisölliseen rakenteeseen, joka sitouttaa kaikki sidosryhmät (mukaan lukien opettajan perus- ja täydennyskoulutuksen järjestäjät sekä muut opetus- ja kasvatusalan asiantuntijatahot) päätöksentekoon, ohjaukseen sekä arviointiin.

[9] Sekä valtion, että kaikkien sidosryhmien tulisi ottaa vastuuta järjestelmästä ja heitä tulisi velvoittaa dialogiin ja yhteistyöhön. Tarvittaessa sidosryhmien valmiutta ottaa vastuuta järjestelmän sisällä tulee kehittää.

[10] Hallintosyklissä tulee luoda tasapaino päätöksenteko-, ohjaus- ja seurantaprosessien välille. Näiden suhteiden on keskityttävä sisäiseen johdonmukaisuuteen ja kestävään politiikkaan, erityisesti hyödyntämällä tehokkaasti prosessien sekä toimenpiteiden tuloksien arviointia.

Itse seminaari oli oivallinen esimerkki paljon kaivatun yhteistyön konkretisoimisesta. Suomen delegaatiossa oli itseni lisäksi edustaja opetushallituksesta, opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä opettajankoulutuslaitokselta Helsingin yliopistosta.

Tällaisella sidosryhmätahojen yhteistyöllä voimme seuraavaksi luoda teesien mukaisesti struktuuria opettajankoulutuksen jatkumoon, erityisesti perehdyttämis- ja täydennyskoulutukseen.