27.8.2021

Pitääkö kaiken aina muuttua?

Suuri muutos on yleensä hidasta ja koostuu pienistä asioista.

MARKUS HELIN
Opeopiskelija 3/21

MUUTOSTA ON monenlaista. Itsellä sanasta ”muutos” herää mieleen muutakin kuin ilmastonmuutos. Henkilökohtaisessa elämässäni on paljon muitakin muutokseen liittyviä asioita. Vuoden sisään isoja muutoksia ovat olleet esimerkiksi uudelle paikkakunnalle muuttaminen ja SOOLin puheenjohtajana aloittaminen. Pieniä muutoksia elämässäni ovat olleet esimerkiksi huonekalujen siirtely ja parvekkeen sisustaminen.

Nämä muutokset ovat maailman mittakaavassa pieniä, mutta muutoksia joka tapauksessa. Oman elämäni suuria muutoksia, kuten kotoa pois muuttamista, ei ehkä voi verrata koronarokotteeseen, mutta ne ovat minulle tärkeitä asioita.

Muutos muutoksen vuoksi on mielestäni tyhmää. Asioita jotka eivät ole rikki voidaan välillä hioa, jos siitä on hyötyä. Liika hiominen tuottaa kuitenkin vain tyhjän lopputuloksen. Rikkinäisiä asioita kannattaa korjata. Sanoisin että tällä hetkellä on paljon asioita, jotka vaativat korjaamista. Ainakin ilmastonmuutos pitää pysäyttää, pandemia pitää pysäyttää ja opiskelijoiden tulee saada nopeammin apua mielenterveysongelmissa. 

OPISKELIJOIDEN ELÄMÄSSÄ on tapahtunut lyhyen ajan sisään suurempia muutoksia kuin itse ainakaan osasin kuvitellakaan, kun ensimmäisen kerran astuin sisään yliopiston päärakennuksen ovista. Tämä on tietenkin muutos, joka surettaa minua erittäin paljon.

Olen kuullut sanottavan, että opiskelu on elämän parasta aikaa. Se saattoi olla vielä pari vuotta sitten, mutta tällä hetkellä en voi sanoa, että opiskelu on mieluista. En ole voinut sanoa niin pitkään aikaan. Muutos ei ole aina sitä mitä odottaa. 

Jossain vaiheessa kuitenkin tapahtuu taas jotain. Asiat tulevat jälleen muuttumaan. Mikään ei kestä ikuisesti ja ehkä ihan hyvä niin. Koronavirus on sitkeä ja se jaksaa nousta aina takaisin pystyyn. Näemme tulevaisuudessa jääkö korona pystyyn ja silti kävelemme pois sen luota voittajina, vai saammeko väsytysvoiton.

Niin tai näin lopulta voitamme. Tämä on kuitenkin meidän kaikkien yhteinen asia ja lopulta yhteinen voitto.

SUURI MUUTOS on yleensä hidasta ja koostuu pienistä asioista. Tehkää siis myös pieniä asioita ja nauttikaa niistä. Ehkä yhdessä me teemme enemmän kuin kukaan meistä voisi tehdä yksin.

“I have found that it is the small everyday deed of ordinary folks that keep the darkness at bay. Small acts of kindness and love.”  – Gandalf
 


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet