7.11.2014

Pe-da-GO!

Jyväskylän luokanopettajaopiskelijoiden aineyhdistyksen tulevaisuudennäkymät ovat varsin valoisat, sillä uusilta opiskelijoilta löytyy virkistystoiminnan ohella kiinnostusta myös hallituskuvioihin ja muihin vastuutehtäviin.

TONI TURU
Soolibooli 5/14

Jyväskylän yliopiston luokanopettajaksi opiskelevien aineyhdistys Pedago ry täyttää ensi vuonna 50 vuotta. Yhdistystoiminnan pääperiaatteet ovat kuitenkin pysyneet perustamisesta lähtien muuttumattomina: koulutuspoliittinen vaikuttamistyö entistä paremman luokanopettajakoulutuksen varmistamiseksi sekä monipuolisten edellytysten luominen vapaa-ajan kokonaisvaltaista huvi-, liikunta-, kulttuuri- ja virkistystoimintaa varten. Tuomas Ikonen (puheenjohtaja), Henri Kivistö (varapuheenjohtaja) sekä Tuomas Alfthan (kopo-vastaava) pääsivät toimituksen grillattaviksi!

Hyvää päivää puheenjohtaja Ikonen! Miten lukuvuosi 2014–2015 on lähtenyt käyntiin?

– Erittäin jees! Uudet opiskelijat on perehdytetty yliopistomaailmaan saunaillan sekä perinteisen luokkaretken muodossa. Kiitos kaikille osallistujille vielä kerran!

Millainen on fuksien yleinen ilme?

– Hyvin aktiivinen meininki! Innokkuutta löytyy ja se on hyvä. Pedagon tulevaisuudennäkymät ovat varsin valoisat, sillä uusilta opiskelijoilta löytyy virkistystoiminnan ohella kiinnostusta myös hallituskuvioihin ja muihin vastuutehtäviin. Yhdistyksemme säännöissäkin lukee, että hallitukseen valitaan aina vähintään kolme ensimmäisen vuoden opiskelijaa.

Puheenjohtajan näkökulmasta: mikä oli hallituksen edellisen kokouksen kuumin puheenaihe?

– Tulevat vuosijuhlat, menneet fuksiaiset ja piakkoin järjestettävä syyskokous. Paljon ollaan silmäilty myös tulevaa hallituskautta. Vuosijuhlia täytyy vielä mainostaa: järjestyksessään 49. kerta ja loppuunmyyty tilaisuus. Tiedossa on varmasti mahtavat juhlat jälleen kerran.

Tekeekö Pedago paljon yhteistyötä muiden tahojen kanssa?

– Jyväskylän yliopiston kasvatustieteellisten ainejärjestöjen (Pedago, Abakus, JANO, Varkaat, Pedaali, Emile & Sporticus) puheenjohtajien kesken kokoustellaan säännöllisesti ja suunnitellaan tulevia tapahtumia. Yhteensä kaikissa järjestöissä on jäseniä pitkälti toista tuhatta, joten yhteistyö kannattaa. Yliopiston ja laitoksen hallintoelimissä pedagolaiset ovat myös hyvin edustettuna. Tästä hyvänä esimerkkinä opettajankoulutuslaitoksen OPS-muutostyö, jonka työstämisessä kopo-vastaavamme ovat olleet vahvasti mukana.

Kopo-asioista puheen ollen, osaisiko herra Alfthan valottaa viimeisimmistä väännöistä koulutuspolitiikan saralla?

– Päällimmäiseksi mieleen nousee POM eli perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaisten opintojen arviointi. Aikaisemmin opinnot on arvosteltu hyväksytty/hylätty -menettelyllä, mutta siirtyminen numeroarviointiin aiheuttanee väkisinkin hankaluuksia. Kuinka arvioida taito- ja taideaineita? Jatkossa arviointi perustunee hyvin pitkälti itsearviointiin. Jäsenistön ääntä pyritään myös aina saamaan paremmin kuuluviin. Haluaisimme saada mahdollisimman paljon palautetta opinnoista, jotta voisimme hallituksena viedä sanaa eteenpäin. Sisäilma- ja tilaongelmat ovat myös jatkuvasti tapetilla Jyväskylän yliopistossa. Jäsenistön näkökulmasta edunvalvontatyö on melko iso määrittäjä koko opiskeluajalle ja siihen panostammekin paljon.

Entäpä SOOL? Miten SOOL näkyy Pedagon arjessa?

– Sitä mainostetaan jäsenistölle paljon ja SOOLin toiminnan laatu on erittäin hyvää. SOOLin tulee ehdottomasti säilyttää perinteiset tapahtumansa, kuten Talvipäivät, jonne pedagolaisia lähtee vuosittain useamman bussilastillisen verran. Kenttäasiamiesten ja -naisten näkyvyyttä voisi hieman lisätä jatkossa. Olemme myös sitä mieltä, että ainejärjestöillä tulisi olla lisää työkaluja SOOLin parempaan markkinoimiseen.

Herra Kivistön ajatukset Pedagosta?

– Huikea porukka! Hallituksen kokouksia ennen aina kiva vaihtaa kuulumiset ja monien kanssa ollaan ystäviä hallitustoiminnan ulkopuolellakin. Helmenä täytyy nostaa myös perinteinen mökkiviikonloppu hallituskauden vaihtuessa. Viikonlopun aikana järjestäydytään, tutustutaan ja ennen kaikkea ryhmäydytään. Hyvä henki hallituksessa näkyy koko jäsenistössä.

Onko jotain muuta vielä mielen päällä?

Openteri 2015 eli pedagolaisten tekemän tyttökalenteri! Loistava idea hallituksen ulkopuolelta. Olemme tukeneet projektia ja avustaneet toteutusta. Luovuutta löytyy ja se on huippu juttu. Käykääpä tsekkaamassa mistä on kyse: http://openteri2015.wordpress.com.

Herrojen terveiset Sooliboolin lukijoille?

– Mukavaa loppusyksyä kaikille ja Turuus’ nähää helmikuus!


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet