SARA PALONEN
Opeopiskelija 2/24

Kotimaisten pienten lasten kirjojen julkaisumäärä on ilahduttavasti lisääntynyt. Sara Palosen tutkielman aineisto koostui 24 paksusivuisesta kuvakirjasta. Kuva: Sara Palonen.

Lastenkirjojen pariin houkuttelua pienestä pitäen pidetään tärkeänä, sillä lapsen lukijuus muodostuu vauvaikäisestä alkaen. Lastenkirjoilla onkin merkitystä muun muassa lapsen kielen kehityksen, vuorovaikutustaitojen ja kouluvalmiuksien parissa. 

Lapselle lukeminen alkaa jo ensikirjoista, joiden avulla lapsi tutustuu kuvallisiin käsitteisiin, sanoihin, riimeihin, rytmiin ja eri äänteisiin. Ensikirjojen avulla luodaan pohjaa myös fonologiseen tietoisuuteen ja lukemisen taitoihin. Tästä syystä lapsen tulisi saada vauvaiästä alkaen lukemisen kokemuksia ja kuvallisen kielen tarkastelua.

Lapsi osaa nauttia kirjoista jo vauvaikäisenä esimerkiksi kuvia katsellen tai loruja kuunnellen. Lapsen lukemista pyritään tukemaan vauvaiästä alkaen valtiotasollakin esimerkiksi äitiyspakkauksessa tulevan ensikirjan myötä. 

Alle kolmevuotiaiden kirjat ovat usein melko yksinkertaisia – niissä ei ole ollenkaan tekstiä tai teksti käsittelee kuvia lyhyin lausein. Kirjoissa on usein myös lelumaisia piirteitä luukkujen, aukkojen ja muiden elementtien kautta. Lasten kehitys ensimmäisinä elinvuosinaan on huimaa, ja ensikirjojen genren sisältä löytyykin erilaisia painotuksia erilaisia tarpeita tukien, sillä lastenkirjojen sadut liikkuvat lapsen kokemusmaailmassa.  

Kuitenkin alle kolmevuotiaiden kirjallisuutta on tutkittu vähän, joten halusin tehdä oman pro gradu -tutkielmani pienten lasten kirjoista. Tutkielmassani käsittelin 24 paksusivuista kirjaa, jotka olivat suunnattu alle kolmevuotiaille lapsille. 

Tutkimuksessa oli tarkoituksena havainnoida, miten kuva, teksti ja erilaiset elementit pyrkivät tekemään lastenkirjasta kiinnostavan ja kuinka se näkyy alle kolmevuotiaiden kirjallisuudessa. Aineistoa tutkittiin diskurssianalyysin keinoin. Lastenkirjojen houkuttelevuus jakaantui kolmeen eri diskurssiin: leikillisyyden, lapsen kehityksen ja kokemuksen sekä toiminnallisuuden diskursseihin.

Leikillisyyden diskurssi

Leikillisyys houkuttelee lapsia kirjojen pariin hassuttelun ja hauskanpidon kautta – kirjojen lukeminen ei ole niin vakavaa lapsen silmin. Jo pienten lasten kirjoissa käytettiin huumoria osana kirjan leikillisyyttä; kirjoissa tapahtui tilannekomiikkaa ja epätodellisia asioita. Aineistossa eläimet saattoivat ajaa moottoripyörällä tai vauva syödä harjaa ja kertoa sen maistuvan pölyltä. 

Leikillisyyttä löytyi myös onomatopoeettisista sanoista, jotka kuvaavat suoraan äännettä, kuten eläinten äänet röh, hau tai miau. Aineistossa onomatopoeettisia sanoja korostettiin usein myös typografian keinoin, kun esimerkiksi imurin ääni hurr hurr olikin kirjoitettu isommalla ja erivärisellä fontilla kuin muu teksti. Kirjoissa onomatopoeettisia sanoja löytyi kodinkoneiden, kulkuneuvojen tai esineiden äänistä, ja ne rikastivat lastenkirjan satua leikillisemmäksi. 

Leikillisyyttä lukemiseen toi myös riimittely.  Kirjoissa sadun ohessa hahmot puhuivat riimitellen tai vaihtoehtoisesti koko satu oli kirjoitettu riimein. Riimittelyn ja rytmiikan lisääminen lukemiseen voi olettaa lisäävän kirjan houkuttelevuutta ja leikillisyyttä, sillä useimmat lapset nauttivat riimittelystä. 

Sanojen käyttö humoristisin keinoin voi tuoda leikittelevyyttä kirjan lukemiseen. Aineistossa sanojen käyttö leikillisyyttä herättäen korostui erityisesti typografiassa – tekstin fontti ja sijoittelu ohjaa aikuista lukemaan lapselle kirjaa tiettyä sanaa tai äännettä korostaen, joka tuo vaihtelevasti huumoria tai vahvempaa tunnetta lukemiseen. Erilaisilla fonteilla ja sanojen sijoittelulla kaarevasti, vinottain tai kuvituksen ääriviivojen mukaisesti tuotiin lisää leikillisyyttä kirjojen ulkoasuun.

Lapsen kehityksen ja kokemusmaailman diskurssi

Lapsen kehitys ja kokemusmaailma on punainen lanka monen kirjan tarinassa, kuvituksen valinnoissa ja näiden yhdistelmässä. Pienen lapsen kokemusmaailma liikkuu arjen asioiden ympärillä, kuten lähiympäristössä liikkuessa tai eri asioita, kuten pukemista opetellen. 

Kaikki aineiston kirjat asettuivat lapsen kokemusmaailman tasolle – ympäristö sijoittui kotiin ja lapsen lähiympäristöön. Aineiston kirjoissa harjoiteltiin konttaamista ja seisomista ja leikittiin hiekkalaatikolla. Myös erilaisia tunteita keskityttiin sanoittamaan neljässä eri kirjassa.  

Kirjoissa keskityttiin myös opettamaan lapsia uusista asioista lähikehityksen vyöhykkeen avulla. Esimerkkinä tästä voisi antaa eri eläinten nimien harjoittelun: yhdellä aukeamalla kirjassa oli kotieläimiä, seuraavassa savannilla elävä sarvikuono tai viidakossa elävä tukaani. Kirjoissa käsiteltiin lähikehityksen vyöhykkeen avulla myös kulkuvälineitä, vastakohtia, ruokia ja värejä – lapselle tutun avulla opetetaan uusia asioita. 

Lapsen kehityksestä ja kokemusmaailmasta kertoivat myös kirjan kuvituksen väritykset ja kontrastit. Kirjojen värimaailma oli kirkas ja monipuolinen – kirjojen tapahtumapaikkojen taustatkin usein olivat vaaleanpunaisia, sinisiä, vihreitä tai keltaisia ja näillä luotiin kontrastia kuvituksen tapahtumiin ja esineisiin. Taustan väritys saattoi vaihtua myös kesken aukeaman. Kuvien kirkas väritys pyrkii houkuttelemaan lasta kirjan pariin.

Aineiston kirjoissa houkuttelevuutta kokemusmaailman kautta lisäsivät myös kirjojen hahmot. Kirjoissa näkyi lapsille tuttuja hahmoja ihmisten lisäksi – muumeja, Herra Hakkaraista, tonttuja tai eläimiä. Lapset voivatkin samaistua eläinhahmoon mielikuvituksensa ansioista ja saada näin voimakkaan yhteyden tunteen kirjan hahmon kanssa. 

Kirjojen hahmot käyttäytyivät joissain kirjoissa realistisesti, kuten apina kiipeili puussa tai koiraa talutettiin hihnassa. Osassa kirjoja eläinhahmojen tekemisessä oli käytetty antropomorfismia, jossa vuohi soittaa soittimia tai eläinhahmo näyttää tunteitaan kuten ihminen – itkemällä, nauramalla tai vihaisena. 

Toiminnallisuuden diskurssi

Toiminnallisuus sitoo lapsen kirjan lukemiseen tekemisen ja yllätysten avulla. Toiminnallisuutta kirjoihin voi tulla luukkujen, aukkojen, osoittelun ja sivunkääntämisen riemun kautta. Kirjoissa oli myös moninaista muotoa, mikä voi houkutella lasta kirjan pariin – Herra Hakkaraisen muotoinen kirja voi houkutella kirjan lukemiseen sen lelumaisuuden vuoksi. 

Luukkujen avulla lapsi pääsee toimimaan itse kirjaa lukiessaan ja tämä voi sitouttaa lasta kirjan pariin. Aineiston kirjojen luukkujen takaa paljastui yllätyksiä, kysymyksiin vastauksia ja vastakohtia. Aukkoja ja koloja seuraavalle sivulle löytyi kahdesta kirjasta, jossa aukkojen takaa löytyi vinkkejä seuraavalta sivulta löytyvistä asioista. Koloja pitkin lapsi pystyisi sormellaan kulkemaan mehiläisen lentorataa tai kokeilemaan madon muotoa. 

Sivunkääntämisen riemuun innostettiin kysymällä johdattelevia kysymyksiä, mitä seuraavalla sivulla voisikaan tapahtua? Kirjoissa myös käytettiin ketjurakennetta, jossa jokaisella sivulla toistui sama kysymys tai sama toiminta, kuten uusien asioiden maistaminen. Kuitenkin joka sivulla paljastui aina uusi asia, mitä pieni lapsi osaa odottaa sivua kääntämällä.

Kaikissa aineiston kirjoissa oli tekstin ulkopuolista kuvitusta, joka kannustaa lapsia osoittelemaan kirjan kuvitusta ja toiminnallisesti osallistumaan kirjan lukemiseen. Lapsi voi osoittamalla hakea vuorovaikutusta kirjaa lukiessa – lapsi osoittaa asiaa, jonka aikuinen sanoittaa.

Osoittamiseen houkuttelivat myös erilaiset viivat, joita pitkin lapsi pystyy kuljettamaan sormeaan. Aineiston kahdessa kirjassa lapsia myös houkuteltiin osoittamaan kirjasta erilaisia eläimiä tai kulkuneuvoja kirjan tekstissä. 

Kirjojen pariin houkuteltiin kuvakirjoissa moninaisin keinoin

Missään kirjassa ei käytetty vain yhtä houkuttelevuutta tuovaa tekijää, vaan niitä oli käytetty moninaisesti eri kirjojen elementeissä; kuvassa, tekstissä ja muissa elementeissä, kuten luukuissa tai aukoissa. Kirjat houkuttelevat siis monenlaisin eri keinoin pieniä lapsia lukemaan, mikä on upea juttu!

Vuorovaikutus aikuisen kanssa linkittyy lukemisen kiinnostavuuteen vahvasti – jokaisessa diskurssissa aikuisen vuorovaikutuksella oli merkitystä kirjan tulkinnan kannalta.

Aikuisen lukemisen innostava kielenkäyttö sekä lapsen huomioihin, osoittamiseen tai yksittäisiin sanoihin tarttuminen ovat vuorovaikutteisessa lukemishetkessä tärkeitä tekijöitä. 

On mahtavaa, että kotimaisten pienten lasten kirjojen julkaisumäärä on lisääntynyt. Suosittelenkin opeopiskelijoita tutkimaan kirjastoissa myös ensikirjojen hyllyä – sieltä löytyy lapsia monin tavoin lukemaan houkuttelevia kirjoja käytettäväksi varhaiskasvatuksessa. 

Sara Palonen opiskelee kasvatustieteiden maisteriksi Helsingin yliopistossa. Hän on kiinnostunut erityisesti alle 3-vuotiaiden pedagogiikasta sekä heille suunnatusta lastenkirjallisuudesta. Saran pro gradu -tutkielma "Lukemaan houkuttelevat pienten lasten kuvakirjat" julkaistiin marraskuussa 2023.