SUVI KILPINEN
Soolibooli 4/16

Noin vuosi takaperin elin elämäni pelottavinta ja ihaninta aikaa. Olin nimittäin päässyt Oulun yliopistoon opiskelemaan luokanopettajaksi ja olin ratketa ilosta. Muutto kotoa 520 kilometrin päähän uuteen kaupunkiin, jossa olin käynyt vain kaksi kertaa aikaisemmin elämässäni ja josta tunsin entuudestaan vain kaksi ihmistä, kaikki uudet ihmiset ja uudenlainen opiskelumaailma saivat kyllä tunteet heittelemään laidasta laitaan. Pelko, jännitys, innostus, uteliaisuus ja onnellisuus vaihtelivat varmaankin minuutin välein, mutta pääasiassa fiilikset olivat positiiviset uuden kappaleen alkaessa. Olin astumassa uusiin kenkiin, jotka jalassa minun pitäisi tallustaa uuteen seikkailuun.

"Jokainen opiskelija

saapui yliopistolle

erilaisista lähtökohdista"

Ensimmäistä koulupäivää edeltävänä sunnuntaina ainejärjestö OLO ry oli järjestänyt fuksipiknikin, jossa me fuksit pääsimme tutustumaan niin hallituksen jäseniin, pienryhmäohjaajiin kuin muihin fukseihin. Epäröinnistä huolimatta päätin mennä mukaan ja onneksi meninkin. Piknikillä pääsin tutustumaan muutamiin ihmisiin, joten seuraavana päivänä yliopistolle meneminen ei jännittänyt aivan niin paljoa, vaikka sydän löi silti tuhatta ja sataa maanantaiaamuna.

Saimme vasta maanantaina tietää, mihin ryhmään kuulumme, joten etukäteen ei voinut edes suunnitella tutustuvansa omiin ryhmäläisiin. Ryhmämme tuli kuitenkin heti ensimmäisestä päivästä lähtien hyvin toimeen keskenään, joten pelot siitä, saako ryhmästä kavereita, sai heittää romukoppaan saman tien. Tätä ryhmäytymistä auttoivat mahtavat PRO:mme (pienryhmäohjaajat) Jenni ja Laura, joihin pystyimme turvautumaan kaikenlaisten ongelmien kanssa.

Jokainen opiskelija saapui yliopistolle erilaisista lähtökohdista. Osalla oli aiempia korkeakouluopiskeluja takana ja osa tuli taas suoraan lukion penkiltä. Osa oli kotoisin Oulusta, kun taas jotkut muuttivat Ouluun opiskeluiden vuoksi. Meidänkin ryhmämme koostui sekalaisesta sakista porukkaa, jossa jokainen auttoi toisiaan ja ketään ei jätetty oman onnensa varaan.

Tämä yhteistyö auttoikin ensimmäisten viikkojen aikana, jolloin uutta tietoa tuli niin monesta paikasta, että kaiken uuden informaation sisäistäminen tuntui mahdottomalta. WebOodi, Wiki, Optima, HOPS, OLO, SOOL sekä monet muut uudet nimet ja asiat menivät joskus pahastikin sekaisin keskenään. Monelle eri sivustolla tehtiin tunnuksia ja uusien järjestöjen ja tapahtumien nimiä kuuli päivittäin niin monia, ettei kaikkea pystynyt muistamaan. Muutamien viikkojen päästä myrsky alkoi tyyntyä ja tuntui, että vihdoin alkoi päästä kärryille siitä, miten asiat toimivat ja mistä löytyi mitäkin.

"Lukiossa käytetyt selviytymismekanismit

eivät enää toimineetkaan"

Välivuoden jälkeen opiskelurytmiin pääseminen tuntui takkuavalta ja hitaalta. Koska yliopistossa opiskelu poikkesi lukion penkillä istumisesta, eivät lukiossa käytetyt selviytymismekanismit enää toimineetkaan. Nopeasti huomasin, ettei tehtäviä tai tenttiin lukua kannattanut jättää viime tippaan, vaikka pelottavan usein tehtäviä rustattiinkin valmiiksi palautuspäivänä.

Fuksivuoteni tenttien lukumäärän pystyn laskemaan yhden käden sormilla, mutta niiden tilalla oli kuitenkin lukuisia muita suoritustapoja, kuten tutkimuksia, oppimispäiväkirjoja, luentopäiväkirjoja ja opetuskokonaisuuksien suunnitelmia. Monet meistä kokivat nämä suoritustavat paremmiksi, koska ne pakottivat keskustelemaan ja pohtimaan asioita eri näkökulmista ja keskittymään niihin asioihin, jotka itse koimme tärkeiksi.

Tentit eivät sopineet itselleni lainkaan, sillä niissä pänttäsin aineistot, läjäytin kaiken tiedon paperille ja unohdin heti salista poistuessani mitä olin mukamas niin ahkerasti opiskellut. Luokanopettajaksi opiskelu ei onneksi ole kuitenkaan pelkkää luentopäiväkirjojen kirjoittamista ja teorioiden opettelua, vaan opintoihin sisältyy myös käytännöllinen puoli.

Käytännöllisellä puolella tarkoitan sitä, kuinka aineopinnoissa pääsemme itse kokeilemaan, millaiselta asioiden oppiminen ja tekeminen lasten näkökulmasta tuntuu. Tätä on muun muassa liikunnan tunneilla pelaaminen ja leikkiminen, kuvataiteen tunneilla animaatioiden luominen, matematiikan tunneilla murtolukujen laskeminen piirakkamallien avulla ja ympäristöopin tunneilla öljykatastrofien luominen muovilaatikkoihin.

Muiden alojen opiskelijoilta olen kuullutkin monta kertaa kommenttia, kuinka me vain leikimme. Jos emme koskaan yrittäisi eläytyä lapsen asemaan opintojen aikana, emme ikinä saisi kunnollista käsitystä siitä, miltä tehtävien tekeminen lapsesta todellisuudessa tuntuu. Opettajaksi ei voi opiskella vain kirjoista lukemalla, vaan välillä pitää tarkastella asioita lapsen kengistä.

Käytännöllinen ja teoreettinen puoli kulkevat käsi kädessä opettajanopinnoissa. Opiskelemme asioita, joita oppilaille opetetaan, mutta samalla etsimme teoreettisia perusteluita opetussuunnitelmista ja kasvatustieteellisistä teorioista sille miksi, miten ja milloin näitä asioita opetetaan. Opintosuunnitelmasta tulee jokaisen opeopiskelijan pyhä kirja, sillä sitä tarvitaan ja käytetään lähes jokaisessa koulutehtävässä.

"Jokainen päivä

vie minut

askeleen lähemmäksi

unelma-ammattiani"

Opiskelujen vastapainoksi fuksivuosi sisälsi paljon ainejärjestö OLO ry:n, Oulun yliopiston ylioppilaskunnan, SOOLin ja oman ryhmämme järjestämää aktiviteettia ja toimintaa. Pelkkä yliopistolla istuminen ja opintojen suorittaminen alkavat pidemmän päälle uuvuttaa, joten meitä muistutettiin pitämään huolta omasta henkisestä ja fyysisestä jaksamisesta.

Osallistuminen tapahtumiin ja niiden järjestäminen olivat minulle tärkeitä osia fuksivuotta. Niiden avulla pääsin tutustumaan kanssaopiskelijoihin niin oman tiedekunnan sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Sitseillä, poikkitieteellisissä bileissä, vappuna ja tietysti SOOLin Talvipäivillä Rovaniemellä tuli kerättyä lukuisia muistoja, jotka säilyvät mielessä koko loppuelämän. Oulun korkeakoululiikunnan sporttipassin avulla pystyin pitämään huolta myös fyysisestä hyvinvoinnista, että jaksoi muun muassa tampata tanssilattialla läpi yön.

Parhaimmat muistoni fuksivuodelta liittyvät niihin tapahtumiin ja hetkiin, jotka olen saanut jakaa opiskelukavereiden kanssa. Oli se sitten muisto siitä, kun pikkujouluissa joku kieri tanssilattian poikki, kuinka tsemppasimme toisiamme vaikean tehtävän kanssa tai kun nauroimme kahvilassa vedet silmissä jollekin huonolle vitsille. Olen saanut jakaa niistä jokaisen ihmisten kanssa, joihin olen tutustunut viimeisen vuoden aikana. Nämä ihmiset tekivät jokaisesta muistosta ja samalla fuksivuodestani ainutlaatuisen.

En malta odottaa syksyä ja uuden lukuvuoden käynnistymistä! Pääsen taas vetämään mustat haalarit jalkaani ja luomaan uusia muistoja uusien sekä vanhojen tuttavien kanssa. Jokainen päivä viime vuoden aikana vahvisti sitä tunnetta, että olen löytänyt oman alani. Haluan päästä opiskelemaan lisää opettajan ammatista ja opettamisesta, sillä en todellakaan tunne olevani vielä valmis opettaja. Matka opettajaksi on vielä pitkä ja kivinen, eikä se lopu edes valmistumiseen. Jokainen päivä vie minut kuitenkin askeleen lähemmäksi unelma-ammattiani.

Ennen opiskelujen alkua ajattelin, että tästä alkaa matkani aikuisuuteen, sillä muutan pois kotoa, lähden opiskelemaan itselleni ammattia, johon valmistun noin viiden vuoden päästä. Viime lukuvuoden aikana totesimme kuitenkin useampaankin otteeseen, ettemme opettajina tule koskaan kasvamaan täysin aikuisiksi. Vaikka opettajan ammatti sisältää paljon vastuuta, on siinä mukana aina tietynlainen lapsenmielisyys.

Onnittelut kaikille tänä syksynä opintonsa aloittaneille opeopiskelijoille! Ottakaa fuksivuodesta kaikki irti. Olkaa aktiivisia, tutustukaa muihin opiskelijoihin ja nauttikaa jokaisesta hetkestä. Fuksivuosi ei tule olemaan helppo, mutta sen loputtua teillä on matkalaukullinen täynnä mahtavia muistoja, joita ajatellessa hymy nousee aina korviin asti. 

Kirjoittaja opiskelee luokanopettajaksi Oulun yliopistossa.

---

Lue myös:
» Fuksivuosi yllätti opeopiskelijat