25.1.2019

Talvipäivien tarina

SOOL täyttää tänä vuonna 60 vuotta, mutta opettajaksi opiskelevien talvipäivät on vieläkin vanhempi keksintö. Talvipäiväperinne on jatkunut katkeamattomana ensimmäisistä, vuoden 1947 Kajaanin talvipäivistä saakka. Tässä historiapläjäyksessä kurkistetaan SOOLin 70-lukuun, jolloin talvipäivilläkin puhuttiin asiaa.

ANNA-MARI SAARENMAA
Soolibooli 1/19


Mäenlaskua SOOLin Talvipäivillä Kajaanissa 2012. Kuva Tarmo Thorström.

Talvipäivien perinne kumpuaa niinkin kaukaa kuin vuodesta 1903. Silloin tiettävästi ensimmäisen kerran alettiin keskustella "maamme seminaarien yhteisten voimistelu- ja urheilukilpailujen järjestämisestä". Erja Sallisen pro gradu -työn mukaan Rauman opettajankoulutuslaitoksen oppilaskunnan pöytäkirjoihin merkityssä keskustelussa todetaan, että "seminaarien väliset voimistelu- ja urheilukilpailut olisivat monessa suhteessa hyötyä tuottavat ja tätä ajatusta kannattaen kokous valitsi keskuudestaan toimikunnan."

Suunnitelmia ei kuitenkaan silloin voitu toteuttaa, koska Kouluhallitus (nykyinen Opetushallitus) kielsi tapahtuman järjestämisen! Ensimmäiset varsinaiset kesäurheilukisat järjestettiin lopulta vuonna 1946, jolloin pidettiin myös opettajainvalmistuslaitosten oppilaskuntien välinen yhteinen kokous. Ensimmäiset opettajainvalmistuslaitosten opiskelijoiden talvipäivät pidettiin seuraavan vuoden maaliskuussa 1947 Kajaanissa.

Talvipäivät järjestettiin alkuvuosikymmeninä "urheilu- ja henkisinä kisoina", joissa tosissaan kilpailtiin seminaarien välisestä paremmuudesta. Kajaanin seminaarin 75-vuotishistoriikissa talvipäivien ohjelman kerrotaan sisältäneen kilpailuja niin kuvataiteessa, kirjoituksessa, lausunnassa, puheessa yksinlaulussa, kvartettilaulussa, soittamisessa, valokuvauksessa sekä hiihdossa, voimistelussa ja koripallossa. Aluksi talvipäiville osallistuivat vain ne, jotka olivat osallistujina joko henkisissä tai urheilullisissa kilpailuissa, mutta jo muutaman vuoden kuluttua päiville lähetettiin myös "turisteja". Talvipäivien järjestämisvastuussa oli jokaisen opettajankoulutuslaitoksen oppilaskunta vuorollaan.

Pääpaino ajankohtaisille teemoille ja kulttuurille

Talvipäivät järjestettiin vuosittain eri opettajainkoulutuspaikkakunnalla. Jokainen järjestävä taho sai itse suunnitella ja toteuttaa talvipäivien sisällön. Talvipäivien kannalta tärkeintä oli, että jäsenistö sai tehdä itse ja että tieto kulki näin SOOLin jäsenyhdistysten välillä. Liiton liittokokoukset pidettiin aina talvipäivien ja syyspäivien yhteydessä.

Suuriin tapahtumiin oli helppo saada paljon väkeä mukaan. Esimerkiksi Kajaanissa tehtiin suunnitelmia 200 osallistujan mukaan, turkulaisten järjestämille talvipäiville vuonna 1978 osallistui 300 opettajaksi opiskelevaa. Jäseniähän SOOLilla oli tuohon aikaan noin 2 500–3 000. Talvipäivät siis saivat mukaan kymmenesosan jäsenistöstä. Ne myös tasasivat jäsenyhdistysten aktiivisuutta, lisäsivät ainejärjestöjen välistä vuorovaikutusta ja siirsivät toiminnan pois Helsingistä. Samalla liittokokouksiinkin saattoi eksyä kuunteluoppilaaksi joku sellainen, joka oli tullut viettämään vain talvipäiviä.

Vuodesta 1972 alkaen talvipäivien teemoiksi valittiin ajankohtaisia kysymyksiä koulutuspolitiikasta, opettajankoulutuksesta sekä opiskelijoiden hyvinvoinnista. Seminaareissa saatiin kuulla asiantuntija-alustuksia aiheisiin liittyen ja tehtiin ryhmätöitä. Yleensä annettiin aina myös julkilausuma talvipäivien teemasta. Julkilausuma hyväksyttiin liittokokouksessa ja se saatiin yleensä lukea Opettaja-lehden sivuilta. Yleinen linjaus 70-luvulla oli se, että toisen suurtapahtuman, niin sanottujen syyspäivien rooliksi muodostui tarjota seminaareja ja urheilua, samalla kun talvipäivät keskittyivät seminaareihin ja kulttuuriin.


Helsingin Talvipäivät 1972. Talvipäivien uusi rooli seminaarityyppisenä koulutuspoliittisena areenana ei viehättänyt talvipäiväväkeä enää iltapäivästä, kun perinteisempi Talvipäivä-ohjelma alkoi toisaalla. Kuva julkaistu Opettajain lehdessä 12/1972.

Talvipäivät, koulutustilaisuudet, opintopäivät, syyspäivät ja hiljaiset päivät hakivat kuitenkin koko ajan omaa muotoaan ja rooliaan SOOLin toiminnassa. Uudistuksista huolimatta talvipäivien ohjelmaan kuului edelleen kiinteänä osana kilpailut niin taiteessa kuin urheilussakin. Tosin myös seminaareihin osallistuttiin nyt aktiivisemmin kuin aikaisemmin.

Hurlumheitä unohtamatta

Jäsenistön kannalta tärkeintä oli pitää talvipäivien sisältö monipuolisena ja samalla osallistumismaksu mahdollisimman alhaisena. Osallistumismaksuun piti sisältyä ruokailu, juoma, materiaalit ja tilaisuudet. Esimerkiksi Kajaanin talvipäivien talousarvio vuonna 1979 liikkui jopa 12 000 markassa. Avustuksilla ja osallistumismaksuilla pystyttiin kuitenkin kattamaan majoituksesta ja ruokailuista syntyneet kulut.

Majoitustiloina käytettiin kouluja. Se asetti opettajaksi opiskelevat hankalaan asemaan: talvipäivät olivat nimittäin "jo tuohon aikaan riemukkaita tilaisuuksia" ja virallisen keskustelun ohessa ja lomassa osattiin ottaa myös rennosti ja juhlia. Kajaanin talvipäiväjärjestäjien kirjeessä kerrotaankin – tosin hieman virnistellen: "Alkoholin käyttöön ja järjestyshäiriöihin tullaan kiinnittämään erityistä huomiota. […] Vanhan tavan mukaan osallistujien on raahattava makuupussi tai vastaava kapine mukanaan. Muistuttaisimme myös yöpukupakosta, puuttumisesta ankarasti rankaistaan."

Samalla talvipäivät muodostivat tulikokeen tuleville kansankynttilöille. Jäsenkirje vuodelta 1976 kertoo, että joskus onnistuttiin jopa yli odotusten: "innostavat ja selvästi SOOLin­ toimintaa eteenpäinvievät olivat Talvipäivät Oulussa. Opettajaksi opiskelevien Talvipäivissä on näköjään tapahtunut pieni laadullinen kehitys: talvi- ja syyspäivien ryyppyreissut suuntautuivat yhä enemmän ja enemmän tietojen, kokemuksien ja taitojen välittämiseen. Tästä oli hyvänä esimerkkinä Rauhankasvatusseminaarin suuri osanottajamäärä. Myös majapaikalla käyttäytyminen sujui ilman kummempia häiriöitä."

Vuoden 1980 Jyväskylän talvipäivät eivät sujuneet yhtä mukavasti. Majoituspaikkana toimineesta koulusta oli hävinnyt talvipäivien aikana oppilaitten valmistamia ja näytteillä olleita käsitöitä. SOOLin kannalta asia tuli esille kiusallisesti Opettaja-lehden 17/1980 mielipidekirjoituspalstalla, jossa nimimerkki Opettajakeskeinen nynny kirjoitti otsikolla "Tuleva opettaja – todellinen kasvattaja?" närkästyneenä tapahtuneesta ja sen ristiriitaisuudesta talvipäivien sisällöllisten ajatusten kanssa. Seuraavassa Opettaja-lehdessä olikin jo SOOLin hallitukselta vastine ja pahoittelut tapahtuneen johdosta.

Sosiaalistava vaikutus

Talvipäivät toimivat kaikessa riemukkuudessaan kuitenkin voimakkaana sosiaalistajana. Ne myös määrittelivät SOOLin toimintaa ja toiminnan muutosta varsin näkyvällä tavalla. Vuodesta 1972 alkaen SOOLin uusi edunvalvonnallinen rooli näkyi myös talvipäivillä seminaarien ja koulutuspoliittisten teemojen käsittelynä. Niinpä päivien virallisella osuudella saatiin kuunnella arvostettuja koulutuspolitiikan asiantuntijoita ja samaistuttiin omaan rooliin tulevina yhteiskunnan vaikuttajina ja ammatillisina asiantuntijoina – vapaa-aikana oltiin sitten tietoisesti nuoria opiskelijoita ja myös toimittiin sen mukaisesti.

Näin ollen talvipäivät edistivät kirjoittamattomien sääntöjen ja siten epävirallisen sosiaalistamisen normistoa vahvistaen siinä sivussa varsinaista sääntöihin kirjattua toimintaa ja toimintaperiaatteita. Epävirallinen vaikutuskanava olikin paras ja vaikuttavin kanava toiminnan jatkuvuuden ylläpitämiseen ja järjestöroolin niin kutsuttuun uusintamiseen. Vesa Puuronen on tutkimuksessaan päätynyt tulokseen, että uusintaminen on järjestön näkökulmasta välttämätöntä, koska niin opitaan normeja, jotka vaativat kunnioittamaan vallitsevaa työnjakoa ja suojaavat vallitsevaa järjestystä. Samalla opitaan myös puhumaan oikein ja esittämään asiansa sujuvasti.

Yhteenkuuluvuutta koetettiin rakentaa myös yhteisen, näkyvän ja konkreettisen tunnuksen avulla. SOOLin hallitus julisti vuonna 1978 kilpailun liiton logosta. Vastaukseksi saatiin kolme ehdotusta, joista hyväksyttiin pääsihteeri Mikko Ruotsalon esitys "kirjainyhdistelmä SOOL ja tunnistetiedot, tekstimalli OAJ:n vastaavasta kehitellen". Logoa ei kuitenkaan koskaan otettu käyttöön tai ainakaan sitä ei näy säilyneessä arkistomateriaalissa.

Talvipäivien roolina oli toimia jäsenistöä varten, mutta samalla päivien avulla saatiin myös näkyvyyttä niin opettajankoulutuksen kysymyksille kuin SOOLin toimintaan yleisestikin. Erityisesti liittokokouksissa hyväksytyt kannanotot ja julkilausumat ottivat kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin ja SOOL sai usein näkökulmansa ja mielipiteensä esille myös Opettaja-lehdessä.

Kiinnostusta päiviin lisäsi se, että paikalle saatiin puhujiksi alan asiantuntijoita. Vuoden 1972 syyspäivillä Turussa alustajana oli Suomen Opettajien Liiton (SOL) Voitto Ranne, opetusneuvos Veikko Kiuru oli puolestaan läsnä vuoden 1974 Talvipäivillä Hämeenlinnassa ja Helsingissä vuonna 1972 puheenvuoron käytti silloinen opetusministeri Ulf Sundqvist.

Vaikka vuonna 1972 linjattiin, että talvipäivien ohjelma voisi painottua enemmän seminaareihin, säilyivät ne pitkään myös yhteisenä ajanvietteenä. SOOLin toiminnassa Talvipäivien järjestämisen suhteen korostuikin 70-luvulla se, että päivät pyrittiin järjestämään aina hyvässä yhteishengessä, kompromisseja tehden. Tärkeintä oli, ettei toimintaa ohjattu ylhäältä ja että tapahtumien suunnittelusta ja sisällöistä saattoivat vastata jäsenyhdistykset itsenäisesti.

Artikkeli on julkaistu alun perin Sooliboolin numerossa 2/2004 ja se perustuu kirjoittajan pro gradu -tutkielmaan Kahden tulen välissä – Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liiton toiminnan muotoutumisen vuodet 1971–1981.


Vanhimmat SOOLin toimistolla säilyneet talvipäiväjulisteet ovat 80-luvulta. Lastentarhanopettajaksi opiskelevat eivät vielä tuolloin kuuluneet SOOLiin mutta talvipäivät järjestettiin jo yhdessä SLOL:n eli Suomen lastentarhanopettajaksi opiskelevien liiton kanssa.


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet