7.11.2014

Odotuksia ja oletuksia

Vapaus on sitä, että voi olla oma itsensä huolimatta toisten mielipiteistä.

MAIJU LAURILA
Soolibooli 5/14 pääkirjoitus

Muutama viikko sitten eksyin lukemaan toverieni sosiaaliseen mediaan linkittämää keskustelua iltapäivälehden sivuilla koskien jyväskyläläisten opeopiskelijoiden Openteri-tyttökalenteria. Minua ei suututtanut kalenteri eikä minua suututtanut se, että kyseinen kalenteri suututti jotain toista. Minua suututti keskustelun sävy, jolla toisilleen täysin vieraat ihmiset puhuivat toisilleen. Lisäksi minua suututtivat yleistykset ja oletukset.

Joissakin tilanteissa tuntuu ihmisillä hämärtyvän se tosiasia, että he ovat tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Näin tapahtuu erityisesti netissä, missä on helppo huudella kasvottomasti kohtaamatta keskustelukumppaneitaan todella. Minua on monesti ihmetyttänyt myös tapa, jolla ihmiset arjen tilanteissa puhuvat tuntemattomille ihmisille kaupan kassalla ja muissa arkisissa tilanteissa. Ihmiset saattavat olla epäkohteliaita, hyökkääviä ja jopa törkeitä.

Meidän on usein vaikea ymmärtää erilaiset tavat ja arvot omaavia. Oma tapamme ajatella ja toimia on meille aina se ainoa totuus. Tässä lehdessä puhutaan muun muassa ennakkoluuloista ja odotuksista, joita opettajille asetetaan sekä stereotypioista, joita oletamme tiettyjen alojen opettajaksi opiskelevien edustavan.

Kuitenkin lopulta olemme itse itsemme ainoat oikeutetut arvostelijat. Vapaus on sitä, että voi olla oma itsensä huolimatta toisten mielipiteistä ja siitä, miten meidän oletetaan milloinkin toimivan. Tärkeintä on kohdella muita arvostavasti. Jos näette esimerkiksi minun kävelevän joskus yliopistolla ilman kenkiä, kyse ei ole siitä että ne olisivat hävinneet. Kyse on siitä, että minusta on epämiellyttävää käyttää kenkiä 12 tuntia päivässä enkä aio niitä käyttää sen vuoksi, että muut käyttävät ja pitävät sitä normaalina. Aion näin toimia, vaikka joku minua siksi halveksuisi tai pitäisi outona.

Voimia kaikille syksyn tuiverruksiin ja muistakaa olla oma itsenne!


Lisää aiheesta

9.5.2019

On uudistumisen aika

Edes parhaista näkökulmista ei ole hyötyä, jos kukaan ei niitä kuule.

9.5.2019

Uskottavampaa edunvalvontaa

Vuoden opeopiskelijaksi 2019 valittu Wilson Nuckols opiskelee luokanopettajaksi Helsingin yliopistossa ja hänen valintaansa oli esittänyt kasvatustieteen opiskelijoiden ainejärjestö Peduca ry. Tänä vuonna valinnassa painotettiin ansioituneisuutta opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämisessä.

9.5.2019

Kaikki poistuvat palautetuokiosta voittajina

Vuoden harjoittelunohjaajaksi valittu Kai Bruun ohjaa luokanopettajien opetusharjoittelua Viikin normaalikoulussa Helsingissä. Valintaperusteluissa korostui Bruunin taito antaa palautetta ja kuunnella opiskelijoita.

9.5.2019

SOOLin 70-luku: Miten luokan- ja aineenopettaja­opiskelijat löysivät toisensa ja OAJ:n

Tänä vuonna 60 vuotta täyttävä SOOL on toiminut nykyisessä muodossaan vuodesta 1995, jolloin Suomen Lastentarhanopettajaksi Opiskelevien Liitto (SLOL) ja SOOL yhdistyivät. Aineenopettajaksi opiskelevien Suomen Auskultantit ry (SA) ja alun perin vain kansakoulun- ja luokanopettajaopiskelijoita edustanut SOOL yhdistivät voimansa jo vuonna 1981. Tässä historiapläjäyksessä kurkistetaan SOOLin 70-lukuun, jolloin yhteiskuntatietoisuuden heräämisen ja toiminnan uudelleenarvioinnin seurauksena luokan- ja aineenopettajaopiskelijat löysivät toisensa ja OAJ:n.

9.5.2019

Mitä kuuluu 70-vuotias SOOL?

Rakas SOOL saavuttaa tänä vuonna 2019 kunnioitettavan 60 vuoden iän. Kymmenen vuotta sitten liiton aktiivit pohtivat kirjeen muodossa, mitä SOOLille kuuluu 60 vuoden iässä. Iloksemme voimme heille todeta, että hyvää kuuluu. Monet tänä päivänä SOOLin arkeen kuuluvat asiat olivat vielä vuonna 2009 vain ”villejä visioita”.

Jaa sivu somessa

Tweet