
Liittokokouksen hyväksymässä toimintasuunnitelmassa vuodelle 2026 on painopisteinä muun muassa SOOLin pidemmän aikavälin strategiatyö sekä Suositukset opetusharjoittelulle -julkaisun päivittäminen. Ensi vuoden aikana laaditaan myös SOOLin tavoitteet vuoden 2027 eduskuntavaaleihin ja tulevaan hallitusohjelmaan liittyen.
Liittokokouksessa hyväksymä, uudistettu Tavoitteet opettajankoulutukselle -ohjelma linjaa opettajaksi opiskelevien näkemyksiä koulutuksen kehittämistarpeista. Ohjelma on tarkoitettu käytettäväksi opettajankoulutuksen kehittämiseen paikallisesti ja valtakunnallisesti.
Liiton talousarvioon budjetoitiin jäsenmaksutuottojen kasvua muutaman vuoden jäsenmäärälaskun jälkeen. Jäsenmaksu kuitenkin pysyy ensi lukuvuonna ennallaan 26 eurossa.
Kokouksen valitseman puheenjohtajiston ja hallituksen toimikausi on vuoden mittainen ja alkaa 1. toukokuuta. Puheenjohtajaksi valittu Jani Siirilä opiskelee luokan- ja aineenopettajaksi Lapin yliopistossa Rovaniemellä. Hänen vastaehdokkainaan oli Anni Manninen Joensuusta ja Lilli Matveinen Tampereelta. Varapuheenjohtajaksi valittu Elli Myllymäki opiskelee luokanopettajaksi Oulun yliopistossa.,
Hallitukseen valittiin kattavasti luokanopettajaksi, aineenopettajaksi, erityisopettajaksi sekä varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelevia eri opettajankoulutuspaikkakunnilta.
Liittokokouksen julkilausumassa kannettiin huolta kulttuuriin kohdistuvista leikkauksista ja musiikin opetuksen laadun heikkenemisestä peruskouluissa. Liittokokous vaatii päättäjiltä kestäviä ja tulevaisuuteen katsovia päätöksiä kulttuuria kuluttaville, sitä harrastaville, opiskeleville ja opettaville.
Liittokokouksessa SOOLin ylintä päätösvaltaa käyttävät jäsenyhdistysten nimeämät kokousedustajat. Edustettuna oli laajasti eri opettajankoulutusalat ja suurin osa jäsenyhdistyksistä. Niiden äänimäärät määräytyvät sen mukaan kuinka monta SOOLin jäsenmaksun maksanutta jäsentä yhdistyksellä on.
Hallituksen kokoonpano kaudella 1.5.2025–30.4.2026
(AO = aineenopettajaksi, EO = erityisopettajaksi, LO = luokanopettajaksi, VO = varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskeleva)
Delnia Eliassi |
VO |
Oulun yliopisto |
Emma Jylhä |
LO |
Lapin yliopisto (Rovaniemi) |
Sofia Lahti |
EO |
Jyväskylän yliopisto |
Henni Lahtinen |
LO |
Tampereen yliopisto |
Anni Manninen |
LO |
Itä-Suomen yliopisto (Joensuu) |
Camilla Matikainen |
LO |
Oulun yliopisto |
Petra Rahkonen |
AO | Helsingin yliopisto |
Aino Soukkala |
VO |
Helsingin yliopisto |
