Opeopiskelija-lehti

  • Been there, done that

    Opeopiskelija-lehti Julkaistu:
    Kalenteroitko kalenterisi ihan liian täyteen?
  • Kampus täynnä vieraita kasvoja

    Hyvinvointi Julkaistu:
    Opintojen alussa moni pohtii löytääkö samankaltaisia ihmisiä suuresta opiskelijoiden joukosta.
  • SOOLin jäsenenä olet oikeutettu Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n edunvalvontapalveluihin jo opiskeluaikana koulutus- ja kasvatusalan sijaisuuksia tehdessäsi. Kysyimme OAJ:n työmarkkinaedunvalvonnan kehityspäällikkö Laura Nurmiselta minkälaisissa tilanteissa neuvonnan tai avun tarvetta voi ilmaantua ja miten apua saa.
  • Opettajaksi kasvamisen ilo

    Opettajankoulutus Julkaistu:
    Opettajaksi kasvaminen ei olekaan vain ammattiin valmistumista, vaan identiteetin rakentumista.
  • Minulla on unelma ja ennakkoluuloja

    Opettajan työ Julkaistu:
    Opettajan tehtävänä on nähdä oppilas ennen kaikkea yksilönä, ei jonkin ryhmän edustajana.
  • Ensimmäinen työvuosi opettajana on täynnä uusia tilanteita, suuria tunteita ja jatkuvaa oppimista. Vaikka opettajankoulutus antaa vahvan perustan, moni asia avautuu vasta silloin, kun oman luokan ovi sulkeutuu ensimmäisen kerran ja vastuu on täysin omissa käsissä.
  • Koulutus ei saa jäädä sattuman varaan

    Koulutuksen kehittäminen Julkaistu:
    Yhteiskunnassamme pidetään tärkeänä, että jokaisella lapsella ja nuorella on yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen nuorten kohdalla tavoitteeseen pääsy on kuitenkin haastavaa.
  • Hänen haastattelunsa

    Opeopiskelija-lehti Julkaistu:
    Parasta äänenhuoltoa on mykkäkoulu.
  • Joku saa ja toinen ei

    Opeopiskelija-lehti Julkaistu:
    Määräaikaiset työsuhteet asettavat opettajat työpaikalla epätasa-arvoiseen asemaan.
  • Harjoittelusuositukset – miksi niitä tarvitaan?

    Opetusharjoittelu Julkaistu:
    Opetusharjoittelu on keskeinen osa opettajankoulutusta, kun opiskelija pääsee turvallisessa ympäristössä harjoittelemaan opettajan työtä ohjatusti. Nopeasti muuttuvassa maailmassa harjoitteluiden tulee vastata työelämän tarpeita, minkä takia niiden sisältöä tulee kehittää jatkuvasti. Suositukset ohjatulle opetusharjoittelulle linjaa SOOLin näkemykset harjoitteluiden toteutuksesta.
  • Vertailussa: opetusharjoittelut Pohjoismaissa

    Opetusharjoittelu Julkaistu:
    Suomea on totuttu vertaamaan muihin Pohjoismaihin lähes kaikessa koulutukseen liittyvässä keskustelussa, eivätkä opetusharjoittelut ole poikkeus tähän sääntöön. Mutta miltä Suomi näyttää tässä vertailussa: onko harjoittelua riittävästi, onko se laadukasta ja miten se vertautuu esimerkiksi Tanskan, Norjan ja Ruotsin ratkaisuihin?
  • Opettajan tärkein työväline on oma ääni. Silti moni havahtuu äänenhuoltoon vasta, kun ääni käheytyy, väsyy tai katoaa kokonaan.
  • Opettajarekisteri tänne ja nyt!

    Opeopiskelija-lehti Julkaistu:
    Varsinaisesti kukaan ei vastusta rekisterin perustamista, mutta silti sen edistäminen on hidasta.
  • Vaikeasti yhteensovitettavat

    Opeopiskelija-lehti Julkaistu:
    Suomen menestys on perustunut siihen, että koulutus on ollut kaikille saavutettavaa.
  • Vaihto-opiskelu mielenterveystekona

    Opeopiskelija-lehti Julkaistu:
    Opiskelijavaihto voi avata mahdollisuuden sisäiseen muutokseen. Vaikka pelkäisi, voi olla päättäväinen.
  • Projektikertomus: Voimaannuttaminen liikunnan kautta

    Opeopiskelija-lehti Julkaistu:
    Opettajankouluttajien ja opeopiskelijoiden ryhmä Itä-Suomen ja Oulun yliopistoista osallistui alkuvuodesta Opetushallituksen rahoittamaan kestävän liikuntakasvatuksen hankkeeseen Tansaniassa. Osallistujat saivat omin silmin todistaa voimaantumista paitsi tansanialaisissa liikunnan opiskelijoissa, myös jokaisessa ryhmän jäsenessä.
  • Lyhyttä asiaproosaa

    Opeopiskelija-lehti Julkaistu:
    Miksi Elias on nykyään niin lyhytsanainen?
  • Habemus Talvipäivät anno domini 2026

    Paikallinen toiminta Julkaistu:
    SOOLin Talvipäivät raumalaisittain.
  • Mikä tahansa kokemus olisi hyväksi

    Opeopiskelija-lehti Julkaistu:
    Tänä vuonna kesätyönhaku ei tule olemaan helppoa.
  • SOOL valitsi joulukuussa Vuoden opeopiskelijaksi Jessika Koivisto-Kajaanin, joka opiskelee opinto- ja uraohjaajaksi Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa.

Tutustu kattaviin jäsenetuihisi!

SOOLin jäsenet saavat omien jäsenetujen lisäksi lähes kaikki Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n jäsenedut.

Tsekkaa edut