RIKU ORAS
Opeopiskelija 3/26
MINULLA ON unelma yhteiskunnasta, jossa päiväkotia, koulua, oppilaitosta tai asuinaluetta ei arvoteta sen perusteella, kuinka paljon siellä on suomea toisena kielenä opiskelevia lapsia ja nuoria. Etenkin tänä syksynä tämä unelma on tuntunut erityisen kaukaiselta, sillä mediassa on julkaistu jatkuvalla syötöllä uutisia, vertailuja ja jopa hakukoneita, joiden avulla eri koulujen S2-oppilaiden määrät ovat helposti kaikkien saatavilla.
Näiden lehtijuttujen rivien välistä on luettavissa monenlaisia ennakkoluuloisia yleistyksiä, ja jos erehdyksissään eksyy kommenttikenttien syövereihin, puheenparsi muuttuu piilorasistisesta hetkessä rasistiseksi.
TUNTUU KÄSITTÄMÄTTÖMÄLTÄ, että tänäkin päivänä S2-oppilaista tehdään edelleen suoraviivaisia yleistyksiä, vaikka kyseessä on erittäin moninainen joukko lapsia ja nuoria. Opettajan tehtävänä onkin nähdä oppilas ennen kaikkea yksilönä, ei jonkin ryhmän edustajana.
Me SOOLissa uskomme vahvasti siihen, että opettajaopiskelijat eli tulevat opettajat ovat avainasemassa rakentamassa yhdenvertaisempaa ja antirasistisempaa tulevaisuutta. Koulutuspoliittisten tavoitteidemme mukaisesti haluamme edistää oikeudenmukaista yhteiskuntaa, jossa jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus tulla kohdatuksi omana itsenään.
ANTIRASISTISEN PEDAGOGIIKAN lähtöajatuksen mukaisesti minulla ja kaikilla opettajaopiskelijoilla on ennakkoluuloja. Tästä syystä teemme SOOLissa työtä sen eteen, että opettajaopiskelijat saisivat jo opettajankoulutuksen aikana valmiuksia antirasistiseen toimintaan. Lisäksi on olennaista, että opettajankoulutuksessa tunnistetaan syrjivät käytänteet ja rakenteet sekä edistetään aktiivisesti niiden purkamista.
Jokaisella meistä on ennakkoluuloja, mutta toivottavasti meillä kaikilla on myös unelmia. Vaikka unelmat saattavat joskus tuntua kaukaisilta, opettajaopiskelijoilla on mahdollisuus tehdä maailmasta parempi ja antirasistisempi paikka. Muutos alkaa siitä, että uskallamme katsoa peiliin, tunnistamme omat ennakkoluulomme ja päätämme ryhtyä aktiivisiin toimiin.