ROOSA PARTANEN
Opeopiskelija 4/26
OLETKO KYLLÄSTYNYT julkiseen keskusteluun koulutuksesta, jossa valokeilaan pääsevät usein ne, joiden kosketus koulun arkeen on jäänyt etäiseksi? Niin minäkin.
Tulevana luokanopettajana valtakunnallinen keskustelu koulutuksesta herättää usein vain turhaantumisen, surun ja epätoivon tunnetta. Suvivirteen, kesälomien ajankohtaan, Pisa-tuloksiin ja koulujen monikulttuurisuuteen löytyy paljon mielipiteitä, mutta mututuntuman ja syyllistämisen sijasta tarvitsemme selkeitä muutoksia niin yleisessä arvokeskustelussa kuin päätöksenteossa.
Voisiko keskustelun suuntaa vaihtaa täysin? Syyllisten etsimisen ja tilanteiden setvimisen sijaan meidän tulisi keskittyä enemmän siihen, miten voimme nykyiseen tilanteeseen vaikuttaa. Ongelmia ratkoessa tartutaan yleensä ensimmäisenä juurisyihin. Miksi koulutusta korjatessa tämä luontainen reaktio häviää, kun katse kiinnittyy usein kokonaisvaltaisiin huoliin?
TÄMÄN TAKIA haluan rohkaista jokaista tulevaa opettajaa seuraamaan lähestyvien eduskuntavaalien keskustelua etenkin koulutuslasien läpi. Kuka puuttuu keskusteluissa juurisyihin, eikä lähde syynäämään tekijöitä? Kevään vaaleissa valitsemme nimittäin ehdokkaista ne, jotka päättävät myös tulevien opettajien työnkuvasta ja resursseista. Se on mielestäni valtavan arvokas ja suuri vastuu. Koulutuksen tulevaisuutta ei tule rakentaa pelkillä mielipiteillä, vaan kouluarkea tukevilla päätöksillä ja yhteisellä arvovalinnalla siitä, että panostus koulutukseen luo kokonaisvaltaista kasvua maassamme.
Toivoisin, että koulutuskeskustelun valokeilaan nostettaisiin nykyistä vahvemmin opettajarekisteri, inhimilliset luokkakoot ja opettajan työnkuvan selkeyttäminen.
Itse tulevana luokanopettajana toivoisin, että koulutuskeskustelun valokeilaan nostettaisiin nykyistä vahvemmin opettajarekisteri, inhimilliset luokkakoot ja opettajan työnkuvan selkeyttäminen. Meidän tulisi pystyä varmistamaan, että opettajan ammattinimikettä arvostetaan siihen kuuluvalla tavalla, kouluissamme työskentelisi päteviä opettajia, opettajilla olisi riittävästi aikaa kohdata jokainen oppilas kouluarjen kiireessä ja opettajan työn vaatimukset pysyisivät kohtuullisina.
Koulutuksen ydinongelmat eivät kuulu olla vain juhla- ja vaalipuheiden lupauksia muutoksesta, vaan ajankohtaisia ongelmia, joiden korjaamisen vaikutukset nähdään kokonaisvaltaisina ja pitkäikäisinä parannuksina. Päätös panostaa koulutukseen on aina investointi tulevaisuuteen, niin koko Suomen osaamistasoon kuin hyvinvointiin.
Opettajaopiskelijana haluan korostaa, että koulutusta kehitettäessä ja siitä keskusteltaessa täytyy kuunnella niitä, jotka tuntevat käytännön haasteet. Tutkittu tieto sekä opettajien, oppilaiden ja muiden kouluyhteisössä toimivien kokemukset ja havainnot eivät saa jäädä poliittisen keskustelun taustalle. Päätöksien vaikutuksia on arvioitava sen perusteella, miten ne todellisuudessa näkyvät luokkahuoneissa, opettajien työssä ja oppilaiden oppimisessa.
ENSI KEVÄÄN eduskuntavaaleissa meillä on jälleen mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitkä asiat nostetaan suomalaisen päätöksenteon keskiöön ja mihin suuntaan suomalaista koulutusta kehitetään. Äänestyspäätös on myös koulutuspäätös eli kannanotto siihen, mihin suuntaan haluamme koulutusta viedä ja millaiset edellytykset oppimiseen haluamme tuleville sukupolville antaa.
Siksi haluan haastaa niin tulevat opettajat kuin kaikki koulutuksen tulevaisuudesta välittävät. Älkää antako koulutuksen jäädä vaalikeskustelussa valokeilan ulkopuolelle. Nostetaan koulutus keskiöön, niin kahvipöytäkeskusteluissa, vaalitoreilla kuin äänestyskopeissakin.