EMPPU LAAKKONEN
Opeopiskelija 2/26
Vastaus ei ole yksiselitteinen, sillä suomalainen järjestelmä on monilta osin hajautunut korkeakoulujen mukaan. Suomessa ei ole yhtä lakisääteistä mallia opetusharjoittelun toteuttamiselle, vaan vastuu kuuluu korkeakoulujen autonomian piiriin. Tämä tarkoittaa, että korkeakoulujen välillä voi olla suuriakin eroja siinä, kuinka paljon harjoittelua tehdään, millaisissa ympäristöissä sitä toteutetaan ja millä tavoin se on rakennettu osaksi opintoja.
Isoja eroja Suomen sisällä on myös siinä, miten opiskelijoita osallistetaan ja miten he voivat vaikuttaa harjoitteluiden sisältöön, sijaintiin ja ajoitukseen. Yhteistä kuitenkin on, että harjoittelua pidetään opettajankoulutuksen keskeisimpänä osana: paikkana, jossa teoria kohtaa käytännön.
Tanskassa paljon harjoittelua
Harjoittelun määrä vaihtelee huomattavasti maiden välillä. Suomessa opetusharjoitteluiden laajuus ja määrä riippuu korkeakoulusta: esimerkiksi Åbo Akademissa harjoittelua on lähes joka vuosi, kun taas Helsingin yliopistossa opetusharjoitteluita on harvemmin.
Useiden korkeakoulujen sisällä on huomattavia eroja opetusharjoitteluiden määrässä tutkinto-ohjelmien välillä. Harjoittelumuodot vaihtelevat havainnointijaksoista pari- ja yksilöharjoitteluihin. Toisinaan opetusharjoittelija voi päästä harjoittelemaan yhteisopettajuutta toisen alan opeopiskelijan kanssa. Opetusharjoitteluiden pituus vaihtelee viikosta noin kolmeen kuukauteen.
Tanskassa harjoittelua on määrällisesti paljon osalle opeopiskelijoista. Opintoihin kuuluu alusta alkaen viikoittaista harjoittelua, keskimäärin muutaman tunnin verran viikossa. Opintojen edetessä harjoittelujaksot pitenevät merkittävästi. Opintojen loppupuolella opiskelijat suorittavat jopa vuoden mittaisen harjoittelun.
Norjassa harjoittelun rakenne vaihtelee koulutuksen suuntautumisen mukaan, mutta siihen kuuluu sekä lyhyitä että pidempiä, esimerkiksi seitsemän viikon jaksoja. Ruotsissa taas harjoittelu on usein rytmitetty tasaisesti koko koulutuksen ajalle, esimerkiksi viiden viikon jaksoina vuosittain.
Erot harjoittelun määrässä selittyvät pitkälti koulutusjärjestelmien rakenteilla ja tavoitteilla. Tanskan käytännönläheinen malli korostaa työssä oppimista, kun taas Suomessa ja Ruotsissa vahva tutkimusperustaisuus näkyy siinä, että harjoittelua tasapainotetaan teoreettisten opintojen kanssa.
Annettujen esimerkkien lisäksi on mainittava, että muissakin Pohjoismaissa erot harjoitteluissa ovat suuria maan sisällä ja korkeakoulujen välillä. Toisaalta kaikissa maissa tunnistetaan samankaltainen haaste: harjoittelua kaivataan lisää, ja erityisesti opiskelijan saaman ohjauksen laatua tulee kehittää.
Palkallisuus – the hot topic
Yksi keskeinen ero muiden Pohjoismaiden ja Tanskan välillä liittyy harjoittelun palkallisuuteen. Tanskassa osa harjoittelusta on palkallista, erityisesti opintojen loppuvaiheessa. Tämä voi toimia väylänä työllistymiseen, sillä harjoittelujaksot kytkeytyvät usein rekrytointiin. Palkallisen harjoittelun aikana opiskelija on harjoittelupaikkansa työntekijä muiden tavoin.
Palkallisuudessa on kuitenkin myös varjopuolia. Opiskelija toimii samanaikaisesti työntekijänä ja opiskelijana, mikä on koettu paikoin raskaana ja hankalana tehtävänä tasapainottaa. Yhtäaikaisesti opiskelijan tulee saada mahdollisuuksia kysyä ja kehittyä, mutta aikaa tälle ei välttämättä ole.
Lisäksi palkalliseen harjoitteluun liittyy riski työsuhteen päättymisestä. Tällöin haasteeksi nousee samoja teemoja kuin työelämän puolella ylipäätään henkilökemioihin, muutosvastaisuuteen ja muihin inhimillisiin yhteensopimattomuuksiin liittyen. Tanskassa opiskelijoiden irtisanomisia tapahtuu vuosittain. Irtisanomistilanteessa opiskelija joutuu uusimaan koko harjoittelunsa uudelleen, mikä tuo epävarmuutta opintojen loppuvaiheeseen ja voi viivästyttää valmistumista jopa vuodella.
Aihe on opeopiskelijakentällä aina jatkuvasti ajankohtainen, ja siitä käydään keskusteluja lähes vuosittain, SOOLin liittokokouksessa asti. Pitkät palkattomat harjoittelujaksot asettavat opeopiskelijat ajoittain todella haastaviin tilanteisiin muun muassa taloudellisesti. Toisaalta palkattomuus toimii ikään kuin ehtona kasvatus- ja koulutusvastuun pysymiselle harjoitteluohjaajan piirissä.
Palkallisuus ei saisi heikentää ohjausta tai muuttaa harjoittelijaa ”lisäkäsiksi” työpaikalle. Toisaalta opiskelijoiden toimeentulon haasteet ja viimeaikaiset heikennykset korostavat harjoitteluiden palkallisuuden tarvetta, joten keskustelu tuskin hiipuu lähivuosina.
Harjoittelupaikalla on väliä
Mahdollisuus vaikuttaa harjoittelupaikkaan vaihtelee merkittävästi. Suomessa harjoittelut tehdään usein korkeakoulujen kumppanuuspäiväkodeissa, harjoittelukouluissa tai muissa kumppanuusoppilaitoksissa, eikä opiskelijalla ole aina mahdollisuutta vaikuttaa harjoittelupaikkaansa.
SOOL haluaa opeopiskelijoille vähintään yhden mahdollisuuden kentällä suoritettavaan harjoitteluun.
Osa opeopiskelijoista pystyy vaikuttamaan harjoittelupaikan alueeseen ja esittää toiveita. Toisaalla voi itsenäisesti valita harjoittelupaikan ja -ohjaajan. Korkeakoulujen omien harjoittelupaikkojen tulisi taata tietty laadun ja ohjauksen taso, mutta ne voivat rajoittaa kokemusten monipuolisuutta.
Tanskassa opiskelijat voivat joissain harjoitteluissa vaikuttaa harjoittelupaikan sijaintiin tai useimmiten esittää toiveita. Norjassa käytännöt vaihtelevat yliopistoittain: joissain tapauksissa opiskelija voi vaikuttaa alueeseen, toisissa ei. Ruotsissa taas opiskelijat sijoitetaan usein samaan päiväkotiin tai kouluun kaikkien koulutuksen aikaisten opetusharjoitteluiden ajaksi.
SOOL on viimeisen vuoden ajan päivittänyt uusia suosituksia ohjatulle opetusharjoittelulle, joita esitellään tässä lehdessä tarkemmin. Korkeakoulujen omien harjoittelupaikkojen lisäksi SOOL haluaa opeopiskelijoille vähintään yhden mahdollisuuden ”kentällä” suoritettavaan harjoitteluun. Näin voidaan turvata se, että opetusharjoittelut eivät jää yksipuoliseksi kokonaisuudeksi, vaan tukevat aidosti opettajaksi kasvamista erilaisissa toimintaympäristöissä.
Kohti velvoittavaa ohjaajakoulutusta
Opetusharjoittelun onnistuminen riippuu pitkälti saadusta ohjauksesta. Suomessa harjoittelukoulujen opettajat ovat usein kokeneita ja ohjaukseen perehtyneitä, mutta erillinen koulutus ei ole kaikissa tapauksissa pakollinen.
Norjassa harjoittelukouluissa ei ole riittävästi harjoittelupaikkoja kaikille, mikä voi vaikuttaa ohjauksen tasoon erityisesti harjoittelukoulujen ulkopuolella. Sama haaste löytyy myös Suomen puolelta, etenkin taito- ja taideaineiden opettajaopiskelijoiden harjoitteluiden kohdalla.
Tanskassa suunta on kohti velvoittavaa ohjaajakoulutusta, mikä voi parantaa ohjauksen laatua ja yhdenmukaisuutta. Ruotsissa saman harjoittelupaikan ja -ohjaajan myötä pitkäaikainen yhteistyö ohjaajan kanssa voi syventää oppimista ja luottamusta, mutta toisaalta altistaa vain yhteen opetustyyliin perehtymiseen ja henkilöiden välisille ristiriidoille.
Kaikissa maissa tunnistetaan tarve kehittää ohjaajien osaamista. Laadukas ohjaus edellyttää pedagogisen ymmärryksen lisäksi aikaa ja resursseja, joten pelkkä kokemus opettajana ei riitä. Laadukas ohjaus vaatii laajempia näkökulmia ja osaamista nimenomaan ohjaamisesta.
Täydellistä mallia ei ole
Suomi pärjää pohjoismaisessa vertailussa monella mittarilla hyvin, mutta täydellistä mallia ei ole olemassa myöskään muissa Pohjoismaissa. Harjoittelun määrä, laatu, palkallisuus ja ohjaus rakentuvat eri maissa erilaisista lähtökohdista. Opetusharjoitteluiden ensisijaisuus osana opettajaopintoja tunnistetaan laajasti, vaikka lähtökohdat voivat erota toisistaan merkittävästi.
Suomessa keskeinen haaste on hajanaisuus: korkeakoulujen autonomia tuo joustavuutta ja turvaa poliittisen päätännän heiluriliikkeiltä, mutta tuottaa myös suuria eroja. Tulevaisuudessa keskeistä on löytää tasapaino yhtenäisten laatukriteerien ja paikallisen kehittämisen välillä.
SOOLin korostama ohjatun opetusharjoittelun merkitys tarjoaa tähän vahvan suunnan. Korkeatasoisessa ja tutkimustietoon pohjautuvassa opettajankoulutuksessa täytyy saada riittävästi laadukkaita mahdollisuuksia muiden opintojen aikana kerrytetyn tiedon käytäntöön soveltamiselle, opettelulle ja onnistumiselle.
Tätä juttua varten on haastateltu Nordiska Lärarorganisationers Samråd NLS:n Sektor för studerande -tapaamisessa syksyllä 2025 seuraavia tahoja: FSLF Finlands Svenska Lärarstuderandes Förening rf, Sveriges Lärarstudenter, Lærerstudentene, Pædagogstuderendes Landssammenslutning (PLS).