RIKU KULIN
Opeopiskelija 4/26
MINULLA ON edelleen kirkkaana mielessä ne ensimmäisten harkkapäivien tunteet: jännitys, innostus ja pieni pelko. Entä jos en tykkääkään opettaa tai entäpä jos en pärjääkään luokan kanssa? Minä, joka olin hyvin varma omista vuorovaikutustaidoistani sekä halusta auttaa lapsia ja nuoria, kyseenalaistin oman pätevyyteni ja soveltuvuuteni alalle.
Harjoittelun kunnolla käynnistyessä kuitenkin tunsin vihdoin löytäneeni oman juttuni. Meemiä lainatakseni ”Olli tää on se, mitä mä oon aina halunnu”.
Harjoittelu näytti minulle, millaista kouluarki on opettajan näkökulmasta ja antoi ensimaistiaisen tulevasta työstäni.
Harjoitteluiden aikana pääsin laittamaan sen kuuluisan teorian vihdoin käytäntöön. Vaikka kuinka omituiselta voi kuulostaakin, oppitunteja seuraamalla oppi myös todella paljon. Omalta kohdaltani jopa väittäisin, että ensimmäisessä harjoittelussa opin enemmän ohjaavien opettajien ja vertaisten tunteja seuraamalla kuin itse opettamalla. Seuraamalla pääsin havainnoimaan tilannetta kokonaisvaltaisesti ja näin ulkopuolisin silmin, mikä toimii ja mikä taas ei.
OLEN MYÖS tehnyt eri mittaisia sijaisuuksia ja aina kuulee sanottavan, että työkokemus on tärkeämpää kuin itse opinnot, mutta näen ettei asia ole niin mustavalkoinen. On tietysti totta, että työtä tekemällä oppii monia käytännönjuttuja, joita ei kirjoissa opeteta, mutta se meidän suurin oppimme liittyykin juuri siihen tutkittuun tietoon ja pedagogiikan hallintaan.
Kaikilla meillä on arkikokemus koulusta, mutta vain me opettajat perustamme opetuksemme johonkin teoriaan tai tutkimukseen. Näitä meidän työmme tärkeimpiä palasia opimme juuri opinnoissa ja pääsemme kokeilemaan harjoitteluissa ennen työelämään siirtymistä.
Itse olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että pääsin heti ensimmäisenä opiskeluvuotenani koulutustani vastaavaan harjoitteluun ja pääsin heti näkemään erityisopetuksen kenttää. On selvää, että erityisesti suoraan lukiosta tulleena ei voi varmaksi tietää, onko esimerkiksi juuri erityisopettajuus se oma juttu.
MINULLE ENSIMMÄINEN harjoittelu toden teolla näytti sen, että tänne minä kuulun. Kaikilla näin ei välttämättä ole. Tästä syystä näenkin erityisen tärkeänä päästä omaa koulutusta vastaavaan harjoitteluun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa opintoja, jotta suunnan muuttaminen olisi vielä mahdollisimman helppoa. Kaikkia meitä tulevia opettajia tarvitaan ja jokaiselle meille löytyy oma paikkamme koulumaailmasta.
Haluaisinkin kannustaa kaikkia rakkaita opeopiskelijoita suhtautumaan harjoitteluihin avoimin mielin. Harjoitteluissa meillä on mahdollisuus oppia paljon sellaista, mitä kirjoissa ei käsitellä. Harjoitteluissa myös näkee ammattilaisia työssään, mistä motivoituu ja vaikuttuu. Itse muistan monet kerrat ajatelleeni, että olisinpa minäkin joskus noin hyvä. Ottakaamme harjoitteluista kaikki irti ja omalta osalta varmistakaamme Suomen koulutuksen arvostus ja korkea taso. Me olemme arjen supersankareita!