Soolibooli

  • Koulutuksen tasa-arvosta

    Julkaistu:
    Opettajan ammattiin ei leveän leivän perässä eksytä.
  • Opettajan perustutkinto tuli nähdä alkuna ammatilliselle kehittymiselle, joka jatkuu valmistumisen jälkeen.
  • SOOL on sen jäsen­yhdistysten perustama yhteistyöelin ja jäsenistö myös käyttää liiton ylintä päätösvaltaa määrittelemällä liittokokouksessa toiminnan suuntaviivat.
  • Kurkkaus hallituksen vuoteen

    Julkaistu:
    Jos kysyt SOOLin hallituslaiselta kannattiko lähteä mukaan, tuskin saat kieltävää vastausta. Vaikuttamista, verkostoitumista, matkustamista ja kokoustamista. Mutta mitä hallitus on tehnyt tänä vuonna ja miksi hallitustoiminnasta kannattaa innostua?
  • Licence To Party

    Julkaistu:
    Opeopiskelijoiden vuoden kohokohtaa, eli SOOLin Talvipäiviä juhlittiin tänä vuonna noin 1 700 opiskelijan voimin Rovaniemellä. Kyseessä oli kaikkien aikojen 70:nnet Talvipäivät ja järjestäjänä luokanopettajaopiskelijoiden Lapikas ry.
  • Myyttejä murtamassa

    Julkaistu:
    Opettajuuden myytinmurtajat oli otsikkona SOOLin teemaseminaarissa, jossa mielenkiintoisten puhujien ja seminaarin huipentaneen paneelikeskustelun myötä selvitettiin muun muassa miten ”flipataan” ja onko opettaja aina oikeassa. Lukuvuoden toinen teemaseminaari järjestettiin tammikuun lopulla Educa-messujen yhteydessä.
  • Globaalisti vapautunut

    Julkaistu:
    "Mitä kauemmin olen toiminut opettajana, sitä vahvemmin olen alkanut ymmärtää olevani joka päivän jokainen hetki globaalikasvattaja. Urani alussa panostin kovasti globaalikasvatuksellisiin teemapäiviin, aamunavauksiin ja juhliin. Toki niitäkin tarvitaan, mutta kaikkein tärkeintä on johdattaa tuoreita kansalaisia ymmärtämään oma roolinsa maailmankansalaisina, siis ihan koko tämän maapallon kansalaisina."
  • Tulevaisuuden tähtikartta

    Julkaistu:
    Yliopistojen autonomiaan vedotaan silloin, kun se päättäjille parhaiten sopii.
  • Vuoden opeopiskelijaksi valitulla Aimo Laitamolla on taitoa ottaa opiskelutoverit sekä oppilaat yksilöinä huomioon.
  • Vuoden harjoittelunohjaaja Timo Kovanen toimii musiikin opettajana ja musiikkikasvatuksen opiskelijoiden harjoitteluiden ohjaajana Oulun normaalikoulussa. SOOL teki valinnan jäsenistöltä tulleiden esitysten perusteella.
  • Nopea valmistuminen on hallituksen johtoajatus, mutta keinot sen toteuttamiseksi ovat hatarat.
  • Opettajaopiskelijat kokoontuivat aprillipäivänä SOOLin ”maailmaa syleilevään teemaseminaariin” pohtimaan globaalikasvatuksen syvintä olemusta. Lukuvuoden kolmas seminaari lähestyi aihettaan useista eri näkökulmista, ja laittoi meidät pohtimaan rooliamme tulevina kasvattajina kansainvälisessä mittakaavassa.
  • Suomen oppivelvollisuuteen ei kuulu varsinaista koulupakkoa, mikä tarkoittaa, että oppilas voi suorittaa esi- ja perusopetuksen oppimäärän muuallakin kuin koulussa. Tällöin puhutaan kotiopetuksesta tai toisinaan myös kotikoulusta.
  • Muutosta ja muutosturvaa

    Julkaistu:
    Opettajankoulutuksen kehittämisfoorumi, jota SOOL ja OAJ ovat pitkään ajaneet, on nyt toteutumassa.
  • Dynaamisilta kuulostavat fraasit on helppo ostaa, sillä ne ovat pikaratkaisuja kroonisiin ongelmiin.
  • Aamupäivällä kesken opetustuokion vanhempi astuu sisään päiväkotiryhmän tilaan lapsensa kanssa. Hän keskeyttää meneillään olevan tuokion huikkaamalla opettajalle: “Meidän Iina on sitte nukkunu vähän huonosti viime yönä”, ja kääntyy takaisin lapsensa puoleen. “No niin, menehän sinne tädin luokse, niin isi pääsee töihin.” Täti. Siinä se sana taas on. Mielikuva keski-ikäisestä, kadulla vastaan kävelevästä täti-ihmisestä hiipii taas mieleeni.
  • Kari Laasasenaho ja Hanna Kuusela testasivat biologian opetusharjoittelussa onko opettajalähtöisellä ja oppilaslähtöisellä oppimisella eroja yläkoululaisten ympäristöasenteiden kehittymisessä.
  • Oppilaslähtöisyys ei ole anarkiaa, se on hallittu kaaos.
  • SOOL osallistui lokakuussa Tukholmassa pidettyyn pohjoismaiseen opettajaopiskelijoiden tapaamiseen, Studerandeforumiin. Jokavuotisen kokoontumisen mahdollistaa NLS eli Nordiska Lärarorganisationers Samråd, joka on pohjoismaisten opettaja-ammattiyhdistysten yhteistyöelin.
  • Erkka Experiense 2015

    Julkaistu:
    Erkka Eksperiense on kaikkien Suomen erityispedagogiikkaa pääaineenaan opiskelevien vuotuinen viikonlopputapahtuma, jonka isäntänä jokainen erkkakaupunki vuorollaan toimii.
  • Väri on yhdistävä tekijä

    Julkaistu:
    Tutkimuskohteena opiskelijahaalarit.
  • Opettajankoulutus tulee nähdä peruskoulutuksen, perehdytyskoulutuksen ja täydennyskoulutuksen jatkumona.
  • Fuksivuoteni

    Julkaistu:
    Noin vuosi takaperin Suvi Kilpinen eli elämänsä pelottavinta ja ihaninta aikaa.
  • Vuokko Oikarainen on niitä opettajia, jotka ovat ajautuneet alalle. Kolmas työvuosi on nyt aluillaan ja uusi tuleva jännittää taas, mutta tuntuu silti niin hyvältä ja oikealta.
  • SOOL päivitti tavoitteensa

    Julkaistu:
    Tavoitteet opettajankoulutukselle 2016–2019 -ohjelmaan on kirjattu opettajaksi opiskelevien näkemyksiä opettajankoulutuksen kehittämiseksi. Ohjelma on tarkoitettu käytettäväksi opettajankoulutuksen kehittämiseen niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Tässä jutussa avataan sen syntyprosessia ja sisältöä.

Tutustu kattaviin jäsenetuihisi!

SOOLin jäsenet saavat omien jäsenetujen lisäksi lähes kaikki Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n jäsenedut.

Tsekkaa etusi