RIKU ORAS
Opeopiskelija 2/25

IHMISET OVAT etsineet elämän ja ihmisen olemassaolon tarkoitusta iät ja ajat löytämättä lopullista kaikkia tyydyttävää vastausta. Ranskalainen René Descartes tiivisti 1600-luvulla ajatuksensa olemassaolosta kolmeen pieneen sanaan: cogito, ergo sum eli ajattelen, siis olen. Hänen ajattelussaan olio on olemassa niin pitkään kuin se ajattelee, mutta tiiviistä sloganista huolimatta myös Descartesin kolmeen sanaan liittyy useita ulottuvuuksia.

Descartes linjasi jo keskiajalla, että pelkkä tavallinen ajattelu ei yksistään riitä, sillä todelliseen olemassaoloon tarvitaan epäilyä ja jopa kaikkien aikaisempien mielipiteiden kyseenalaistamista. Hänestä eritoten aisteista peräisin olevia asioita tulee epäillä ja ihmisen tulisi pyrkiä vapautumaan menneisyyden siteistä. Epäilyksen eetos ja menneisyydestä vapautuminen ovatkin oleellisia asioita opeopiskelijoiden kannalta. 

MEILLÄ KAIKILLA on muistoja ja aistikokemuksia oppimisesta, mutta nämä kokemukset tulee Descartesin viitoittamana asettaa alttiiksi epäilyksille, jotta voimme todella olla olemassa, ja ammatillinen kasvu opettajana on mahdollista. Vaikka jatkuva epäily vaatii paljon, jokainen opettajaopiskelija osaa kyseenalaistaa ja tarkastella omia oppimiskokemuksiaan ymmärtäen sen, että asioita ei kannata kritiikittä opettaa aina samalla tavalla kuin ne itselle on opetettu.

Jo varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa mainitaan, että kasvatuksen avulla ohjataan lapsia muodostamaan omia mielipiteitään ja arvioimaan kriittisesti vallitsevia ajattelu- ja toimintatapoja. Descartesin epäilyn siemenet on jo siis kylvetty suomalaisiin päiväkoteihin, mutta annetaanko epäilijöille todellisuudessa tilaa epäillä, vai ohjautuvatko hyväksyntää hakevat oppijat vastaamaan opettajia miellyttävällä tavalla kaikilla kasvatuksen ja koulutuksen portailla.
Onko myöskään opettajaopinnoissa tarpeeksi tilaa epäilylle vai katsotaanko vallitsevan diskurssin haastajia kieroon?

ETENKIN OPETTAJAOPINNOISSA tulisi olla turvallisia tiloja epäillä, haastaa ja tarkastella kriittisesti kasvatusta, oppimista sekä koulutusjärjestelmän rakenteita. Jatkuva epäily vie voimia ja välillä onkin helpompi vain kulkea opettajankoulutuksen polulla opettajankouluttajia myötäillen ja opintopisteitä keräillen.

On kuitenkin tosiasia, että jos opeopiskelijalta tai opettajalta loppuu ajatteleminen ja intohimo epäillä, on aika ajatella omaa ammatinvalintaa ja olemassaolon tarkoitusta uudelleen.