19.2.2018

SOOL kehottaa tukemaan yliopistoalan mahdollista lakkoa

Yliopistoalalle on annettu työehtosopimusneuvotteluiden vauhdittamiseksi lakkovaroitus. Ensimmäisenä toteutetaan Helsingin yliopistoa ja Helsingin normaalikouluja koskeva työtaistelu keskiviikkona 28.2.2018, ellei neuvotteluratkaisua saavuteta ennen sitä. Sopimusneuvottelut jatkuvat työtaisteluvaroituksesta huolimatta.

Yliopistoalan työntekijäjärjestöt käyttävät työtaisteluun liittyen slogania "Me olemme yliopisto" ja somessa hashtagia #meolemmeyliopisto.

1. Miksi ja miten lakko toteutetaan?

Yliopistojen henkilökunnan työehdoista ja palkkauksesta on neuvoteltu marraskuun lopulta asti, mutta neuvotteluissa ei ole päästy sopuun. Jos lakko toteutuu, siihen osallistuvat Helsingin yliopiston kaikki yliopistojen yleisen työehtosopimuksen piiriin kuuluvat JUKOn (mm. OAJ), JHL:n ja Pardian jäsenet sekä harjoittelukoulujen sopimukseen kuuluvat Viikin normaalikoulun ja Helsingin normaalilyseon opettajat.

Lisätietoa OAJ:n sivuilta

2. Miten opiskelijat voivat osoittaa tukensa?

Toivomme ymmärrystä ja tukea mahdollisissa mielenilmaisuissa ja henkilöstön lakkotilanteissa. Asia on tärkeä, koska haluamme säilyttää korkeatasoisen opetuksen ja pitää osaavat ihmiset yliopistojen palveluksessa jatkossakin. Yliopistolaiset ansaitsevat samat palkankorotukset kuin muut palkansaajat. Sinäkin voit jonain päivänä työskennellä yliopiston puolella.

Tukea opettajien arvostuksen ja reilujen työehtojen puolesta voi osoittaa muun muassa ottamalla kantaa asiaan opiskelijoiden näkökulmasta mediassa ja lisäämällä tunnisteet #meolemmeyliopisto #opetlakossa.

3. Mitä sijaistava opeopiskelija voi tehdä?

Mikäli työtaistelu toteutetaan 28.2.2018, kehotamme jäseniämme kieltäytymään sijaistamasta Viikin normaalikoululla ja Helsingin normaalilyseolla kyseisenä päivänä.

4. Miksi SOOL kannustaa tukemaan?

SOOL ei ole palkansaajajärjestö tai ammattiliitto, eikä se ole osallisena opettajien työehtoja koskevissa neuvotteluissa. Tulevaisuuden palkansaajien edustajana liitto haluaa kuitenkin rakentaa yhteiskuntaa, jossa työntekijöiden ääni kuullaan. SOOL pitää tärkeänä puolustaa työntekijöiden järjestäytymisvapautta sekä oikeutta neuvotella työehdoista työnantajan kanssa myös tulevaisuudessa.

Kysyttävää?

Ota yhteyttä suoraan Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n neuvontaan: lakkovahti@oaj.fi
 

LISÄYS 23.2.2018

Yliopistosektorille toinen lakkovaroitus

Helsingin yliopistoa koskevien työtaistelutoimien lisäksi on annettu toinen lakkovaroitus, joka koskee Aalto-yliopistoa, Hankenia, Tampereen yliopistoa, Tampereen teknillistä yliopistoa, Taideyliopistoa sekä Vaasan yliopistoa. Lue lisää

LISÄYS 27.2.2018

Kolmas lakkovaroitus

Osapuolet eivät ole päässeet sopuun yliopistoalan työehtojen neuvotteluissa. Sivistystyönantajat on hylännyt sovittelija Janne Metsämäen jättämän sovintoehdotuksen.

Tämän seurauksena palkansaajien etujärjestöt Juko, Pardia ja JHL ovat antaneet kolmannen lakkovaroituksen. Seitsemän yliopistoa eli Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Lapin yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Turun yliopisto ja Åbo Akademi sekä näiden yliopistojen alaiset harjoittelukoulut ovat lakossa 14. maaliskuuta, ellei sovintoa saada aikaan.

 


Lakkovaroitus myös yksityiselle opetusalalle

Myös yksityiselle opetusalalle ja ammatilliseen aikuiskoulutukseen on annettu lakkovaroitus. Kohdennetut työtaistelut toteutetaan viidessä eteläisen Suomen alueen ammatillisessa oppilaitoksessa ja neljässä aikuiskoulutuskeskuksessa 5.–9.3.2018, mikäli neuvottelutulokseen ei päästä ennen sitä.

Lisätietoja yksityisen opetusalan lakkovaroituksesta

LISÄYS 26.2.2018:
Yksityisen opetusalan lakko laajenee 15 helsinkiläiseen yleissisivitävään oppilaitokseen 12.–16.3.2018, mikäli sopua ei synny.

Lisätietoa lakon laajenemisesta

LISÄYS 2.3.2018
Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten henkilöstöä edustavat järjestöt ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan sovintoesityksen. Myös työantajaa edustava Sivistystyöantajat on hyväksynyt esityksen eli alan työriita ratkeaa ja suunnitellut lakot peruuntuvat.

 


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet