10.1.2023

Opettajien työttömyyskassa on nyt Opetus ja tiede -työttömyyskassa

Vuoden vaihteessa käyttöön otettu uusi nimi kuvastaa kassan laajentuneita jäsenyysedellytyksiä. Opetus ja tiede -työttömyyskassaan voi liittyä voimassaolevan työsuhteen perusteella jo opiskeluaikana.

Opetus ja tiede -työttömyyskassan jäseneksi voi liittyä, kun on palkkatyöntekijänä koulutuksen, opetuksen, sivistyksen, psykologian tai tutkimuksen alalla tai kun suorittaa korkeakoulututkintoa ja on samanaikaisesti opiskelualaansa liittyvässä palkkatyössä. SOOLin jäsen voi halutessaan liittyä kassaan SOOLin kautta Omat tiedot -sivuilla.

Opettajan uran alussa työsuhteet ovat usein lyhyitä, ja välissä on työttömyysjaksoja. Liittymällä työttömyyskassan jäseneksi voi tulevaa työttömyysturvaa kartuttaa jo opiskeluaikaisilla työsuhteilla. Vain kassan jäsenyysaikana tehty työ kerryttää ansioon suhteutettua työttömyysturvaa.

Liittymisen perusteena tulee olla voimassa oleva, palkallinen työsuhde. Kassan jäseneksi ei voi liittyä takautuvasti.

 


Lisää aiheesta

9.5.2025

Miksi työttömyyskassaan kannattaa liittyä jo opiskeluaikana?

Opettajan uran alussa työsuhteet ovat usein lyhyitä, ja välissä on eripituisia työttömyysjaksoja. Liittymällä SOOLin kautta työttömyyskassan jäseneksi voit jo opiskeluaikaisilla työsuhteilla kartuttaa tulevaa työttömyysturvaasi.

20.11.2024

Vakuutusyhtiö Turvalta tukea yhteisöllisyyden kehittämiseen seitsemälle SOOLin jäsenyhdistykselle

SOOL ja vakuutusyhtiö Turva etsivät lokakuussa järjestetyssä Hymykisassa ideoita, joilla voidaan edistää opeopiskelijoiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä sekä tuoda hymyä opiskelijoiden arkeen. Kisan palkintoina Turva jakaa SOOLin jäsenyhdistyksille yhteensä neljä tuhatta euroa parhaiden ideoiden toteutukseen.

7.11.2024

SOOLin Talvipäivien 2025 liput myyntiin kahdessa erässä

Talvipäivät palaa Helsinkiin yli kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Liput tulevat myyntiin kahdessa erässä 19. ja 21. marraskuuta.

22.8.2024

Danske Bankilta uusi jäsenetupaketti SOOLin jäsenille

SOOLin jäsenenä saat Danske Bankista nyt laajat edut oman talouden ja taloudellisen mielenrauhan rakentamiseen.

15.8.2024

Isoja muutoksia työttömyysturvaan – kassaan liittyminen kannattaa silti edelleen

Opettajan uran alussa työsuhteet ovat usein lyhyitä, ja välissä on työttömyysjaksoja. Liittymällä työttömyyskassan jäseneksi voi jo opiskeluaikaisilla työsuhteilla kartuttaa tulevaa työttömyysturvaansa. Tänä vuonna tulee voimaan useita ansiopäivärahan tasoon ja työssäoloehdon kertymiseen liittyviä muutoksia.

Jaa sivu somessa

Tweet