21.11.2019

Mites ilmastoasiat sun kampuksellasi?

Toivon näkeväni useamman opettajankoulutusyksikön mukana SOOLin ilmastohaasteessa.

KALLE LIUSKI
Opeopiskelija 2/19

ALKUSYKSYSTÄ SOOL HAASTOI opettajankoulutusyksiköt mukaan ilmastohaasteeseen, jonka lanseerasimme Sitran ilmasto- ja kiertotalousosaamista käsitelleen seminaarin jälkeen. Olen ilokseni saanut huomata, kuinka paljon keskustelua ja positiivisia fiiliksiä haasteemme on saanut aikaiseksi.

Vaikka puhetta ilmastonmuutoksen ympärillä on riittänyt, on tätä kirjoitettaessa kuitenkin vain kolme koulutusyksikköä konkreettisesti tarttunut heitettyyn haasteeseen. Miksi?

Toivon, ettei ilmastonmuutoksen vastaiset konkreettiset toimet tai ilmastokasvatuksen sisällyttäminen osaksi opettajankoulutusta ei ole liian hankalaa tai työlästä. Myös pienillä teoilla on suuri vaikutus, joten jo kierrättämisen tehostaminen on mainitsemisen arvoinen asia. Juuri sinä opeopiskelija tai yliopistossa työskentelevä voitte nostaa haasteen esille omassa yksikössänne ja olla osa ilmastonmuutoksen vastaisia toimia.

VAIKKA SOOLIN HAASTEESSA on tällä hetkellä mukana vasta pieni osa opettajankoulutusyksiköistä, on näiden nykyiset ja aiemmat toimenpiteet hienoa luettavaa! Erityisen hienoa on kuulla niistä monista opintojaksoista, jotka käsittelevät ilmastokasvatusta ja kestävää kehitystä. Mikä onkaan parempaa, kuin panostaa tulevien kasvattajien koulutukseen näistä aikamme suurimmista haasteista.

Arvokasvattajina tulevaisuuden opettajien tulisi olla osa kestävämpää tulevaisuutta. SOOLin tekemän selvityksen mukaan kaikkien eri alojen opettajaksi opiskelevat kokevat ilmastokasvatuksen, kiertotalouden ja kestävän kehityksen teemat tulevassa työssään tärkeinä, mutta eivät koe, että niiden sisältöjä käsitellään riittävästi opettajankoulutuksessa.

ILMASTOHAASTEESEEN OSALLISTUMINEN on mahdollista vuoden loppuun asti. Kuukauden päästä toivon näkeväni useamman opettajankoulutusyksikön mukana haasteessa. Pidetään yhdessä huoli maapallosta ja siitä, että sinunkin koulutusyksikkösi on valmis toimimaan ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja kestävän kehityksen edistämiseksi.


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet