Opeopiskelija 3/25
Moikkailen päivisin kaikkia. Puren huulta ja yritän löytää hampaille uuden kohdan, ettei veri maistuisi liian pian. Hymyilen kohteliaasti ja kysyn, kuka tekee meille WhatsApp-ryhmän. Yritän uskotella, että tämän ryhmätyön aikana jutellaan muustakin, kun koulujutuista ja, kun yksi asia johtaa toiseen niin ennen pitkään ryhmätyön ihmisistä tulee vapaa-ajan kavereita.
Keskiviikkoisin yritän vältellä Instagramia ja tiedän ettei kukaan kysy torstaina.
Helsinki Missio teki vuonna 2023 yksinäisyyskyselyn korkeakouluopiskelijoille ja vuonna 2024 julkaistujen tulosten mukaan en kärsi yksin. Kyselyyn vastanneista 51 prosenttia on kokenut yksinäisyyttä melko usein tai jatkuvasti. Opiskelen vieraalla paikkakunnalla, jonka takia kadehdin 40 prosenttia vastaajista, jotka tapaavat viikoittain kasvokkain kavereitaan opintojensa ulkopuolelta.
Taas uusi kurssi ja opettajan määräämä ryhmä, jotta kukaan ei jäisi ulkopuolelle tai ilman paria.
Moikkailen taas ihmisiä. Osan kanssa vaihdetaan kuulumisia. Jos en tule yliopistolle saan olla hiljaa koko päivän. Jos opetusta ei ole useampaan päivään voin lähteä kotikaupunkiin ja haaveilla siitä, että saisin jäädä.
Ensin sitä haaveili opiskelupaikasta ja yliopistosta sitten sitä miettii lähes, joka ilta, miten saisi itsestään sellaisen, joka olisi prosenttilukujen iloisemmalla puoliskolla. Sillä puoliskolla, joka solmii pitkäaikaisia ystävyyssuhteita ja joka kuuluu joukkoon.
Moikkailen ja käyn tapahtumissa. Osallistun ja joustan ja sanon kaikkeen mahdolliseen kyllä.
Arki pyörii yrittämisen ja jännittämisen ympärillä.
Ei puhuta ruokailusta, kiusallinen prosenttiyksikkö tietää kyllä mistä puhun.
Pakotan itseni yliopistolle, jotta saan sosiaalisia kanssakäymistä. Pakotan itseni opiskelemaan, jotta valmistuisin ajallaan. Ylläpidän toivoa, että löydän omasta yliopistosta jonkun muun, joka sinnittelee eikä ymmärrä, että yksinäisyys heijastuu jaksamiseen, opintomenestykseen ja mielenterveyteen.
Uupunut opiskelija, säälin sinua ja itken itselleni. Pelkään Kelalle tehtävää selvityspyyntöä ja tunnen valtavaa häpeää siitä, että en kelpaa ja, että yksinäisyyden tunne vaikuttaa opintoihin ja elämänlaatuuni.
Tämä ihminen on laumaeläin. Elämässä ennen yliopistoa ja yliopiston jälkeen en ole muuttunut ihmisenä. Ennen yliopistoa en pitänyt mahdollisena, että tulisin jäämään yksin. Tuskin moni vastanneistakaan uskoi jäävänsä kaiken ulkopuolelle.
Ennen yliopistoa olisin todennut, ettei itseään kannata muuttaa muiden miellyttämiseksi, sillä siinä kärsii lopulta itse. Ennen yliopistoa en myöskään ole itkenyt aprojen aikana sille, että joko juon yksin tai tuijotan Instagramissa yhteisöllistä maailmaa, johon en mahdu.
Jos siis voisin muuttaa itseni kuulumaan osaksi yhteisöä, miksi en tekisi sitä?
Nimim. Laumaeläin
Poikkeuksellisesti julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä.
Pelko, että jää jostakin paitsi tai FOMO (engl. fear of missing out) on eräänlainen sosiaalinen ahdistus, joka perustuu uskomukseen, että muut voivat pitää hauskaa, kun ahdistusta kokeva henkilö ei ole paikalla. (Wikipedia)
Opeopiskelijan printtilehti on hiilineutraali painotuote. Sataprosenttisesti hiilineutraali painotuote saadaan, kun päästöjä vähennetään tuotannon jokaisessa vaiheessa. Jäljelle jäävät päästöt on kompensoitu Verified Carbon Standard (VCS) -sertifioidun ilmastoprojektin kautta täysimääräisesti. Kokonaisuutta valvoo puolueeton kolmas osapuoli.