LILLI MATVEINEN
Opeopiskelija 3/25
Kurkistamme tässä jutussa Tampereen yliopiston luokanopettajaopiskelijoiden perusharjoitteluun, ja selvitämme, millaista on olla opetusharjoittelija ja mitä harjoittelusta jää käteen.
Toisen vuosikurssin opiskelija Eveliina Saloharju ja kolmannen vuosikurssin opiskelija Katri Nuutinen tekivät harjoittelunsa parina, mikä on yleinen käytäntö Tampereen yliopiston perusharjoitteluissa. Kuluneena lukuvuonna parit arvottiin ensi kerran, mitä on perusteltu muun muassa yhteistyötaitojen lisääntymisellä kaikenlaisten tulevien kollegojen kanssa.
Tuoreen opetussuunnitelman mukaisesti Tampereella harjoitteluja on kaksi kandidaatintutkinnon puolella ja yksi maisteriopinnoissa. Näiden lisäksi ensimmäisenä vuonna opiskelijat pääsevät havainnoimaan opettajan työskentelyä.
Suunnittelu vie aluksi aikaa
Harjoittelu päättyi keväällä ja harjoittelupari pääsi ansaitulle tauolle opinnoista. Perusharjoittelun toinen osa sujui parin mukaan helpommin ja rennommin kuin ensimmäinen. Heistä oli mukavaa lähteä tekemään toista harjoittelua, sillä he tiesivät, mitä odottaa ja asennoituminen harjoitteluun oli sen mukainen. Harjoittelu sujui rutiinilla ja siitä sai enemmän irti. Harjoittelua odottikin eri tavalla, sillä tiesi pääsevänsä tekemään kivan parin kanssa.
Harjoitteluparilla oli opetettavina aineinaan käsityö, liikunta, ympäristöoppi ja elämänkatsomustieto. Sisällöltään ja opetustavoiltaan toisistaan eroavat oppiaineet toivat mukavaa vaihtelua toiseen harjoitteluun ensimmäiseen verrattuna. Esimerkiksi käsityö oli projektinomaista, ja vaati pitkäjänteistä työskentelyä, kun taas ympäristöopissa sisällöillä ja termistön opettelulla oli suuri merkitys.
Liikunnassa mukavaa oli ulos pelaamaan pääseminen sekä erilaisissa ympäristöissä toimiminen. Pari pääsi myös kokemaan retken oppilaiden kanssa, mikä kartutti taitoja kulkea lasten kanssa keskustassa sekä näkemään opettajan työtä monipuolisemmin.
Kokemusta opettamisesta ei tarvitse olla entuudestaan, vaan sitä mennään hakemaan harjoitteluun.
Oppituntien ja toiminnan suunnittelulla oli suuri rooli harjoittelussa ja se veikin paljon aikaa ennen harjoittelun alkamista. Erilaiset oppiaineet vaativat myös eri tavalla materiaalien valmistelua osana suunnittelua. Toisaalta jo yhden harjoittelun kokeneena pari koki, että suunnittelu lähti rullaamaan, kun tiesi jo jonkin verran, paljonko siihen on hyvä käyttää aikaa.
Suunnitteluun ja työskentelytapojen valintaan vaikutti myös vahvasti siirtymä kutosluokkalaisten opettamisesta toisen luokan opettamiseen.
Ohjauksen olennaisuus
Harjoittelussa olennaista on ohjaavan opettajan tuki ja palaute ohjattavilleen, mitä Saloharju ja Nuutinen kokivat saaneensa kattavasti. Kumpikin uskalsi kysyä tarvittaessa apua ja vinkkejä omaan toimintaansa.
Ohjauksia oli paljon ja niiden hyöty näkyi esimerkiksi rakentavan palautteen ja uusien ajatusten muodossa. Toisaalta hyvä kokemus omasta ohjaajasta pisti Saloharjun myös ajattelemaan ohjaajan merkitystä ja sitä, millainen kokemus harjoittelu olisi ollut erilaisen ohjaajan seurassa.
Saloharju ja Nuutinen saivat ohjaajan lisäksi valtavasti tukea toisistaan, sillä pariin pystyi aina luottamaan harjoittelun aikana. Toinen pystyi aina ottamaan koppia tilanteissa, jotka toinen koki hankaliksi. Pari oli myös opetuksesta samoilla linjoilla, mikä teki ilmapiiristä turvallisen ja lämpimän. Harjoittelun huippuhetkiä olivatkin opettaminen sekä oppituntien suunnitteleminen parin kanssa.
Kokonaisuudessaan harjoittelu oli mukava kokemus Saloharjulle ja Nuutiselle, sillä se oli ensimmäiseen harjoitteluun nähden ajallisesti pidempi ja kokemusta opetuksesta oli jo kertynyt. Käytännön asioissa harjoittelun järjestämisen suhteen olisi ollut kuitenkin parannettavaa, sillä aikataulujen kanssa joutui sumplimaan usein. Myös muiden pakollisten yliopistokurssien tekeminen samanaikaisesti harjoittelun kanssa aiheutti stressiä.
Kokeilla, erehtyä ja oppia
Oppilaantuntemus oli parin mukaan sekä tärkeimpiä että haastavimpia asioita harjoittelun aikana, sillä mitä paremmin oppilaat tunsi, sitä helpompi oppitunteja oli suunnitella juuri heille. Toisaalta kääntöpuolena alussa vielä muodostumatta ollut oppilaantuntemus pohditutti, kun oppitunteja suunnitellessa piti tehdä valintoja, miten tunteja toteuttaa.
Ohjaavan opettajan rooli oli tässä myös tärkeä, sillä häneltä sai tukea pohdintoihin. Harjoittelu antoi toisaalta upeita hetkiä pienten oppilaiden kanssa, sillä Nuutisen mukaan heiltä sai välitöntä palautetta sekä näki onnistumisen kokemuksia jatkuvasti. Nämä tilanteet heijastuivat myös harjoitteluparin onnistumisiin yhdessä sekä kokemukseen oppimisesta.
Tuleville opetusharjoittelijoille Saloharju ja Nuutinen haluavat toivottaa tsemppiä ja muistuttavat, kuinka harjoittelut ovat oppimisen paikkoja. Kokemusta opettamisesta ei tarvitse olla entuudestaan, vaan sitä mennään hakemaan harjoitteluun.
Ohjaavat opettajat ovat Nuutisen mukaan paikalla juuri harjoittelijoita varten, ja oppimisen hetket kannattaa hyödyntää. Harjoitteluissa on myös loistavat mahdollisuudet kokeilla rohkeasti kaikkea sekä oppia tilanteista. Oma asenne vaikuttaa lopulta eniten: innostuneena harjoitteluun meneminen tekee kokemuksesta antoisan.
Opeopiskelijan printtilehti on hiilineutraali painotuote. Sataprosenttisesti hiilineutraali painotuote saadaan, kun päästöjä vähennetään tuotannon jokaisessa vaiheessa. Jäljelle jäävät päästöt on kompensoitu Verified Carbon Standard (VCS) -sertifioidun ilmastoprojektin kautta täysimääräisesti. Kokonaisuutta valvoo puolueeton kolmas osapuoli.