|
7.–8.2.2026 |
Järjestökurssilla käsitellään kattavasti yhdistyksen edunvalvontaan, talouteen ja tapahtumien järjestämiseen liittyviä teemoja. Kutsumme kurssille osallistujia, jotka käsittelevät edellä mainittuja teemoja ainejärjestönne hallituksessa.
Mikäli hallituksenne ei ole vielä järjestäytynyt tai jakanut vastuualueita, voivat kurssille ilmoittautua aiheista kiinnostuneet. Kurssi järjestetään yhdessä Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n ja TJS Opintokeskuksen kanssa.
Jokainen jäsenyhdistys saa lähettää kurssille jäsenmäärän mukaan 2–3 osallistujaa. Oman yhdistyksenne osallistujamäärän voi tarkistaa tästä. Omia paikkoja ei voi luovuttaa toiselle yhdistykselle. SOOLin hallituksen jäsenet ja aluetoimijat osallistuvat kurssille omana kiintiönään, joten he eivät vie yhdistyksenne edustajapaikkoja.
Järjestökurssi on maksuton SOOLin ja OAJ:n jäsenille. Osallistuminen sisältää ohjelman, matkat, majoituksen ja ruokailut. Maksuton osallistuminen edellyttää läsnäoloa koko koulutuksen ajan. Koulutuksen ajalta ei makseta päivärahaa.
Lauantaina on mahdollisuus saunomiseen hotellilla ja lisäksi lauantai-iltana nautitaan illallinen ravintolassa, joten illalliselle kannattaa varata siistimpää vaatetta.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautumiset kurssille tulee tehdä 21.1.2026 mennessä. Myöhässä saapuneita ilmoittautumisia ei voida hyväksyä. Ohjeistakaa yhdistyksenne edustajia lukemaan tämä kutsu ja koko ohjeistus huolellisesti läpi!
Ilmoittautuminen tapahtuu henkilökohtaisesti SOOL/OAJ-jäsennumeron perusteella. Löydät sen sähköisestä jäsenkortista tai Omat tiedot -palvelusta.
Vahvistus ilmoittautumisesta lähetetään sähköpostitse ilmoittautumisen päätyttyä. Ilmoittautumiseen, matkoihin ja majoitukseen liittyvissä kysymyksissä tulee olla yhteydessä OAJ:n koulutuskoordinaattori Paula Lehtoseen, paula.lehtonen@oaj.fi
Lisäksi ilmoittautuneille lähetetään lisätietoa kurssin käytänteistä muutama päivä ennen kurssin alkua.
Kurssin ohjelma
Muutokset mahdollisia.
|
LAUANTAI 7.2.2026 |
|
|
11.00 |
Ilmoittautuminen ja tulokahvit |
|
11.30 |
Järjestökurssin aloitus: SOOLin ajankohtaiset asiat |
|
12.00 |
Intoa, vaikuttamista ja hyvinvointia järjestötoimintaan |
|
13.00 |
Lounas |
|
14.00 |
Koulutukset kolmessa ryhmässä:
|
|
15.30 |
Kahvitauko |
|
16.00 |
Saavutettava ja yhdenvertainen viestintä |
|
17.00 |
Vapaa-aikaa |
|
19.30–21.30 |
Illallinen, ravintola Ball Room |
|
SUNNUNTAI 8.2.2026 |
|
|
8.00 |
Aamiainen ja huoneiden luovutus |
|
9.00 |
Koulutus jatkuu: aamuherätys |
|
9.30 |
Koulutukset kolmessa ryhmässä:
|
|
11.00 |
Kevään 2026 ajankohtaiset asiat ja SOOLin harjoittelukysely |
|
12.00 |
Lounas |
|
13.00 |
Koulutukset kolmessa ryhmässä:
|
| 14.30–15.00 |
Kurssin yhteenveto ja lähtökahvit |
Ohjeet
MAJOITUS
Original Sokos Hotel Ilves, Hatanpään valtatie 1, Tampere
Majoitukset tehdään keskitetysti osallistujan antamien tietojen mukaisesti. Majoitus on kahden hengen huoneessa. Majoittuminen yhden hengen huoneessa on mahdollista maksamalla itse lisämaksu 58,50 €/yö suoraan hotellille koulutuksen yhteydessä. Kolmen hengen huoneita ei ole tarjolla.
MATKUSTAMISEN PERIAATTEET
Suunnittele matkasi etukäteen huomioiden järjestön linjaukset. OAJ:n toimisto on saanut WWF:n Green Office -merkin ja määritellyt omat ilmastoteot. OAJ suosii julkisen liikenteen käyttöä ja korvaa matkakustannukset edullisimman matkustustavan mukaan. Maata pitkin matkustaminen on aina ensisijainen tapa matkustaa.
MATKALIPUT
Voit tilata junaliput OAJ:n laskuun. Ilmoita tilatessasi nelinumeroinen koulutustunnus 7280
- Liput tilataan puhelimitse ja sähköisen lipun saat sähköpostiisi tai puhelimeesi. Lipun voi myös noutaa VR:n lipunmyyntipisteestä Helsingissä ja Tampereella.
- Valtakunnallinen VR:n yritysmyynnin palvelunumero 0600 19955 ma-pe klo 7–20. Yritysmyynnin palveluaikojen ulkopuolella apua junalippuvarauksiin saa asiakaspalvelusta numerosta 0600 41900 ma-pe klo 5–22 ja la-su klo 7–22.
- Ilmoita lippua tilatessasi OAJ:n asiakastunniste 1097818 + SOOLin koulutustunnus 7280 ja oma nimesi. Useammalle henkilölle lippua ostaessa, täytyy kaikkien nimet ilmoittaa VR:lle.
- VR ei saa myydä lippuja OAJ:n laskuun ilman matkustajien nimiä.
- Varaa ekoluokan kertalippu (muita lipputyyppejä ei ole sallittua varata).
- Lippuun ei saa varata lipun peruutusturvaa. Varauksen jälkeen ei saa tehdä lippumuutosta. OAJ ei myöskään korvaa mahdollisia lisäpalveluja.
Junaliput voi ostaa myös itse ja laskuttaa jälkikäteen
- Tilaa ja maksa ensisijaisesti itse matkaliput ja laskuta kulut koulutuksen jälkeen M2-matkalaskuohjelmalla.
- Valitse lipputyypiksi ekoluokan kertalippu (muita lipputyyppejä ei ole sallittua varata).
- OAJ:ltä laskutettavaan lippuun ei saa ostaa lipun peruutusturvaa. OAJ ei korvaa ostettuun lippuun tehtyjä mahdollisia lipunmuutoksen maksuja. OAJ ei myöskään korvaa mahdollisia lisäpalveluja.
Bussi- ja muut matkaliput
- Maksetaan aina itse ja lisätään matkalaskulle.
Taksin käyttö
- Taksin käyttö on perusteltava matkalaskussa ja se on mahdollista vain, jos julkista liikennettä ei ole käytettävissä. Jos et ole varma, korvaako OAJ taksimatkasi, ota yhteyttä koulutuskoordinaattoriin: paula.lehtonen@oaj.fi
MATKALASKU
Matkalasku tehdään koulutuksen jälkeen sähköisessä M2-matkalaskujärjestelmässä. Matkalasku tulee täyttää kahden kuukauden sisällä kulun muodostumisesta.
OSALLISTUMISEN PERUUTTAMINEN
Peruuta osallistumisesi heti esteen ilmaannuttua, viimeistään 7 vrk ennen tilaisuutta. Alle 7 vrk ennen koulutusta tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 euroa peruutuskustannuksia, ellei poissaolosta ole lääkärintodistusta tai muuta pätevää selvitystä. Peruuttamattomasta poisjäännistä kurssilta veloitetaan todelliset kustannukset (noin 250 euroa majoituksella tai noin 100 euroa ilman majoitusta).
YHTEYSHENKILÖT
- Kurssin vastuuhenkilöt ovat OAJ:n opiskelijatoiminnan asiantuntija Riku Oras riku.oras@oaj.fi, 020 748 975
- Käytännön järjestelyistä vastaa koulutuskoordinaattori Paula Lehtonen, paula.lehtonen@oaj.fi, 020 748 9502
- SOOL-jäsenyysasioissa ota yhteys SOOLin toimistoon.