13.3.2020

Pandemian vaikutukset SOOLin toimintaan: Tapahtumia peruttu

SOOLin hallitus on päättänyt peruuttaa huhtikuun alussa koolle kutsutun liittokokouksen sekä muut kevään tapahtumat toistaiseksi. Tapahtumat perutaan annettujen suositusten perusteella koronavirustartuntojen rajoittamiseksi.


Tätä tiedotetta ei enää päivitetä. Viimeisin päivitys 20.5.2020.


Sääntömääräinen liittokokous on siirretty myöhemmäksi ja pidetään 13. kesäkuuta. Kutsu jäsenyhdistyksille lähetetään sääntöjen mukaisesti vähintään neljä viikkoa ennen kokousta. SOOLin nykyisen hallituksen toimikausi päättyy 30.4., jonka jälkeen se vastaa liittokokoukseen asti liiton toiminnan ja palveluiden ylläpidosta, mutta ei enää ota uusia järjestöllisiä tai koulutuspoliittisia linjauksia tai projekteja käsiteltäväkseen.

Myös aluetoimijoiden paikalliset tapahtumat sekä OAJ:n kanssa järjestettävät valmistuvien infot opettajankoulutuspaikkakunnilla on peruttu. Valmistuvien infot järjestetään webinaareina kaikille yhteisesti huhti-toukokuun aikana. Myös SOOLin muut webinaarit  pyritään järjestämään kevään aikana mahdollisuuksien mukaan.

Jäsenpalvelut toimivat normaalisti

SOOLin ja OAJ:n jäsenpalvelut ovat toiminnassa normaalisti ja yhteyttä voi ottaa myös yhteydenottolomakkeilla. SOOLin toimisto työskentelee toistaiseksi etäyhteydellä.

Matkavakuutus 

Ulkoministeriö kehottaa kaikkia suomalaisia olemaan matkustamatta. Vakuutusyhtiö Turvan tiedotteen mukaan SOOLin jäsenetuihin kuuluvasta matkustajavakuutuksesta voidaan korvata matkalla alkanut koronaviruksen aiheuttama sairaus matkasairautena. Matkan peruuntuminen ei vakuutusehtojen mukaan ole korvattavaa viruksen tartuntapelon, viranomaisen antaman matkustuskiellon tai lentoyhtiön lentojen perumisen perusteella. Näissä tapauksissa kannattaa olla yhteydessä matkanjärjestäjään tai lentoyhtiöön korvauksen hakemiseksi.

Ohjeet sijaisuuksia tekeville

Miten koronavirus vaikuttaa opettajien työhön? OAJ on julkaissut sivuillaan ohjeita opetuksesta poikkeusoloissa sekä vastauksia opettajien huoliin ja kysymyksiin.


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet