Musiikkipedagogi (AMK) -tutkinnon suorittaneet voivat toimia suuntautumisensa mukaisissa opetus-, ohjaus- ja asiantuntijatehtävissä esimerkiksi musiikkiopistoissa, konservatorioissa, vapaan sivistystyön piirissä ja musiikkileikkikouluissa sekä muiden kulttuuriorganisaatioiden palveluksessa.
Tavoitteet opettajankoulutukselle -ohjelmaan on kirjattu opettajaksi opiskelevien näkemykset opettajankoulutuksen kehittämistarpeista. Se on tarkoitettu käytettäväksi opettajankoulutuksen kehittämiseen niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin.
Koulutus on tarkoitettu henkilöille, joilla on ylempi korkeakoulututkinto tai vastaava tutkinto esittävien taiteiden, musiikin tai kuvataiteen alalta ja jotka haluavat kehittää taidepedagogista osaamistaan.