26.1.2017

Aivan erityinen Spessu

Viime syksynä SOOL sai uuden jäsenyhdistyksen Oulun erityispedagogiikan opiskelijoiden ainejärjestö Spessu ry:stä. Erityispedagogiikan koulutusohjelma alkoi Oulun yliopistossa vasta syksyllä 2015, ja oman ainejärjestönsä alan opiskelijat perustivat kevään 2016 aikana.

HELI LOUNILA
Soolibooli 1/17

Spessulaiset tunnistaa oransseista haalareista. Päivikki Salo-oja edessä oikealla.

Vaikka Spessu on uunituore ainejärjestö, on sen toiminta lähtenyt tohinalla käyntiin. Nyt kun Spessulla on takanaan ensimmäinen syyslukukausi, on aika ottaa selvää, miten uuden ainejärjestön syksy sujui.

Puheenjohtaja Päivikki Salo-ojan mukaan lukukausi lähtI spessulaisilla hyvin käyntiin. Kaikki on ollut vielä hieman uutta ja ihmeellistä, ja syksy on pitkälti kulunut uusia asioita opetellen ja järjestötoimintaa käynnistellen. Vaikka Spessu on vielä pieni järjestö, on kyseessä kuitenkin innokas porukka, jossa kaikki tehdään yhdessä hyvässä hengessä. Kaikki auttavat toisiaan ja yhteistoimin spessulaiset ovatkin selvinneet tähän mennessä kaikesta.

Koulutusleikkaukset ovat puhuttaneet spessulaisia syksyn aikana, ja varsinkin suunnitelmat kontaktiopetuksen määrän vähentämisestä ovat huolestuttaneet opiskelijoita. Tuleen ei silti olla jääty makaamaan, vaan yhdessä monen muun ainejärjestön kanssa Spessu ry otti joulukuussa kantaa kontaktiopetuksen puolesta.

Energinen, innokas ja kirpsakka

Kysyttäessä, millä kolmella adjektiivilla Spessua voisi kuvailla ainejärjestönä, puheenjohtaja Salo-ojan vastaus on: energinen, innokas ja kirpsakka. Varsinkin innokkuus järjestön toiminnassa on näkynyt syksyllä muun muassa jäsenten osoittamana kiinnostuksena hallitustoimintaa kohtaan. Spessu iloitseekin saaneensa syyskokouksessa ensi vuoden hallitusriveihinsä sekä fukseja, että uusia jäseniä.

Tapahtumia Spessu ei ole ehtinyt itsenäisesti järjestämään vielä vuoden sisään paljon. Heti paikkansa opiskelijoiden sydämiin löysi kuitenkin ainejärjestön omat pikkujoulut, joista kaavaillaan vuosittaista perinnetapahtumaa. Spessun ensimmäiset bileetkin ovat kuulemma myös jo kovasti odotettu tapahtuma.

Spessun hallitus on luvannut, että bileiden lisäksi paljon muutakin kivaa on jo suunnitteilla. Aika näyttää, millaiseksi ainejärjestön tapahtumakulttuuri kehittyy.

Tavoitteena koulutuspolitiikassa vaikuttaminen

Ensi vuotta varten Spessu ry:n tavoitteet ovat Salo-ojan mukaan selkeät: koulutuspolitiikassa vaikuttaminen. Koska erityispedagogiikka on Oulussa uusi pääaine ja nykyiset opiskelijat toimivat vielä tietynlaisena pilottiryhmänä, spessulaiset kokevat, että heillä on nyt mahdollisuus ja velvollisuus pyrkiä vaikuttamaan siihen, millaiseksi heidän opintonsa muotoutuvat.

Kysyttäessä mitä eläintä Spessu ry kuvastaa, saan vastaukseksi okapin, sillä se on harvinainen, tuntematon ja hassun näköinen otus. Koulutuspoliittisen vaikuttamisen lisäksi ainejärjestön pyrkimyksenä onkin puheenjohtajan mukaan lisätä tulevaisuudessa ihmisten tietoisuutta Spessusta ja heidän pääaineestaan.

Bongaa oranssit haalarit!

Salo-oja kertoo SOOLin näkyneen Spessun toiminnassa alusta asti. Sen lisäksi että Spessu liittyi SOOLin jäsenyhdistykseksi heti elokuussa, ovat esimerkiksi hallituslaiset käyneet jo kouluttautumassa OAJ:n ja SOOLin järjestämällä järjestökurssilla Helsingissä. Muutenkin Salo-oja kiittelee SOOLia sen aktiivisesti tarjoamasta tuesta ja avusta, jota spessulaiset ovat saaneet aina kun ovat sitä tarvinneet.

Kuten monet muutkin opeopiskelijat, myös spessulaiset ovat suuntaamassa helmikuussa Talvipäiville Savonlinnaan. Teille Sooliboolin lukijoille Salo-oja lähettääkin kaikkien spessulaisten puolesta seuraavat terveiset: "Bongaa oranssihaalarinen spessulainen Talvipäivillä ja tule juttelemaan!"


Lisää aiheesta

18.4.2024

”Aina voi kouluttautua uudelleen” - Jatkossa et voi

SOOL ei hyväksy ammatilliseen aikuiskoulutukseen kohdistuvia leikkauspäätöksiä. Ristiriita hallituksen tavoitteiden ja toimien välillä on ilmeinen.

15.4.2024

SOOL hakee aluetoimijoita ensi lukuvuodeksi

Haemme ensi lukuvuodeksi uusia aluetoimijoita Helsinkiin, Joensuuhun, Jyväskylään, Ouluun, Raumalle, Rovaniemelle ja Tampereelle. Aluetoimijat vastaavat SOOLin paikallisesta jäsenhankinnasta ja näkyvyyden vahvistamisesta kampuksilla. Jos etsit joustavaa ja osa-aikaista työtä opeopintojen oheen, lähetä hakemuksesi 28.4. mennessä.

12.4.2024

Lakkovaroitus yksityiselle opetusalalle – koskee myös SOOLin jäseniä

Mikäli yksityisen opetusalan työehtoneuvotteluissa ei päästä sopuun, seurauksena on kahden vuorokauden mittainen lakko 23.–24. huhtikuuta. Työnantaja pidättää palkan lakon ajalta, mutta OAJ:ltä voi hakea lakkoavustusta.

11.4.2024

SOOLin vetoomus OKM:lle: Pedagogiikan toteutumisen voi taata vain koulutettu pedagogiikan ammattilainen

SOOLin mukaan päiväkodin johtajilta tulee edellyttää kasvatustieteen maisterin tutkintoa. Laadukas varhaiskasvatus vaatii laadukasta, tutkimusperustaiseen koulutukseen pohjautuvaa johtamista taustalleen.

5.3.2024

Liittokokouskutsu 20.-21.4.2024

Taas on aika päättää SOOLin toiminnan suuntaviivoista ja edunvalvonnan linjauksista sekä valita liiton puheenjohtajisto ja hallitus seuraavalle kaudelle. Kokouskutsu on lähetetty jäsenyhdistyksille sähköpostitse.

Jaa sivu somessa

Tweet