KANNANOTTO
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry on huolissaan opettajiin kohdistuvan väkivallan lisääntymisestä ja opiskelijoiden valmiudesta kohdata väkivaltatilanteet. Jo vuonna 2024 Opetusalan ammattijärjestö OAJ on todennut opettajiin kohdistuvan väkivallan olevan hälyttävällä tasolla.
Väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisy on työnantajan vastuulla ja siitä on säädetty työturvallisuuslaissa. Nykyinen tilanne vaatii uusia ratkaisuja, jotta tulevat opettajat luottavat omiin taitoihinsa toimia vaara- ja väkivaltatilanteissa.
Esimerkiksi opettajaopiskelijoiden ainejärjestöt järjestävät jäsenilleen AVEKKI-koulutuksia, sillä työkaluja väkivaltatilanteiden kohtaamiseen ei tarjota opintojen aikana. Tällaisten koulutusten järjestäminen ei saa jäädä ainejärjestöjen vastuulle eikä koulutuksen järjestämisen kieltämistä tule myöskään perustella työturvallisuuslakiin nojaten tai vedoten työnantajan vastuuseen.
Väkivaltatilanteita voi tapahtua jo opetusharjoitteluissa, sijaistaessa tai heti urapolun alussa. Vetoaminen työnantajan vastuuseen ei siis ole varteenotettava argumentti koulutuksen jättämiseksi opettajankoulutuksesta pois.
Väkivaltatilanteiden hallintakeinojen puute ei pelkästään aseta oppijoita ja opettajia vaaraan, vaan se myös kuormittaa henkisesti ja altistaa uupumukselle. OAJ:n työolobarometrin mukaan kolme neljästä opettajasta on kokenut työstressiä. Väkivallan uhka pahentaa työstressiä ja sitä voidaan hillitä tarjoamalla opiskelijoille sekä vastavalmistuneille keinoja selvitä tilanteista.
Työelämään siirtyminen on jännittävä ja kuormittava vaihe elämässä, ja erityisesti tilanteessa, jossa väkivallan lisääntymisestä uutisoidaan kiihtyvään tahtiin. Työelämään siirtyminen ilman opittuja keinoja väkivallan kohtaamiseen ei pidä olla vaihtoehto tai standardi.
SOOL vaatiikin, että opiskelijoille mahdollistetaan väkivaltatilanteiden hallinta ja ennaltaehkäisyyn liittyvää koulutusta opintojen aikana, jotta opiskelijoiden sekä vastavalmistuneiden työhyvinvointi ja turvallisuus voidaan taata.