31.1.2020

SOOLin jäsenmäärä ennätyslukemissa

SOOLin kokonaisjäsenmäärä vuodenvaihteessa ja samalla liiton virallinen jäsenmäärä oli 7 431 mikä on yli kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kyseessä on SOOLin historian korkein vuodenvaihteen jäsenmäärälukema.


SOOLin jäsenryhmät 1.1.2020.

Jäsenryhmistä suhteellisesti eniten kasvoi varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelevien osuus. Pitkään jatkunut aineenopettajaopiskelijoiden jäsenkato näyttäisi olevan taittumassa muilla paikkakunnilla paitsi Helsingissä ja Tampereella, missä isojen auskuainejärjestöjen SOOL-jäsenten lukumäärät laskivat edelleen.

Alueellisesti järjestäytymisaste kehittyi kuluneen vuoden aikana erityisen positiivisesti Jyväskylässä ja Oulussa. Aiemmin suurimmassa SOOL-kaupungissa Helsingissä suunta oli päinvastainen. Jäsenmäärä siellä sukelsi niin, että suurin SOOL-kaupunki on nyt Jyväskylä, toisena Joensuu.

81 prosenttia SOOLin jäsenistöstä on naisia, ja heidän osuutensa kasvoi hieman vuoden 2019 aikana.

Opettajien Työttömyyskassaan kuului vuoden vaihteessa SOOLin kautta 605 jäsentä, mikä on noin seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

SOOLiin kuulutaan yleensä jäsenyhdistysten eli ainejärjestöjen ja opiskelijayhdistysten kautta. Kaikki opettajaksi opiskelevat pääsevät jäseniksi, ja jos sopivaa jäsenyhdistystä ei ole, voi opiskelija liittyä suoraan ns. henkilöjäsenenä. Opettajien Työttömyyskassaan voi SOOLin kautta liittyä erillisellä hakemuksella voimassaolevan opetusalan sijaisuuden perusteella.


Lisää aiheesta

1.9.2023

Kutsu OAJ:n ja SOOLin järjestökurssille 14.-15.10.

Lämpimästi tervetuloa järjestökurssille kouluttautumaan, verkostoitumaan ja oppimaan lisää järjestötoiminnasta. SOOLin ja OAJ:n järjestökurssilla käsitellään muun muassa edunvalvontaan, korkeakouluvaikuttamiseen, perehdyttämiseen, toiminnantarkastukseen ja opiskelijoiden hyvinvointiin liittyviä teemoja.

17.8.2023

SOOL hakee aluetoimijaa Ouluun

Haemme alkavalle lukuvuodelle toista aluetoimijaa Ouluun. Aluetoimijat vastaavat SOOLin paikallisesta jäsenhankinnasta ja näkyvyyden vahvistamisesta kampuksilla. Jos etsit joustavaa ja osa-aikaista työtä opeopintojen oheen, lähetä hakemuksesi 27.8. mennessä.

9.5.2023

Vuoden opeopiskelija 2023: Yliopisto-opiskelu sopii minulle kuin nenä päähän

SOOL valitsi Jyväskylän yliopistossa varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelevan Satu Palomäen Vuoden opeopiskelijaksi 2023.

16.4.2023

Liittokokous päätti SOOLin suuntaviivoista, Emppu Laakkonen puheenjohtajaksi

Helsingissä 15.–16. huhtikuuta pidetty SOOLin sääntömääräinen liittokokous on hyväksynyt liiton toimintasuunnitelman vuodelle 2024 ja vahvistanut talousarvion sekä ensi lukuvuoden jäsenmaksun, joka säilyy ennallaan. Liiton puheenjohtajaksi valittiin erityisopettajaksi opiskeleva Emppu Laakkonen Helsingistä.

17.3.2023

Liittokokouskutsu 2023

Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry:n sääntömääräinen liittokokous pidetään Helsingissä 15.-16.4.2023. Kokokuskutsu on lähetetty jäsenyhdistyksille sähköpostitse.

Jaa sivu somessa

Tweet