27.2.2023

Osa opiskelijoista ei mahtunut iltabileisiin Talvipäivillä

Osa osallistujista jäi ovien ulkopuolelle SOOLin Talvipäivien iltatapahtumassa Oulun Energia Areenalla lauantaina 25. helmikuuta.

Tiedotetta päivitetty 3.3.2023

SOOLin Talvipäivät pidettiin tänä vuonna Oulussa viikonloppuna 24.–26. helmikuuta ja lehtitietojen sekä SOOLin saamien yhteydenottojen perusteella lauantain iltabileisiin pyrkineitä oli jäänyt ovien ulkopuolelle.

SOOL ja Talvipäivien järjestämisestä vastaava Oulun Talvipäiväyhdistys Ookko ry pahoittelevat tapahtunutta ja lauantai-illan kulkua on selvitetty eri osapuolien kanssa. 

Talvipäivien iltabileet on yksi osa kolmepäiväisen tapahtuman ohjelmaa, mutta monelle osallistujalle hyvin tärkeä osa. Siksi niillä osallistujilla, joiden pääsy Oulun Energia Areenalle estyi yleisökapasiteetin ylittymisen vuoksi, on mahdollisuus hakea hyvitystä tapahtuneen johdosta. Tarkempaa tietoa tilanteeseen liittyen löytyy tapahtuman nettisivuilta talvipaivat2023.sool.fi.

Monipuolinen ja perinteikäs opiskelijatapahtuma

Opettajaksi opiskelevat ovat jo vuodesta 1947 kokoontuneet Talvipäiville nauttimaan ”hengen ja kehon kulttuurista” ja perinnettä pidettiin yllä etätapahtuman muodossa jopa koronarajoitusten keskellä talvella 2021.

Tänä vuonna Talvipäivien ohjelma koostui muun muassa approista, sitseistä, päivätansseista, karaokekisasta sekä varsinkin perinteisestä talviriehasta, jossa kilpaillaan leikkimielisissä joukkuelajeissa. Talviriehan lajeina oli norsupallo, silitysrautacurling, rantalentopallo, ryhmähiihto ja lumenluonti.

Lauantain iltabileissä Energia Areenalla esiintyivät Gasellit, Teekkaritorvet ja Wil. Kolmepäiväiseen tapahtumaan osallistui yli kolme tuhatta opeopiskelijaa. Ensi vuonna SOOLin Talvipäivät pidetään Tampereella.


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet