21.11.2019

Ylätasolla ilmastonmuutoksesta

Miksei yliopistossa ole koskaan aikaa puhua siitä, mitä kasvatus todellisuudessa on?

SARA KOMULAINEN
Opeopiskelija 2/19

Muutamia vuosia sitten Tampereen yliopistolla sai alkunsa keskustelusarja Ylätaso. Ylätaso kumpusi meidän opiskelijoiden turhautumisesta, jota aiheutti ainainen suurien kasvatuskysymyksien vältteleminen koulutuksessa. Miksei yliopistossa ollut koskaan aikaa puhua siitä, mitä kasvatus todellisuudessa on tai tilaa kysyä, miksi ylipäätään käymme koulua?

KOKEILULUONTEISELLA PROJEKTILLAMME oli kolme tarkoitusta. Tarjota tila, jossa on aikaa pysähtyä pohtimaan peruskysymyksiä, kehittää kasvatustieteellistä keskustelukulttuuria sekä ennen kaikkea palata yhden yliopiston ydintehtävän äärelle – jakamaan tieteellistä sekä käytännöllistä osaamista ja tietoa kanssaihmisille.

Projektin kuluessa kävi ilmi, että tieteelliselle keskustelulle oli selvä tarve sekä opiskelijoiden että yliopiston henkilökunnan puolesta. Niinpä ensimmäistä kautta seurasi toinen kausi teemalla muutos. Toinen vuosi johti lopulta kuluvaan kolmanteen kauteen, joka keskittyy yksinomaan kysymään tutkijoilta, opiskelijoilta ja kasvattajilta, mitä voimme tehdä kasvattajina ilmastonmuutoksen aikakaudella.

Pelkkä tieto ei riitä muuttamaan maailmaa. Siksi Ylätason ilmastonmuutoskaudella käsittelemme aihetta rakenteiden ja faktojen lisäksi myös esimerkiksi tunteiden, kehollisuuden ja aktivismin kautta. Kantavana ajatuksenamme on tuoda esille laaja kirjo suurella sydämellä työskentelevien tutkijoiden ja kasvattajien näkökulmia ja tekoja ilmastonmuutoksen käsittelyyn sekä tarjota tila yhteiselle kohtaamiselle.

TAVOITTEENAMME ON LISÄTÄ ymmärryksen ja yhteisön tuen avulla meidän kaikkien rohkeutta toimia maailmaa muuttavina kasvattajina. Samalla etsimme keinoja siihen, kuinka löydämme voimaa huolehtia omasta ja toistemme hyvinvoinnista vastuullisen tehtävän edessä.

Vuoden mittaan olevien keskusteluiltojen lisäksi järjestämme Tampereella 14.–15. toukokuuta konferenssin. ECOFE2020, Ecofeminism and education -konferenssi sekä siihen liittyvä meditaatioretriitti ovat ennennäkemätön, opiskelijoiden rakentama kokonaisuus upeita puhujia, taidetta, tiedettä, toivoa ja toivottavasti ennen kaikkea teitä, tulevaisuuden intohimoisia kasvattajia.

ECOFE2020 ja Ylätaso ovat meidän kannanottomme ekososiaalisesti sivistyneen tulevaisuuden puolesta, johon kutsumme kaikki liittymään mukaan. Ilman pelkoa ja itselle sopivalla tavalla, kuuntelemalla, keskustelemalla tai vaikka tanssimalla.


Ylätaso Instagramissa: @ylataso


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet