EMPPU LAAKKONEN
Opeopiskelija 4/25
Pääministeri Petteri Orpon hallitus toteutti niin sanotun oppimisen tuen uudistuksen, joka on tullut osaksi opetustyön arkea ryminällä. Elokuussa voimaan astunut uudistus on puhuttanut viime keväästä asti, ja siihen on suhtauduttu sekä odottavasti että epäilevästi. Kokonaisuus on jäänyt monelle vielä etäiseksi ja epäselväksi.
Kysyimme näkemyksiä ja kokemuksia vastavalmistuneelta erityisluokanopettajalta, OAJ:n erityisasiantuntijalta sekä erityisopettajaopiskelijalta. Miltä oppimisen tuen uudistus on näyttänyt, nyt kun syksy on hieman pidemmällä?
– Tuntuu, ettei kukaan ole oikein kunnolla perillä, miten tämän uudistuksen kanssa tulee toimia, kertoo erityisluokanopettaja Paula Simola. Simola toimii tällä hetkellä erityisluokanopettajana viides- ja kuudesluokkalaisille.
– Ohjeistukset ovat olleet joiltain osin epäselviä sekä lakia että opetussuunnitelmaa koskien, avaa OAJ:n erityisasiantuntija Sari Jokinen.
– Lakia kirjoittaessa ei olla välttämättä olla kaikilta osin osattu ajatella, miten laki ja käytäntö kohtaavat. Ohjeistukset täsmentyvät vähitellen, koska laki on uusi myös tulkinnoista vastaaville henkilöille.
– Kaikki tähän asti opinnoissa on liittynyt kolmiportaisen tuen malliin, ja senkin hahmottamisessa meni hetki. Nyt pitää rakentaa uudestaan se, miten oppimisen tukea ajattelee, toteaa maisterin tutkintoaan suorittava erityispedagogiikan opiskelija Salla Kanerva.
Tuen uudistukset heijastuvat koko koulutuspolkuun
Vaikka julkinen keskustelu on keskittynyt perusopetukseen, muutokset koskevat koko koulutusjärjestelmää varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.
Esiopetus kuuluu perusopetuslain piiriin, joten uudistus on suoraan osa myös varhaiskasvatuksen kenttää. Käytännössä tämä tarkoittaa, että varhaiskasvatuksessa eletään jälleen kahden järjestelmän maailmassa: esiopetuksessa tuki toteutetaan uudistuksen mukaisesti, mutta muussa varhaiskasvatuksessa on edelleen käytössä yleinen, tehostettu ja erityinen tuki.
Suuri osa esiopetuksessa olevista lapsista osallistuu esiopetuspäivän päätyttyä täydentävään varhaiskasvatukseen. Käytännössä tuen toteutumisen ja sen keinojen ei tulisi merkittävästi erota toisistaan esiopetuksen ja täydentävän varhaiskasvatuksen välillä. Sen onnistumiseksi tarvitaan tiivistä yhteistyötä ja -suunnittelua esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen opettajien välillä.
Tässä työssä palkinnot ja onnistumiset voivat näkyä vasta vuosia myöhemmin.
Lähitulevaisuudessa saattaa olla tarvetta myös joillekin muutoksille varhaiskasvatuslakiin, jotta tuen keinot saataisiin yhtenäisemmiksi.
– Eduskunta seuraa tuen toimeenpanoa ja toimivuutta, esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja esi- ja perusopetuksen välistä tuen toteutumista ja yhtenäistämisen tarvetta, kertoo Jokinen.
Toisella asteella muutoksia tulee sekä lukioon että ammatilliseen koulutukseen lakisääteisiä reittejä. Lukiossa uudistuksen keskiössä on ennen kaikkea tukiopetus, jonka myötä aineenopettajien rooli osana tuen järjestelmää korostuu aiempiin käytäntöihin verrattuna. Opiskelijalla on myös selkeämmin oikeus erityisopetukseen erillisen hallintopäätöksen myötä.
Ammatillisen koulutuksen puolella muutokset tulevat voimaan syyslukukaudella 2026. Pitkän aikavälin tavoitteena on yhtenäistää tuen järjestelyitä koko koulutuspolulla.
– Lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa tuen toteuttamista ja termistöä pyrittiin yhtenäistämään perusopetuksen kanssa, mutta selkeä jatkumo termistössä ei näillä lakiuudistuksilla vielä toteutunut, joten kehittämistä jäi vielä nivelvaiheiden toimivuuden takia, Jokinen huomauttaa.
Perusopetus tuen uudistuksen keskiössä
Uudistuksen myötä esi- ja perusopetuksessa luovuttiin kolmiportaisen tuen mallista, joka oli käytössä vuodesta 2011. Vanhaa mallia on kritisoitu sen jäykkyydestä sekä hallinnollisen työn määrästä.
Uuden lain myötä tuen järjestelyt toteutetaan pääpiirteittäin seuraavasti:
Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt, kuten opetuksen eriyttäminen ja kielitietoinen opetus, ovat osa jokaisen oppijan arkea.
Ryhmäkohtaisilla tukimuodoilla tarkoitetaan joustavia tai matalan kynnyksen tukitoimia, joissa tuki kohdistuu koko ryhmään, kuten tukiopetusta ja erityisopettajan opetusta muun opetuksen yhteydessä.
Lapsi- tai oppilaskohtaisilla tukitoimilla, esimerkiksi pienryhmäopetuksella tai kokoaikaisella erityisopetuksella, vastataan yksilöllisempiin tarpeisiin. Näiden toteuttamisesta vastaa aina erityisopettaja. Oppilaskohtaisesta tuesta tehdään hallintopäätös. Sellaisia hallintopäätöksen saaneita oppilaita, jotka saavat vähintään yhdessä oppiaineessa yli puolet opetuksesta pienryhmässä tai jotka opiskelevat pääsääntöisesti erityisluokassa, voi lain mukaan olla ryhmässä enintään viisi per opettaja.
– Oppilaskohtaista tukea tarvitsevien lasten määrän rajaaminen opettajaa kohden on tärkeää, korostaa Jokinen. Hän mainitsee myös uuden hallintopäätöksen konkreettisempaa otetta tukeen.
– Uusi hallinnollinen päätös tarkoittaa konkreettisemmin tukea, eli tukipäätös tuo aidosti päätöksen mukaisen tuen jokaiselle oppilaskohtaisen tuen päätöksen saaneelle oppilaalle.
Uusi perusopetuslaki ohjaa entistä vahvemmin yhteistyöhön.
– Erityisesti uudistus on onnistunut opettajien välisen yhteistyön kehittämisessä. Uusi laki ohjaa vahvemmin erityisopettajan ja luokan- tai aineenopettajan yhteistyöhön, jossa ryhmää voidaan joustavasti jakaa tarpeen mukaan, Jokinen kertoo.
Käytännön toteutumisen suhteen on kuitenkin huolia.
– Yhteisopettajuuden suunnitteluun ei ole riittävästi aikaa, varsinkin kun erityisopettajan arki on monesti yhteistyön tekemistä useiden opettajien kanssa viikon aikana, hän jatkaa.
Saman huolen jakaa Simola:
– Suunnitteluaikaa ei ole käytännössä lisätty. Yhteissuunnitteluaikaa on 120 tuntia vuodessa eikä yhtään enempää.
Suurin muutos on vähemmän konkreettinen ja enemmän asenteellinen: tuen näkökulman päivittäminen yksilökeskeisestä ryhmämuotoiseen.
– Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt ovat kaikkien opettajien työn ydintä, se kuuluu kaikille oppilaille ja kaikille opettajille, Kanerva korostaa.
– Sen varaan uusi tuen järjestelmä tuntuu vahvasti rakentuvan, ja se tulee haastamaan opettajia.
Opettajankoulutus avainasemassa
Lakiuudistus asettaa tarkasteluun myös opettajankoulutuksen ajankohtaisuuden. Miten opettajankoulutusta tulee päivittää uudistuksen myötä?
– Toimintakulttuurinen ja asenteellinen muutos kuuluu myös yliopiston puolelle: miten asioista puhutaan, minkälaisia käsitteitä käytetään ja miten osaamista tuen järjestelyistä erityisopettajakoulutuksen ja muun opettajankoulutuksen välillä kavennetaan. Asenteellinen muutos lähtee jo opinnoista, Kanerva nostaa tärkeänä huomiona.
Opetusharjoitteluiden merkitys korostuu.
– Harjoitteluissa on tärkeää, että kaikki pääsisivät opettamaan tukea tarvitsevia lapsia mahdollisuuksien mukaan, toivoo Jokinen.
Kanerva puolestaan nostaa yhteisopettajuuden harjoittelemisen kärkeen:
– Tuen uudistuksessa korostuu opettajien välinen yhteistyö ja yhteisopettajuus, ja olisi tärkeää että se näkyisi opetusharjoitteluissa.
– Erkan opintoja olisi tärkeää saada kaikkeen opettajankoulutukseen lisää, hän jatkaa toisena tärkeänä huomiona.
Opettajankoulutuksen muutosten mukana pysymisestä ja ennakoinnista heruu kehuja Simolalta.
– Näin valmistumisen jälkeen olen huomannut, että opettajankoulutuksessa tällaiset isot muutokset on otettu yllättävän hyvin huomioon, Simola reflektoi.
– Se näkyy konkreettisesti muun muassa uusien työtapojen osaamisessa. Meillä vastavalmistuneilla on opinnoista jo hyvät eväät opettajien väliseen yhteistyöhön, kun taas 30 vuotta työelämässä olleille se on vielä aika uusi juttu.
Opetusala jatkuvassa remontissa
Uudistuksen aikataulu on ollut todella nopea. Lakimuutokset tulivat voimaan elokuussa, vaikka opetussuunnitelmien perusteet valmistuivat vasta keväällä.
– Aiemman oppimisen tuen muutoksen yhteydessä opettajia koulutettiin todella paljon ennen mallin käyttöönottoa. Nyt kouluttaminen on jäänyt työnantajien, rehtorien ja yksittäisten opettajien harteille, Jokinen huomauttaa.
Simola kertoo, että työyhteisössä asiaa käsiteltiin heti lukukauden alussa, mutta epävarmuus on silti suurta.
– Jää kuitenkin paljon oman aktiivisuuden varaan. Nyt eletään vahvassa epätietoisuudessa, vaikka monen opettajan työnkuvaan tuli todella suuria muutoksia.
Opeopiskelijat ovat uudistuksen kanssa hankalassa paikassa. Luentosaleissa opetellaan puhumaan uusista tuen järjestämisen muodoista, ja kentällä käytäntö hakee muotoaan. Lähiaikoina valmistuvat astuvat työelämään, jossa kukaan ei vielä täysin tiedä, miten toimia.
– Tulevalta esihenkilöltä toivon vahvaa pedagogista johtamista, sieltä muutoksen onnistuminen lähtee, Kanerva kiteyttää.
– Erityisopettajana toivon, ettei koko uudistuksen toteuttaminen ja työyhteisön kouluttaminen jää harteilleni. Itsekin opettelen vielä.