23.3.2017

Talvipäiväraportti 2017

SOOLin 71. Talvipäivät järjestettiin kauniissa Savonlinnassa viikonloppuna 17.–19. helmikuuta. Talvipäiviä varjosti tieto siitä, että Savonlinnan opettajankoulutusyksikkö on päätetty lakkauttaa ja opetus päättyy reilun vuoden päästä siirtyen Joensuuhun.

TARJA TYÖLÄJÄRVI
Soolibooli 2/17

Ellinoora huipensi lauantain iltabileet. Kuva: Ilona Oranen / Valoisiakuvia.fi

Unohtumattomat Talvipäivät rakentuvat tietenkin onnistuneista järjestelyistä. Järjestelyille asetti aika ison haasteen se, että ilmoittautuneita olikin 500 ennakoitua enemmän. Savonlinnan Talvipäiväyhdistys SaTa ry selviytyi haasteista ja tähän asti suurimmista Talvipäivistä upeasti ja SaTan hallitus ja kaikki talkoolaiset venyivät järjestämään hienosti sujuneen tapahtuman. Iltabileiden pääpaikan, OKL-hallin lisäksi oli järjestetty sisäänpääsyjä keskustan baareihin. Majoituskoulutkin saatiin riittämään turvallisesti kaikille yöpyjille.

Kun Kauppatorikin tärähtelee

Perjantaipäivän kohokohtia olivat monelle esiintyjät. Avajaisissa esiintyneet Musta Barbaari ja Prinssi Yusuf nostattivat fiiliksen niin kattoon, että Savonlinnan kauppatori tärähteli opeopiskelijoiden voimasta. Avajaisten jälkeen juhlakansa tanssi OKL-hallin loppubileissä, joissa esiintyi Eetu Kinnunen & Illansuu Ensemble sekä illan huipennuksena euroviisuedustajanammekin rokannut Softengine.

Lauantain pääesiintyjänä oli mahtava Ellinoora, joka nostatti tunnelman kattoon vielä iltabileiden loppupuolella. Ellinooraa ennen loppubileissä tanssitti Lopetusministeriö.

Tänäkään vuonna Talvipäivät eivät jääneet vain bilehirmujen pippaloiksi. Rauhallisempaa menoa kaipaaville perjantaina ohjelmassa oli Lautapeli-ilta. Lauantaina oli myös mahdollisuus kiertää Savonlinnan kahviloita Kahvila-approssa sekä kuulla stand uppia. Olavinlinnassa oli etukäteen ilmoittautuneille hieno Olavinlinnan pimeä kierros.

TP-tunnelmaan viehtyneille tanssimahdollisuus oli tietenkin myös lauantain päivätansseissa. Uutuutena näillä Talvipäivillä oli TP-fanibussi, joka kiersi Savonlinnan keskustan ulkopuolella vieden juhlakansaa kauempiinkin ravitsemusliikkeisiin. Monien mielestä Talvipäivien kohokohtia koetaankin jo bussimatkalla ja nyt oli Savonlinnaan suuntautuneen matkan lisäksi mahdollisuus ajella Savonlinnassakin bussilla.

Talvipäivät on koettava itse

OAJ:n Olli Luukkainen ja SOOLin Noora Korhonen hankipilkillä. Kuva: Martina Wetterstrand.

Lauantain Talviriehassa joukkueet ympäri Suomen kisasivat niin hankinorsufutiksessa kuin silityslautacurlingissakin. Perinteisen mäenlaskun lisäksi oli mahdollisuus kokeilla tandemhiihtoa ja tankofutista sekä pelata mölkkyä.

Tänä vuonna saimme Talvipäiville myös erityisen vieraan. Talviriehassa oli hankipilkillä SOOLin nykyisen puheenjohtajan Noora Korhosen seurana yksi SOOLin entisistä puheenjohtajista, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Luukkaisen piirittivätkin nopeasti innokkaat opeopiskelijat monenlaisine kysymyksineen. Varsinkin palkkaa kaipasi moni opettajille lisää. Luukkainen myös kertoi Talvipäivien olevan hyvin saman näköiset kuin 70- ja 80-luvuilla.'

Kaupunki heräsi
Talvipäivien
myötä
kuin eloon.

Monelle opeopiskelijalle Talvipäivät ovat yksi vuoden kohokohdista. Niihin valmistaudutaan, niistä puhutaan etukäteen ja jälkikäteen, ja varustuskin asetetaan kohdilleen. Soolibooli haastatteli muutamia opeopiskelijoita Talvipäivien viehätyksestä.

Vesa Filppulalle, Annina Mätölle ja Petra Hurmeelle Talvipäivät olivat osittain myös Savonlinnan opettajankoulutuksen hautajaiset.

Sulo ry:n Vesa Filppula, Annina Mättö ja Petra Hurme olivat innoissaan, kun Talvipäivät oli saatu heidän opiskelukaupunkiinsa Savonlinnaan. "On hauskaa katsoa oman kodin ikkunasta ulos ja nähdä vaan porukkaa haalareissa", he kertoivat.

Iltabileissä oli mieletön meininki ja sulolaisten mukaan on ollut hauska näyttää talvipäiväkansalle Savonlinnaa. Kaupunki heräsi Talvipäivien myötä kuin eloon, vaikka toisaalta nämä Talvipäivät olivat osittain kuin Savonlinnan opettajankoulutuksen hautajaiset.

Tätä porukkaa vetää Talvipäiville vuodestaan toiseen ihmiset, fiilis ja yhteishenki, jotka muodostavat TP-kuplan, kuin perheen, jossa on hyvä olla. Filppula, Mättö ja Hurme kuvailevat, että sellaisen, joka ei ole Talvipäivillä koskaan ollut, täytyy tulla kokemaan ne itse. Talvipäivillä on heidän mukaansa aina hyvä meno ja hyvä henki ja monipuolisesta ohjelmasta löytyy jokaiselle jotakin.

Sooliboolin haastatteluun tavoitettiin vielä sunnuntaiaamuna majoituskoululta jyväskyläläinen kemian aineenopettajaopiskelija Henri Korkeaniemi, joka on kokenut opiskelijatapahtumissa kävijä, mutta talvipäiväensikertalainen.

"Talvipäivät ovat kuin Luonnontieteellinen Jouluristeily, mutta päivän pidempi ja maissa", JANO ry:n Henri kuvaili. Savonlinnassa hän tykkäsi erityisesti keskusta-alueesta ja sen baareista sekä mukavasta TP-approsta. Myös majoituskoululla oleminen oli hauskaa, sillä mukana oli "jos jonkinmoista hiihtäjää".

Henrin mukaan Talvipäivät täytyy todella kokea itse, ja hänkin lähti mukaan, kun oli kuullut niin monia mukavia juttuja aiemmilla Talvipäivillä olleilta.

Yksi Talvipäivien suosikkilajeista oli silitysrautacurling. Kuva: Tiia Tanhuanpää.

Tandemhiintoa on pakko kokeilla ainakin kerran. Kuva: Tiia Tanhuanpää.

Hankitufis oli tänä vuonna norsuhankifutista. Kuva: Tiia Tanhuanpää.


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet