Opeopiskelija 4/20 pakina

Nuorempi lehtori Reinhard ”Napa” Nöyhtä päätti laittaa itsensä likoon, kun rehtori kysyi:

– Kukas meistä ottaisi pidettäväkseen taidekasvatuksen peruskurssin.

Reinhard nosti oikeaa kättään niin innokkaasti, että hänen kankkunsakin nousi penkistä.

– Minä, oi rehtori, minä, hän sanoi kuuluvalla, mutta sointuvalla äänellään.

Ja niin kävi, että innokkuus palkittiin. Reinhard sai kurssin pidettäväkseen. Hetken ihmeteltyään, Reinhard päätti, että hänen on syytä välittömästi aloittaa itseohjautuva tutustuminen eri taiteenlajeihin. Taiteenlajeihin tutustumisen nuorempi lehtori Nöyhtä aloitti ostamalla mustan, tupsullisen, baskerin. Se päässään Nöyhtä pyöräili paikalliseen kuppilaan nauttimaan pitkän oluen. Samalla hän kaivoi vihkon laukustaan. Hän päätti aloittaa taidematkansa runoudesta.

– Hetkeksi helpottaa baarissa, tulevaisuutesi näet vanhassa vaarissa. Mutta entäpä menneisyys, poikavuodet, isyys.

Melko maskuliiniseksi totesi Reinhard ensimmäisen hengentuotteensa. Niinpä hän päätti nauttia pari snapsia ja kokeilla josko runo lentäisi laajemmille kentille.

– Tämän runoni sinulle kannan, kautta taivaanrannan ja hiekkarannan. Ratsullain sen luokses tuon, kanssas, viimeiseen pisaraan, maljan juon.

No, jopas, Reinhard ajatteli ja päätti lähteä kotiinsa ennen voimakkaampaa humaltumista. Kotonaan Reinhard ohjasi kylpytakkiin sonnustautuneen vaimonsa lempeästi, mutta selkein ottein makuuhuoneen vuoteelle merenneitoasentoon.

– Reinhard hyvä, mitä sinä nyt aiot, Lissu kysyi ihmeissään mieheltään.

– Nyt minä Reinhard Nöyhtä maalaan sinut, nuorempi lehtori sanoi ja haki pensselit vaatehuoneen puolelta.

– Miksi, Lissu kysyi.

– Koska taide sisälläni vaatii sitä, Reinhard vastasi ja ohjasi vaimoaan viekoittelevampaan asentoon.

Ja kuten arvata saattaa, taide vei Reinhardin todella mukanaan. Ei kulunut kuin puoli vuotta, kun ensimmäinen, omakustanteinen, runoteoksensa ”Kukin kukkaan” näki päivänvalon. Ja valokuvanäyttelynsä ”Löydä itsesi ja kävele rantaan” julkaistiin kirjaston näyttelytilassa samoihin aikoihin. Lapset (4) ja vaimo saivat jäädä, inspiroivampi hippinainen ja vuokrakaksio elämää nähneeltä alueelta sijaan tulivat. Ja apurahat, niitä Reinhard haki, haki ja haki. Lopulta saikin.

– Taiteilijan on totuttava epävarmuuteen. Epävarmuudesta sikiävät varmat päivät, Reinahrd totesi paikallislehden haastattelussa tupakoiden ja punaviiniä nauttien.