20.11.2023

Muista hengittää

Miten arjessa rauhoitutaan, kuunnellaan tai vain ollaan?

TAIKA VAULO
Opeopiskelija 4/23 pääkirjoitus

HEI OPEOPISKELIJA, mitä kuuluu? Miten jaksat opinnoissa, arjessa tai omien kalenterimerkintöjesi kanssa? Jos tuntuu, että kaikki painaa päälle ja hommat ei etene, niin ei hätää, tunteen jakaa varmasti moni meistä.

Syksyn piiskatessa koko ajan vahvemmin vasten kasvoja ja pimeän talven kolkutellessa ovella, on aika puhua hieman opiskelijan hyvinvoinnista. Miten me pidämme huolta itsestämme, kun kurssien viimeiset palautuspäivät painavat päälle, kavereiden kanssa opiskelijan vilkas vapaa-ajan elämä kutsuu ja kaiken päälle pitäisi mahtua harrastukset, liikunta, työt tai muut vastuun kantamista vaativat arjen askareet? 

OPISKELIJOIDEN JAKSAMINEN usean eri arjen lohkareen ympäröimänä kuormittaa ja vaatii keskittymistä, ajanhallintaa sekä omien voimavarojen jakamista useiden eri asioiden ympärille. Jakamisen keskellä saattaa helposti unohtaa pelkästään perusolemisen tärkeyden, syvään hengittämisen ja rauhoittumisen.

Miten arjessa rauhoitutaan, kuunnellaan tai vain ollaan? Kuka meille on määrittänyt sen, että arjessa pitää aina suorittaa, suoriutua ja edetä hurjaa kyytiä? Onko se yhteiskunnallista painetta, vai voimmeko itse lopettaa jatkuvan pyörän pyörimisen suoriutumisen ympärillä.

Pohdin itse säännöllisesti sitä, miksi herkästi omat aikataulut poksahtavat ja ovat niin täynnä kaikkea mielenkiintoista, mutta toisaalta aikaa vievää tekemistä. Opinko koskaan sitä, että välillä osan päivistä voi myös jättää aikatauluttamatta ja kuunnella vain itseään? Luultavasti en, ja asiat jäävät vain haaveilun tasolle. 

OMAA HYVINVOINTIA ja omaa jaksamista on myös hyvä seurata säännöllisesti. Oman jaksamisen seuraaminen näköalapaikalta korostaa myös sitä, miten hyvin me jaksamme arjen pyörinnässä ja ympärillä tapahtuvissa muutoksissa. Arjen murheet ja juhlat heijastuvat jaksamiseemme, ja niiden tasapainoa on syytä ylläpitää. 

Toivottavasti lähestyvä talvi, ja sen mukanaan tuomat pakkashetket inspiroivat myös teitä ottamaan aikaa itsellenne, käpertymään mukavaan paikkaan kera kuuman juoman ja hengittämään syvään. Sinä olet sen ansainnut.


Lisää aiheesta

21.10.2024

SOOLin ja Turvan hymykisa: Voita tuhat euroa ainejärjestösi käyttöön!

SOOL ja Vakuutusyhtö Turva etsivät Hymykisalla ideoita opettajaopiskelijoiden hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistämiseen. Kaikki SOOLin jäsenet voivat osallistua kilpailuun ja voittaa tuhat euroa ainejärjestölleen jäsenistön hyvinvoinnin edistämiseen.

27.8.2024

Vuoden harjoittelunohjaaja Pasi Sorjonen: Ei voi olla aidosti läsnä ellei kasva omaksi itsekseen

Helsingissä Viikin normaalikoulussa erityisopetuksen lehtorina toimiva Pasi Sorjonen on Vuoden harjoittelunohjaaja 2024. Opetusharjoittelijoiden mukaan hän kohtaa oppilaansa lämmöllä ja harjoittelijansa kollegoina. Pasi luo ympärilleen turvallisen tilan ja ympäristön missä kohdata, oppia, kokeilla ja epäonnistua. SOOL teki valinnan jäsenistöltä saatujen ehdotusten perusteella.

27.8.2024

Hei kotikokit, kutsumuskokit tai muut opeopintojen kokkaajat!

Kukaan ei ole keksinyt täydellistä reseptiä opintojen onnistumiseen, mutta asian tutkiskelu on hyvä sijoittaa lukukauden alkuun, ennen opintojen vilskettä.

26.8.2024

Tuella ja ymmärryksellä

Onnea opintopaikasta! Me opeopiskelijat yhdessä muodostamme upean valtakunnallisen verkoston.

26.8.2024

Kuka saa näkyä ja missä? Kriittinen katse oppimateriaaleihin

Kaikki oppimateriaali, kuten perinteiset painetut oppikirjat, sähköiset oppimateriaalit, mutta myös non-formaali materiaali, kuten lastenkirjallisuus, voi myötäillä valtakulttuurin arvoja ja normeja, sekä ylläpitää syrjiviä ja rasistisia jaotteluita meihin ja muihin. Oppimateriaali voi kuitenkin myös haastaa lukijansa pohtimaan yleisinä pidettyjä ajattelumalleja ja toimintatapoja, sekä kannustaa ja ohjeistaa kohti kriittistä lukutaitoa.

Jaa sivu somessa

Tweet