17.11.2016

Järjestötoiminta ottaa paljon, mutta antaa enemmän

Toiminnasta saatavat kokemukset ovat hyödyllisiä niin sen tavallisen elämän, kuin työelämänkin kannalta.

NIKLAS KULJU
Soolibooli 5/16

Kuluva lukuvuosi on ollut käynnissä jonkin aikaa ja vuosi alkaa kääntyä talven puolelle, ensilumi on jo satanut. Järjestötoiminnan puolesta loka- ja marraskuussa eletään jännittäviä aikoja, sillä suurin osa SOOLin jäsenyhdistyksistä pitää oman syyskokouksensa tuohon aikaan. Poikkeuksiakin toki löytyy.

Syyskokous on yhdistyksen tärkein kokous. Siellä yhdistyksen jäsenet sopivat siitä, mitä yhdistyksen seuraavalla toimikaudella tehdään ja miten varainhankinta toimintaan järjestetään. Kokouksen näkyvin osuus on kuitenkin seuraavan kauden hallituksen valinta. Ainejärjestöissä ja opiskelijayhdistyksissä hallitus vastaa seuraavan kauden ajan syyskokouksen tahdon toteutumisesta, eli pyörittää yhdistystä toimikauden ajan. Tätä kutsutaan järjestötoiminnaksi.

Järjestötoiminta ottaa paljon. Aikaa kuluu tapahtumien järjestelyyn, edunvalvontatyöhön ja kokouksissa istumiseen. Sitsien ruuat ja koristelut eivät itsestään ilmesty paikalle, yhden kurssin luennoista yritetään taas tehdä pakollisia vasten opiskelijoiden tahtoa ja illan kokoukseen on vielä muonitusvuoro. Kaiken tämän keskellä pitäisi vielä ehtiä opiskelemaan ja mahdollisesti viettämään sosiaalista elämääkin.

Järjestötoiminta kuitenkin antaa takaisin enemmän kuin se ottaa. Toiminnasta saatavat kokemukset ovat hyödyllisiä niin sen tavallisen elämän, kuin työelämänkin kannalta. Koulun discon järjestämistä tai opettajankokouksissa istumista helpottaa jo opiskeluaikana hankittu kokemus. Mutta ennen kaikkea järjestötoiminnassa pääsee tapaamaan uusia ihmisiä. Oman opiskelupaikkakunnan järjestöaktiivit tulevat tutuiksi, ja SOOLin tapahtumissa ja koulutuksissa pääsee tapaamaan aktiiveja ympäri Suomea! Itse olen tavannut monia nykyisiä hyviä ystäviäni juuri järjestötoiminnan kautta.

Jos yhdistyksesi syyskokousta ei ole vielä pidetty, niin kannustan sinua asettumaan ehdolle hallitukseen jos toiminta kiinnostaa edes pikkuisen. Mikäli syyskokous ehti jo tältä vuodelta mennä ohitse, niin ei hätää sillä sellainen järjestetään ensi vuonna uudestaan. Haluan toivottaa onnea kaikille hallituskauteen, oli se sitten jo käynnissä tai vasta alkamassa, ja tsemppiä opintoihin aivan jokaiselle opeopiskelijalle!


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet