Opeopiskelija 4/21 pakina

Jo eläköitynyt, vanhempi lehtori, Elias Jekoweh nousi olohuoneen sohvalta ja kömpi kokovartalopeilin eteen. Jekoweh tiiraili kaljuuntunutta päälakeaan…jotain outoa oli tekeillä…

– Hyvä Jumala, kaljuni on kasvamassa umpeen, Jekoweh sanoi mongertaen itsekseen ja otti mittanauhan kaapista.

Toden totta. Päälakikalju oli kaventunut jo kolme senttimetriä. Jotain oli todellakin tapahtumassa…

Seuraavaksi Jekoweh meni vessaan ja alkoi tiirailla hampaitaan. Aivan kuin kulmahampaat olisivat saaneet myöskin lisää mittaa ja jotenkin terävöityneet. Ja entä nenä sitten? Sieraimet olivat levinneet ja kasvoivat paksua mustaa karvaa. Jekoweh huomasi mölähtelevänsä vaistomaisesti.

– Mrrooooooaaahhhh, grrrrrrr, Jekoweh sanoi itsekseen. Puheenmuodostus oli myös vaikeutunut viime aikoina. Mitä minulle on tapahtumassa, Jekoweh ajatteli kauhuissaan.

Entä korvansa? Korvalehdet olivat kapeutuneet ja muuttuneet suipommiksi. Karvaa kasvoi käytävissä. Ja kuulonsa oli herkistynyt. Vaimon kimeä ääni tuntui kauhealta. Helvetillinen tinnitus valvotti öisin. Ja kun ei saanut nukuttua, teki mieli lähteä pellonlaitaan ulvomaan. 

Jekowehin terävät opettajan silmät olivat saaneet uutta, outoa hehkua. Samalla niiden muotoon oli tullut jotain viirumaista. Ja verisuonet erottuivat punaisempina kuin koskaan. Aivan kuin silmiä olisi hangattu tuntikausia.

Varpaankynnet kasvoivat paksuutta ja pituutta. Sormiinsa oli tullut outoa voimaa ja ne olivat koukistuneet. Jekoweh avasi kylpytakkiaan ja totesi jo harmaantuneiden rintakarvojen saaneen uutta väriä ja tuuheutta. Karvatonta aluetta oli vaikea löytää.

– Örh, örh, olen muutoksen kourissa tai sitten se uusi saippua on todella tuuheuttavaa, Elias sanoi.

– Näinä aikoina tosin mikään ei ole pysyvää, paitsi muutos, örh, örh, hän jatkoi mataloituneella äänellään.

Lopulta, pitkään pohdittuaan, vanhempi lehtori uskaltautui pudottamaan koko kylpytakin yltään. Hän oli sulkenut silmänsä vaistomaisesti, mutta uskaltautui lopulta avaamaan ne. Siinä oli nyt 186 senttimetriä ilkosen alastonsa maisteria peilin edessä.

– Mitäääähhhh? Mon Dieu! Ei ole todellista. Örh, örh, örh!

Sen pituinen se.