Yhdenvertaisuus ja turvallinen tila

SOOLin toimintaa ohjaa yhdenvertaisuusohjelma ja turvallisemman tilan periaatteet on yksi työkalu yhdenvertaisuusohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi.

SOOLin yhdenvertaisuusohjelman tarkoitus on kiinnittää huomiota yhdenvertaisuuteen ja sen toteutumiseen sekä auttaa yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistämisessä ja syrjinnän ehkäisemisessä kaikessa liiton toiminnassa, sen jäsenyhdistyksissä, opettajaopiskelijoiden keskuudessa, opiskelijavalinnoissa, opettajankoulutuksessa sekä opetus- ja kasvatusalalla. Tavoitteena on edistää kaikkien liiton jäsenten yhdenvertaisuutta ja kannustaa jäsenyhdistyksiä yhdenvertaisuutta painottavaan toimintaan järjestelmällisen suunnittelun kautta.

Yhdenvertaisuus on toisen ihmisen kunnioittamista ja hyväksymistä sellaisenaan. Tämän ohjelman tavoitteena on nostaa näkyväksi yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä, sekä kiinnittää huomio mahdollisiin epäkohtiin ja etsiä niihin ratkaisuja. Ohjelman avulla opiskelijat, työntekijät ja jäsenyhdistykset voivat edistää yhdenvertaisuutta keskuudessaan. Tarkoitus on arvostaa ihmisen moninaisuutta ja jokaisen erityisyyttä. Hyväksyvä ilmapiiri, keskinäinen kunnioitus ja ymmärrys ovat arvoja, jotka ovat olennainen osa opettajuutta.

SOOLin keskeisiä tavoitteita ovat opettajaopiskelijoiden yhteen saattaminen, keskinäinen kunnioitus ja yhteisymmärrys kaikilla opettajankoulutusaloilla varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Tulevia opettajia edustavana liittona SOOL kannustaa jäseniään hyväksyvään ajatteluun ja yhdenvertaisuuskysymysten huomioimiseen. Opettajalla on suuri vastuu ja vaikutus oppijoiden arvomaailman kehittymiseen ja yhdenvertaisen yhteiskunnan rakentamisessa.

SOOL ajaa edunvalvonnassaan oikeudenmukaista opettajankoulutusta, jossa opettajaksi opiskelevia kohdellaan sekä opiskelijavalinnassa että koulutuksessa yhdenvertaisina. SOOL toteuttaa koulutuspoliittista vaikuttamistaan yhdenvertaisuusohjelman ja koulutuspoliittisen linjapaperin sekä muiden SOOLin virallisten linjojen mukaisesti.

Jatkotoimenpiteet ja arviointi: Koko SOOLin organisaatio tuntee yhdenvertaisuusohjelman sisällön ja osaa edistää sen periaatteita omalla toiminnan osa-alueellaan. Ohjelman toteuttamisesta vastaa ensisijassa SOOLin hallitus, aluetoimijat sekä toimisto. Ohjelma viedään tiedoksi SOOLin jäsenyhdistyksille. Yhdenvertaisuusohjelma on hyväksytty Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry:n liittokokouksessa 11.4.2021. Yhdenvertaisuuden toteutumista opettajankoulutuksessa ja opetus- ja kasvatuskentällä tarkkaillaan ja arvioidaan jatkuvasti sekä epäkohtiin reagoidaan tapauskohtaisesti.

Yhdenvertaisuus

SOOL näkee yhdenvertaisuuden intersektionaalisena feminisminä, jolla tarkoitetaan ihmisten samanarvoisuutta riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta taustastaan, kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan ja vakaumuksestaan, mielipiteestään, vammastaan, terveydentilastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan, koulutuksellisesta- tai sosioekonomisesta taustastaan tai mistään muusta henkilöön liittyvästä syystä.

Suomen laki velvoittaa yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseen ja turvaamiseen (Yhdenvertaisuuslaki 1347/2014 1–22 §). Yhdenvertaisuus ei kuitenkaan tarkoita jokaisen ihmisen kohtelua samalla tavalla riippumatta ihmisen ominaisuuksista tai erityistarpeista, vaan siinä on kyse ihmisten lähtökohtien ja mahdollisuuksien tasavertaistamisesta yhteiskunnassa.

Opettajaksi opiskelee moninainen joukko erilaisissa ja muuttuvissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Yhdenkään opiskelijan ei tule saada osakseen epätoivottua kohtelua. Yhdenvertaisuusohjelman avulla tuodaan näkyväksi sellaisia eriarvoisuutta ja syrjintää sisältäviä käytäntöjä ja prosesseja, jotka muuten voisivat jäädä huomaamatta.

Liitossa tunnistetaan ja ennaltaehkäistään sen rakenteissa erilaisia mahdollisia syrjinnän muotoja ja se tekee sekä ennaltaehkäisevää että reaktiivista työtä vähentääkseen mahdollista syrjintää. Erilaisia syrjinnän muotoja ovat esimerkiksi vammaisuuteen ja terveydelliseen asemaan liittyvä syrjintä, kielelliseen saavutettavuuteen liittyvä syrjintä, ikäsyrjintä, sukupuoleen liittyvä syrjintä, etnisyyteen tai taustaan liittyvä syrjintä, uskontoon, aatteeseen tai mielipiteeseen liittyvä syrjintä tai seksuaalisuuteen liittyvä syrjintä.

Yhdenvertaisuus toimii perustavana arvona kaikessa SOOLin toiminnassa. Yhdenvertaisuuteen kiinnitetään huomiota niin tapahtumia ja koulutuksia järjestettäessä, tiedotuksessa, päätöksenteossa, edunvalvonnassa, toimintatavoissa kuin henkilövalinnoissakin. Yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää työ- ja opiskelijayhteisön vuorovaikutusta sekä pohdintaa yhdenvertaisuuden toteutumisesta ja sitä uhkaavista tekijöistä.

Maantieteellinen yhdenvertaisuus

Opettajankoulutusta tulee olla tarjolla ympäri Suomen. Tasaisesti ympäri maata jakautunut opettajankoulutus on erittäin tärkeää, jotta päteviä ja korkeasti koulutettuja opettajia valmistuu jatkossakin maantieteellisesti mahdollisimman kattavasti. Samalla korostuu etäkampusten merkitys maantieteellisesti tasa-arvoisen opettajankoulutuksen toteutuksessa. Opettajankoulutuspaikkakunnilla opettajaksi opiskelevilla tulee olla yhtäläiset opiskeluedellytykset, mahdollisuudet edunvalvontaan ja palveluihin sekä oikeus kuulua opiskelijayhteisöön.

Maantieteellisesti kestävällä tavalla toteutettu opettajankoulutus tukee laadukasta kasvatusta ja opetusta. Turvaamalla laajan opettajankoulutusverkoston säilyminen mahdollistetaan ammattitaitoisten opettajien valmistuminen ja työllistyminen ympäri Suomea, sekä laadukkaan kasvatuksen ja opetuksen saavutettavuus kaikille. Välillisesti tämä tukee myös eri alueiden elinvoimaisuutta ja vetovoimaisuutta.

SOOL huomioi toiminnassaan kaikki opettajankoulutuspaikkakunnat. Alueiden välistä yhdenvertaisuutta tuetaan tehokkaalla paikallisella aluetoiminnalla. Toiminnalla lisätään vuorovaikutteisuutta liiton, sen jäsenyhdistysten ja jäsenistön välillä.

Koulutus tulee säilyttää kansalaisten lähipalveluina maanlaajuisesti kattavalla, maantieteellistä tasa-arvoa toteuttavalla koulutusverkostolla. Laaja koulutusverkko ehkäisee kansalaisten koulutuksellista ja sosiaalista syrjäytymistä. Samalla se takaa myös opettajille mahdollisuuden yhdessä toimipisteessä työskentelyyn ja voimavarojen kohdentamisen oleelliseen: kasvatukseen ja opetukseen.

Yhdenvertaisuus opettajankoulutuksessa

Opettajankoulutuksella on vastuu ja velvollisuus kouluttaa avoimia ja ennakkoluulonsa tiedostavia ja tunnistavia kasvatuksen ja opetusalan ammattilaisia. Opettajaksi opiskelevia tulee kohdella yhdenvertaisesti yksilöinä sekä opiskelijavalinnassa että koulutuksessa. Avoimuuden ja hyväksyvän ilmapiirin tulee ilmetä läpileikkaavina arvoina kaikessa opettajankoulutuksessa. Korkeakoulujen tulee tarjota opettajankoulutuksen opetushenkilökunnalle koulutusta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioista.

Opettajankoulutukseen hakeuduttaessa tulisi opiskelijavalinnoissa ensisijaisesti painottaa soveltuvuutta ja motivaatiota. Jokaisella tulee olla yhtäläinen mahdollisuus hakeutua opettajankoulutukseen taustastaan tai muista tekijöistä riippumatta. Todistusvalintaa tärkeämpänä tulee pitää opetus- ja kasvatusalan artikkeleihin ja muuhun materiaaliin paneutumista joko etukäteen jaettavan tai kokeessa jaettavan materiaalin avuin. Soveltuvuuskokeiden tulee olla psyykkisesti sekä fyysisesti saavutettavat.

Jokaisen opettajaksi opiskelevan tulee olla tasavertaisessa koulutuksellisessa asemassa koko Suomen laajuisesti ja jokaisella heistä on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun niin opinnoissa kuin työelämässä. Täydennys- ja jatkokoulutus ovat tärkeä osa opettajankoulutusta ja laadukkaan täydennyskoulutuksen tulee olla saavutettavissa kaikille valmistuneille opettajille.

Yhdenvertaisuus opettajankoulutuksessa ilmenee esimerkiksi kaikille opiskelijoille oikeudenmukaisina poissaolosääntöinä ja opiskelijoiden yhdenvertaisena kohteluna kurssivaatimuksissa ja tenttikäytännöissä.

Yhdenvertaisuus tarkoittaa myös sitä, että opiskelijoiden erityistarpeet ja erilaiset elämäntilanteet otetaan opettajankouluttajien taholta huomioon. Digitaalisia oppimisalustoja tulee hyödyntää niiltä osin, kun niillä voidaan lisätä pedagogisesti perustellusti opetuksen ja koulutuksen saavutettavuutta.

Opiskelijoita tulee kuulla opintoihin liittyvissä asioissa ja heidän tulee voida osallistua koulutuksen suunnitteluun ja kehittämiseen. Yhdenvertaisuuden tulee näkyä myös koulutuslinjojen välisenä tasa-arvona sekä eri yliopistoissa suoritettujen opintojen tasa-arvoisuutena. Yhdenvertaisuus opettajankoulutuksessa toteutuu myös silloin, kun jokaista opiskelijaa kohdellaan yksilönä eikä vain edustamansa ryhmän jäsenenä.

Sukupuolella ei tule olla merkitystä opettajankoulutukseen hakeuduttaessa eikä opinnoissa. Kaikkia sukupuolia tulee kohdella täysin yhdenvertaisesti, eikä sukupuolen tulisi nousta yksilöä määrittäväksi tekijäksi. Opettajankoulutuksessa tulee myös tiedostaa sukupuolittuneet käytännöt esimerkiksi opetussisällöissä ja -menetelmissä, sekä tietoisesti välttää niitä.

Tilojen saavutettavuus ja esteettömyys tulee huomioida opettajankoulutusyksiköissä, ja niistä tulee viestiä selkeästi. Opettajankoulutusyksiköiden tulee huolehtia myös opetustiloina käytettävien tilojen ja ympäristöjen kunnosta ja turvallisuudesta. SOOL vaatii opettajaksi opiskeleville terveellisiä ja turvallisia opiskelu- ja työskentelytiloja.

Yhdenvertaisuus SOOLin toiminnassa

Liiton toiminnassa kiinnitetään huomiota jäsenistön monimuotoisuuteen. SOOL toimii kaikki opettajaopiskelijat yhteen kokoavana liittona. SOOLin toiminta on jokaiselle jäsenelle saavutettavaa. Liiton toimintaa sekä viestintää suunniteltaessa huomioon otetaan opettajankoulutuksen sekä opettajaopiskelijoiden monimuotoisuus. SOOL huomioi toiminnassaan myös muut kuin suomenkieliset opettajaopiskelijat ja kehittää toimintaansa kohti kielellistä yhdenvertaisuutta.

SOOLin toiminnassa ja tapahtumissa noudatetaan liiton turvallisemman tilan periaatteita. Liiton tapahtumissa toimii kaksi turvahenkilöä. Turvahenkilö on tapahtumaan nimetty henkilö, jonka puoleen voi kääntyä turvallisemman tilan asioissa.

Liittokokous on SOOLin ylintä päätäntävaltaa käyttävä toimielin, johon jokainen jäsenyhdistys saa lähettää edustajansa. Liittokokouksen ilmapiiri on yhteisöllinen, erilaisia mielipiteitä kunnioittava ja keskusteleva. Poliittinen, uskonnollinen tai eettinen vakaumus tai sukupuoli ei vaikuta liiton luottamustoimiin tai työtehtäviin valittaessa.

Osallistuminen SOOLin tapahtumiin ja koulutuksiin on mahdollista eri puolilla Suomea opiskeleville. Välimatkat huomioidaan aikatauluja ja ohjelmaa suunniteltaessa. Koulutustapahtumia suunniteltaessa huomioidaan esimerkiksi liikuntarajoitteisten mahdollisuudet osallistua tapahtumiin. SOOLin tapahtumissa otetaan huomioon myös erilaiset vakaumukset, aatteet ja valinnat. Ilmapiiri tapahtumissa on erilaisuutta huomioiva ja toisia kunnioittava.

Jäsenyhdistykset

SOOL kouluttaa yhdenvertaisesti kaikkien jäsenyhdistystensä toimijoita. Koulutusten tarkoitus on jakaa hyviä käytäntöjä jokaiselle opettajankoulutuspaikkakunnalle ja osaltaan edistää yhdenvertaisuuden toteutumista. Jäsenyhdistyksiä myös kannustetaan tasapuoliseen kohteluun koulutuksiin osallistujien valinnassa. SOOL kannustaa jäsenyhdistyksiä tarjoamaan mahdollisimman monelle eri jäsenelle koulutusmahdollisuuksia.

Jäsenyhdistysten aktiiveille annetaan koulutuksissa eväitä toimia tehtävissään ja heitä tuetaan paikallisessa edunvalvonta- ja järjestötyössä. Vertaisten tapaamisella ja verkostoitumisella lisätään yhdenvertaisuuden kokemusta opettajaopiskelijoiden keskuudessa. Jäsenyhdistyksiä kannustetaan yhdenvertaisuussuunnitteluun sekä huomioimaan opiskelijoiden moninaisuus toiminnassaan. Järjestötyöhön paneutuminen tulee palkita opintopistein kaikissa koulutuksissa.

Tehokkaan aluetoiminnan avulla tuetaan yhdenvertaisesti kaikkien opettajankoulutuspaikkakuntien jäsenyhdistyksiä. SOOL järjestää myös tuutorikoulutusta jäsenyhdistyksilleen. Koulutuksessa tuutoreita kannustetaan huomioimaan eri elämäntilanteissa olevat opiskelijat jo opintojen alkuvaiheessa.

Maksuton koulutus

Koulutuksen tulee olla maksutonta varhaiskasvatuksesta aina korkea-asteelle. Kaikilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua koulutukseen sekä kouluttautua opettajaksi taustasta tai muista tekijöistä riippumatta. Koulutuksen oikeudenmukaisuus toteutuu, kun koulutus on aidosti kaikille yhdenvertaisesti saavutettavissa. SOOL tekee vaikuttamistyötä maksuttoman koulutuksen eteen.

SOOLin koulutukset ovat jäsenistölle maksuttomia. Jäsenillä on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua SOOLin koulutuksiin ja tapahtumiin riippumatta taloudellisesta tilanteestaan. Toiminnan suunnittelussa ja tapahtumia järjestettäessä huomioidaan jäsenistön moninaisuus.

Yhteinen opettajuus

SOOL on opetus- ja kasvatusalan ammattilaisiksi opiskelevien yhteinen järjestö, joka ajaa kaikkien opettajaksi opiskelevien asiaa. SOOLin toiminta on aina rakentunut vahvalle yhdenvertaisuuden arvoa korostavalle pohjalle. SOOLissa toimitaan tietoisesti ja harkiten yhdenvertaisuuden periaatteiden toteutumiseksi. Kaikki opettajaksi opiskelevat ovat tervetulleita jäseniksi, ja kaikki jäsenet ovat tervetulleita mukaan SOOLin toimintaan. SOOL ottaa toiminnassaan huomioon sen, että opettajaksi opiskelevien tutkinnoilla on erilaiset päämäärät ja opetusalalla työskentelee ammattilaisia monipuolisissa tehtävissä ja eri-ikäisten oppijoiden kanssa.

Yhdenvertaisuus ilmenee opiskelijoiden keskuudessa kunnioituksena ja ymmärryksenä toisia opiskelijoita sekä opintoaloja kohtaan. Opintojen aikainen yhteistyö eri opettajankoulutusten välillä edesauttaa työelämän oppilaitosrajat ylittävän yhteistyön syntymistä. Yhteinen opettajuus rakentuu muun muassa toisten tukemisesta, hyväksymisestä, vertaismentoroinnista, ohjauksesta, arvostuksesta, ajatustenvaihdosta, kunnioituksesta ja aidosta vuorovaikutuksesta.

Liiton jäsenistä valmistuu opettajia, jotka toimivat työssään erilaisten ihmisten, niin kollegoiden, kuin oppijoiden ja huoltajienkin kanssa. Yhteisen opettajuuden kokemus edesauttaa ammatti-identiteetin kehittymistä ja on tärkeää opinnoissa sekä työelämässä jaksamiselle. Toimivaan yhteistyöhön panostava, erilaisuutta arvostava ja hyvinvoiva opettaja luo turvallista oppimispolkua kaikille oppijoille.

Avoin ja kaikkia yhdenvertaisesti kohteleva opettaja välittää edellä mainittuja arvoja myös oppijoille ja näin luo entistä yhdenvertaisempaa tulevaisuuden yhteiskuntaa.

Hyväksytty SOOLin liittokokouksessa 11.4.2021.

SOOLin liittokokouksen hyväksymän koulutuspoliittisen linjapaperin mukaan SOOL kannattaa feministisiä arvoja ja edistää jokaisen oikeutta tulla kohdatuksi ja kohdelluksi yhdenvertaisesti riippumatta sukupuolesta, seksuaalisuudesta, terveydellisestä tilasta, sosioekonomisesta tai etnisestä taustasta taikka muusta henkilöstä riippumattomasta syystä.

SOOLin turvallisemman tilan periaatteet on luotu, jotta jokaisen oikeus tulla kohdatuksi ja kohdelluksi yhdenvertaisesti toteutuisi sekä toiminta olisi kaikille saavutettavaa. SOOLille yhdenvertaisuus tarkoittaa jokaisen ihmisen kunnioittamista ja hyväksymistä sellaisenaan. Periaatteiden toteutuminen on jokaisen vastuulla. Tapahtuman järjestäjän vastuulla on, että osallistujat ovat tietoisia turvallisemman tilan periaatteista. SOOLissa kunnioitetaan ihmisten yksityisyyttä ja oikeusturvaa.

Turvallisemman tilan periaatteet ovat voimassa kaikessa SOOLin toiminnassa ja ne koskevat kaikkia toimintaan osallistuvia aina jäsenistä vierailijoihin. Toimintaan lukeutuvat niin paikalliset kuin valtakunnalliset, sekä fyysiset että verkossa toteutuvat tapahtumat. Periaatteita noudatetaan aina kaikissa kohtaamisissa ja keskusteluissa kokouksista verkkofoorumeihin.

Jos todistat tai koet turvallisemman tilan periaatteiden rikkomista, voit aina mahdollisuuksien mukaan puuttua tilanteeseen. Voit myös tarvittaessa olla yhteydessä tapahtuman turvahenkilöön tai SOOLin häirintäyhdyshenkilöön. Tavoitteena on, että SOOLin toimijat ja toimintaan osallistuvat tuntevat ja tietävät kuinka tapahtuman turvahenkilön ja liiton häirintäyhdyshenkilön voi tavoittaa.

1. Tiedosta ja tunnista omat ennakko-oletukset

Jokaisella on niin tiedostettuja kuin tiedostamattomiakin ennakko-oletuksia. Tarkastellaan kriittisesti omaa ajattelua ja tunnistetaan omat ennakko-oletukset, jotta voidaan välttää toisintamasta niitä esimerkiksi sanoilla tai teoilla. Kohdataan ja kunnioitetaan ihmisiä sellaisena kuin he ovat ja pyritään purkamaan vallitsevia stereotypioita sekä niiden taustalla vaikuttavia asenteita ja rakenteita.

Jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi yhdenvertaisesti riippumatta henkilön ominaisuuksista, kuten etnisestä, kulttuurisesta tai sosioekonomisesta taustasta, kehollisista ominaisuuksista, iästä, kielestä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, identiteetistä, terveyden tai toimintakyvyn tilasta tai muista henkilöstä riippumattomista syistä.

2. Kunnioita jokaisen omaa tilaa ja koskemattomuutta

Jokaisella on oikeus määritellä omat rajansa, joita muiden tulee kunnioittaa. Annetaan tilaa jokaiselle ja tarvittaessa vaadi samaa itsellesi. Älä oleta muiden jakavan omaa kokemustasi: toisen rajoja ei voi tietää kysymättä. Toisen omaa tilaa voi loukata esimerkiksi koskemalla, sanoilla ja katseella.

3. Jokaisella on oikeus yksityisyyteen ja oikeus päättää, mitä jakaa

Kunnioitetaan toisten yksityisyyttä ja annetaan jokaisen päättää itse, mitä haluaa omista kokemuksistaan jakaa. Käsitellään kunnioittavasti henkilökohtaisia ja/tai tunteita herättäviä aiheita sekä annetaan tarvittaessa sisältövaroitus.

4. Kommunikoi, kohtaa ja kuuntele

Huolehditaan siitä, että kaikilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun. Kerrotaan omista kokemuksista ja huomautetaan asiattomasta kohtelusta. Jos joku antaa palautetta toiminnasta, kuunnellaan ja pyritään suhtautumaan avoimesti ja huomioimaan saatu palaute jatkossa. Turvallisessa tilassa voi luottaa siihen, että asiattomuudet voi korjata ilman pelkoa niiden vähättelystä.

5. Huomioi ympärilläsi olevat ja kunnioita heidän valintojaan ja arvojaan

Jokaisella on oikeus omiin valintoihinsa ja mielipiteisiinsä, mutta niillä ei saa loukata toisen oikeutta turvallisempaan tilaan. Kunnioitetaan toisten valintoja ja sekä poliittisia ja eettisiä vakaumuksia. Tuodaan omat näkemykset esiin niin, etteivät ne loukkaa ketään ja annetaan tilaa myös toisenlaisille näkemyksille. Toiminnassa ei hyväksytä syrjivää ja sortavaa kieltä.

6. Kaiken tilan tulee olla saavutettavaa

Kaikissa tiloissa pyritään fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen esteettömyyteen ja sen myötä saavutettavuuteen. Viestitään esteettömyydestä selvästi tapahtumakuvauksessa ja esteettömien tilojen ollessa mahdottomia, vaihdellaan käytettävää tilaa mahdollisuuksien mukaan, jotta kaikkien olisi mahdollista osallistua ainakin johonkin. Puututaan toimintaan, joka vaarantaa psyykkisen tai sosiaalisen esteettömyyden. Jokaisella tulee olla mahdollisuus liikkua tilassa tai halutessaan poistua tilasta, mikäli käsitellään sensitiivisempiä tai tunteita herättäviä aiheita tai muuten halutessaan.

7. Jokainen soolilainen ja SOOLin toimintaan osallistuva on arvokas

Huomioidaan SOOLin jäsenistön, potentiaalisen jäsenistön ja kohderyhmän moninaisuus toimintaa suunniteltaessa, toteuttaessa ja arvioitaessa. Verkostoidutaan yli oppialarajojen, eri korkeakoulujen ja paikkakuntien välillä. Huomioidaan alojen moninaisuus kielenkäytössä ja keskusteluissa koskien koulutukseen hakeutumista, koulutuksen toteutumista tai sen jälkeistä työllistymistä.

Hyväksytty SOOLin hallituksen kokouksessa joulukuussa 2020.

Tutustu kattaviin jäsenetuihisi!

SOOLin jäsenet saavat omien jäsenetujen lisäksi lähes kaikki Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n jäsenedut.

Tsekkaa etusi