Hyvää maksuttoman koulutuksen päivää!

Blogi | EMPPU LAAKKONEN
Julkaistu:
Maksuttoman koulutuksen päivää vietetään 15.10. Kirjoittaja on SOOLin koulutuspolitiikan koordinaattori.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän perimmäinen lupaus on ollut tarjota tasavertaisin mahdollisuuksin sivistystä ja koulutusta kaikille suomalaisille taustaan katsomatta. Se on keino varmistaa, ettei ihmisen tulevaisuutta määritä ensisijaisesti se, kuinka paljon rahaa hänellä tai hänen lähipiirillään on käytettävissään.

Tänään tästä periaatteesta on syytä pitää kiinni entistä lujemmin. Opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan esitystä, joka mahdollistaisi maksullisen tutkintokoulutuksen avoimissa korkeakouluissa. Uudistusta on perusteltu muun muassa sillä, että jo työelämässä olevat voisivat hankkia tutkinnon nykyistä nopeammin. Aikuiskoulutuksen tarpeisiin on ilman muuta etsittävä ratkaisuja. On kuitenkin kysyttävä, onko maksullinen tutkintokoulutus oikeudenmukainen tapa vastata niihin.

On selvää, että tällaisen väylän avaaminen hyödyttäisi heitä, joiden taloudellinen tilanne antaa myöten maksullisen tutkinnon ostamisen itselle tai läheiselle. Tosiasialliset mahdollisuudet päästä tutkinto-opiskelijaksi ovat tällöin hyvin erilaiset sen pohjalta, miltä pankkitili näyttää.

Korkeakoulutus ei Suomessa ole jokaiselle taattu oikeus siinä mielessä, että opiskelupaikka kuuluisi automaattisesti jokaiselle hakijalle. Opiskelupaikan eteen on tehtävä työtä, osoitettava osaamista ja menestyttävä joko todistusvalinnassa tai valintakokeissa. Korkeakoulutuksen maksuttomuudella varmistamme, ettei opiskelupaikan saavuttaminen ole lähtökohtaisesti kiinni hakijan maksukyvystä. Osaan omasta kokemuksestani kertoa, ettei koulutuksen tasa-arvo toteudu täydellisesti nykyisinkään.

Valmistuin lukiosta keskivertoisilla, ihan hyvillä papereilla, jotka eivät kuitenkaan olisi riittäneet todistusvalinnassa menestymiseen. Jäin ilman opiskelupaikkaa ja suuntasin avoimeen yliopistoon. Opinnot tarjosivat minulle mahdollisuuden kehittää osaamistani ja rakentaa tietäni korkeakouluun. Osaamiseeni panostaminen oli sijoituksena kannattava, koska seuraavana syksynä suuntasin Helsinkiin tutkinto-opiskelijan roolissa.

Tuolloin 25 opintopisteen kokonaisuus kustansi 250 euroa, ja sain opintojeni rahoittamiseen tukea vanhemmiltani. Vaikka summa ei useasta näkökulmasta ole suuri, on se merkittävä este jo monille, oli lähipiirin tukea tai ei. Koska minulla oli kykyä maksaa opinnoista, sain etumatkaa pääsykokeisiin valmistautumisessa. Uskon vahvasti, että tämä nopeutti reittiäni maisteriksi.

Suomalaisen koulutuksen lupaus ei ole, että kaikille taataan opiskelupaikka, vaan että jokaisella on oltava mahdollisuus tavoitella sitä.

Avoimen opinnot ja valmennuskurssit ovat kuitenkin eri asia kuin tutkintopaikan ostaminen. Ne voivat auttaa valmistautumaan valintakokeisiin, mutta eivät takaa opiskelupaikkaa: hakijan on edelleen osoitettava osaamisensa ja menestyttävä valinnassa. Maksullisen tutkintokoulutuksen suurin ongelma onkin siinä, että maksukyky nousisi osaamisen rinnalle erilliseksi väyläksi tutkintoon.

Maksulliseen koulutukseen valittu voi tietysti olla osaava, mutta varallisuus antaisi mahdollisuuden tutkintoon uusilla ehdoilla. Samalla se sitoo korkeakoulujen resursseja entisestään, etenkin kun ministeriöstä esitetyt hintalaput ovat vielä kaukana opetuksen järjestämisen todellisista kuluista.

Kun keskustelemme maksullisesta tutkintokoulutuksesta, on tärkeää tarkastella kenet se sulkee ulkopuolelleen sen rinnalla, kenelle se toimii mahdollisuutena. Taloudelliset resurssit auttavat hankkimaan paremmat lähtökohdat opiskelupaikan tavoitteluun. Emme saa unohtaa sitä, että Suomessa opiskelee tällä hetkellä ja tulevaisuudessa ihmisiä, jotka ovat sukunsa ensimmäisiä korkeakoulutettuja. Taloudellinen eriarvoisuus on myös nykypäivän Suomea. Juuri siksi on tärkeää, ettei maksukyvystä tehdä entistä suorempaa väylää tutkintoon.

Suomalaisen koulutuksen lupaus ei ole, että kaikille taataan opiskelupaikka, vaan että jokaisella on oltava mahdollisuus tavoitella sitä. Tätä lupausta emme saa vesittää tekemällä tutkinnosta tuotetta, jonka hankkiminen on helpompaa niille, joilla on siihen varaa.


Onko sinulla painavaa ja/tai ajankohtaista sanottavaa, josta haluaisit kirjoittaa SOOLin blogiin? Blogi on avoin uusille kirjoittajille. Kirjoitusten ei tarvitse myötäillä SOOLin kantoja tai joitain tiettyjä näkemyksiä, mutta julkaisusta päätetään aina tapauskohtaisesti. Katso ohjeet kirjoittajille täältä.


 

Asiasanat

Tutustu kattaviin jäsenetuihisi!

SOOLin jäsenet saavat omien jäsenetujen lisäksi lähes kaikki Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n jäsenedut.

Tsekkaa edut