17.11.2016

Tempo ry:n ja Kuopion kaupunginteatterin yhteistyö toimii!

Savonia ammattikorkeakoulun musiikki- ja tanssipedagogiopiskelijat ovat saaneet tutustua teatterityöhön ja musikaalien maailmaan jo useamman vuoden ajan.

KAISU TANSKANEN
Soolibooli 5/16


Musiikkipedagogian ja tanssinopetuksen opiskelijoita mukana Annie mestariampuja -musikaalissa Kuopion kaupunginteatterissa. Kuva: Sami Tirkkonen

Kuopion kaupunginteatterin lavalla on nähty vuosien varrella lukuisia teatteriesityksiä, joissa opiskelijat ovat saaneet olla mukana. Listaan mahtuu muun muassa Sound of Music, Ihmemaa Oz sekä Housut pois! -musikaalit.

Tällä hetkellä Kuopion kaupunginteatterin ohjelmistossa pyörii suurmusikaali Annie mestariampuja, jossa musikaaliavustajina on yhdeksän Savonian musiikin- ja tanssinopiskelijaa. Lisäksi musikaalin liveorkesterissa soittaa useita Savonian instrumenttiopettajaopiskelijoita.

– Musikaalissa työskenteleminen vaatii sekä tanssi-, että laulutaitoa. Lisäksi tarvitaan kykyä heittäytyä ja tehdä yhteistyötä isossa ryhmässä, kertoo Savonian kolmannen vuoden laulupedagogiopiskelija ja Tempo ry:n tapahtumavastaava Janette Teittinen.

– Vaikka työ teatterissa tarkoittaa pitkiä päiviä ja ilta-ja viikonlopputöitä, ei se silti tunnu raskaalta. Teatteriympäristössä työskentely on ollut unelmani jo lapsuudesta saakka. Lahjakkaan työryhmän ja taitavien ammattilaisten kanssa työskentely on sekä antoisaa että opettavaista. Musikaali antaa mahdollisuuden monipuolistaa omaa osaamista niin laulun kuin tanssinkin saralta, Teittinen avaa.

Näiden lisäksi ei pidä unohtaa musikaalin myös yleisölle näkyvää puolta, esiintymistä.

–Tunnetta lavalla ei voi verrata mihinkään, se on jotain niin hienoa.

Kuopion kaupunginteatterin kanssa yhteistyössä tehdyt projektit ovat arvokkaita kokemuksia myös tulevaisuuden kannalta. Oman osaamisalan laajentaminen sekä eri taiteenalojen yhdistäminen ovat taitoja, joita tulevat musiikin- ja tanssinopettajat saavat varmasti hyödyntää myös tulevassa työelämässä. Tämän lisäksi mieliin jää myös ikimuistoinen elämys työstä teatterin, pukuloiston, musiikin ja tanssin ympäröimänä.


Lue myös:
Tempo ry on musiikkia, tanssia ja pedagogiikkaa Kuopiossa


Lisää aiheesta

13.5.2024

Vuoden opeopiskelijaksi valitulla Lotta Nuutisella on jo valmistuessaan pitkä työkokemus

Kotitalousopettajaksi Helsingin yliopistosta valmistuvan Lotta Nuutisen mukaan vähentyvät resurssit ovat haastaneet sekä harjoitteluja että joitain opintoja, joita on tiivistetty ja vähennetty.

13.5.2024

Terveisiä kesälomalta!

Opiskelu on tekemistä, josta ei lomia kerry. Töiden, opiskelun ja rahan riittämisen kolminaisuus määrittääkin opiskelijan arkea mutta kun elämänvaihe on ohi, voi kaikki kokemukset nähdä arvokkaina ja itsensä monta uutta oppia rikkaampana.

21.4.2024

Mira Laurinantti SOOLin puheenjohtajaksi

Viikonloppuna 20.–21. huhtikuuta pidetty Opettajaksi Opiskelevien Liiton liittokokous päätti muun muassa liiton koulutuspoliittisista linjauksista ja jäsenmaksun korotuksesta. Lisäksi valittiin uusi puheenjohtajisto ja hallitus vuoden mittaiselle toimikaudelle.

15.4.2024

SOOL hakee aluetoimijoita ensi lukuvuodeksi

Haemme ensi lukuvuodeksi uusia aluetoimijoita Helsinkiin, Joensuuhun, Jyväskylään, Ouluun, Raumalle, Rovaniemelle ja Tampereelle. Aluetoimijat vastaavat SOOLin paikallisesta jäsenhankinnasta ja näkyvyyden vahvistamisesta kampuksilla. Jos etsit joustavaa ja osa-aikaista työtä opeopintojen oheen, lähetä hakemuksesi 28.4. mennessä.

2.4.2024

Nyt kannattaa liittyä: Hyödynnä kevään ja kesän jäsenkampanja!

Opeopiskelija, jos et vielä ole SOOLin jäsen, nyt kannattaa toimia. Liittyessäsi jäseneksi kevään tai kesän aikana saat yhdellä jäsenmaksulla jäsenedut yli vuodeksi eteenpäin. Vinkkaa myös opiskelukaverillesi!

Jaa sivu somessa

Tweet