27.8.2021

Iso läksy

Gradulla on monta nimeä. Opinnäytetyön tekeminen sai Hagos Berhanen miettimään elämänsä suuntaa laajemminkin.

HAGOS BERHANE
Opeopiskelija 3/21


Maalaismaisema Eritreassa. (Kuva: Hagos Berhane)

”Gradu on yks iso läksy”, tokaisi ystäväni kerran teekupposen äärellä Jyväskylän Seminaarinmäen kupeessa sijaitsevan legendaarisen kahvila Ylä-Ruthin loosissa. Kuulemani mukaan tuo opiskelijoiden suosima kippola (sic) oli aikanaan myös Jasper Pääkkösen hienon roolisuorituksen myötä yhdeksi lapsuuteni sankareista ajautuneen Matti Nykäsen suosima ajanviettopaikka silloin, kun ajatuksia, huolia ja murheita piti pohdiskella. 

Kenties lapsuudessa saamani vaikutteet legendaariselta mäkikotkalta heijastuivat myös suhtautumiseeni opiskeluun, jossa usein deadlinejen läheisyyteen painottuvat hengästyttävän pitkät, ankarat ja tehokkaat työrupeamat vuorottelivat vauhdikkaiden pohdiskelutaukojen kanssa.

”Ymmärsin heti,
että prosessiin
on tultava muutoksia,
jos mielin valmistua.”

Mikäli et pidä tuota mitenkään tavattomana, tämä teksti voi sopia sinulle. Joka tapauksessa ison läksyn hiipiessä lähemmäs ymmärsin heti, että prosessiin on tultava muutoksia, jos mielin valmistua. Ounastelin aiheen kiinnostavuuden olevan ensimmäinen kriittinen askel. 

Ohjauksen arvo

Olin sattumoisin fuksivuotenani kuullut opettajan maininneen luennon aikana sivulauseessa yliopiston projektin isäni kotimaassa, Eritreassa. Muutamaa vuotta myöhemmin nykäisin tuota opettajaa hihasta. Elämäntäyteisen juttutuokion jälkeen poistuin Ruusupuistosta alustavan työharjoittelupaikan ja projektipäällikkö Hanna Posti-Ahokkaan sähköpostiosoitteen kanssa, joskin yhä ilman aihetta graduun.

Puolisen vuotta tuon kohtaamisen jälkeen talsin kohti Uppsalan uuvuttavaa vappustarttia Hannan kanssa viestitellen. Olin pari päivää ennen deadlinea paniikikseni oivaltanut Hannan edustavan kansainvälistä maisteriohjelmaa, minkä vuoksi en voinut klikkailla häntä ohjaajaksi yliopiston tarjoamalla digitaalisella gradualustalla.
Lisäksi kansainvälisessä maisteriohjelmassa oli eri määrä tutkielmaseminaareja ja siten opintopisteitä graduun liittyen, mutta Hanna vakuutti järjestävänsä asian. Vapun viettoon oli helppo asennoitua sen edellyttämällä vakavuudella.

Kuin ihmisen lapsi, alkoi graduprosessi selkiytyä vasta elokuussa tavattuani valovoimaisen graduohjaajani yhdeksän kuukautta sen jälkeen, kun olin ensimmäisen kerran nykäissyt opettajaa hihasta Ruusupuistossa.

Keskusteltuamme vajaan tunnin ajan perheistämme, isäni koulupolusta ja tansanialaisten tyttöjen koulupudokkuudesta huomasin sisäisen motivaationi vihdoin heräilevän. Tosin tämän ohjauskeskustelun loppupuolella minulla ei edelleen ollut aihetta. 

Tässä kohtaa opiskelijalähtöisen ohjaamisen arvo nousikin esiin. Muutamassa minuutissa osaavan ohjaajan avustuksella poimimme minua kiinnostavat akateemiset teemat: koulunkäynnin tuki kotona ja lasten minäkuva. Lapset saisivat piirtää näistä aiheista ja haastattelisin heidän lisäkseen myös lasten vanhempia. Keräisin aineiston työharjoittelun aikana ja keksisin Eritreassa itselleni kääntäjän haastatteluihin.

Nämä muutamassa minuutissa ideoidut asiat olivatkin ainoita, jotka pysyivät samana seuraavan vuoden, kun kaikkea muuta sai säätää useaan otteeseen.

Mustan aukon tapahtumahorisontissa

Huomaat varmasti pikaisen googlettelun jälkeen Eritrean olevan kuin mustan aukon tapahtumahorisontti: ulkopuolelta tarkastellen staattinen, koska sen tarjoama informaatio on katseelta piilossa. Juuri mitään valmisteluita sen suhteen mistä, keneltä tai mihin aikaan aineistoa kerää, ei voinut tehdä etukäteen. Oletettavasti vanhemmat eivät lue Wilmaa tai reissuvihkoa ja tutkimusluvat ovat usean leiman takana.

Eritreassa opin käytännössä jotain, mihin myöhemmin tutustuin teoreettisesti Hans ja Ola Roslingin loistavan Faktojen maailma -teoksen kautta. Siinä Hans muun muassa esittää, että aina pitäisi olettaa paikallisten toimivan järkevästi, vaikka et itse ymmärrä perusteluita heidän toiminnalleen. 

”Graduni myötä
innostuin taas tulevaisuudestani.”

Muutamaa päivää ennen kotiinlähtöä minulta puuttui useista yrityksistä huolimatta edelleen ministeriöstä luvattuja keskeisiä lähteitä, joita ilman graduni jäisi tekemättä. Päiväni aikataulut olivat menneet kääntäjäni ja haastateltavien myöhästymisten takia mönkään. Ehdin jo valitella kansani laiskaa luonteenlaatua, kun kääntäjä vaati, että ruokailemme eräässä hampurilaisravintolassa ennen kuin matkustaisimme pian sulkevalle ministeriölle.

Vastentahtoisesti tilasin hampurilaiseni, ja pöytään palatessa huomasin kääntäjäni keskustelevan ystävänsä kanssa tigrinjaksi. Viitisen minuutin jälkeen tuo ystävä kysäisi englanniksi gradustani. ”Nautitaanhan hampparit rauhassa, niin koukataan kotimatkalla ministeriön kautta. Noh, miten Suomella menee?”. 

Kääntäjäni tiesi ministeriössä työskentelevän ystävänsä lempiravintolan ja päivärytmin. Laiskaa oli vain, mahdollisesti nälän myötävaikuttamana keksimäni, typeryyttä pursuava yleistävä johtopäätökseni.

Ne auttoivat tutkimaan itseäni

Nokkela opettajaksi opiskeleva ihminen huomaa, etten kannusta tarkistamaan, olisiko yliopistollasi projekti Eritreassa tai olisiko sinulla sukujuuria eksoottisessa kohteessa merien takana. Tiedän monen opiskelijan minun tavoin tuskailevan yliopiston hankkeita selatessaan, kun mikään ei tunnu omalta. Kokemukseni mukaan yliopisto on täynnä ihmisiä, jotka haluavat auttaa tutkimaan itseäsi. 

Avuliasta väkeä löytyi myös perspektiivistämme syrjäisestä maailman kolkasta. Tutustuin Eritrean ainoaan suomalaisperheeseen, joka majoitti minut joulun yli. Suopeat paikalliset muuttivat päiväsuunnitelmiaan täysin auttaakseen minua byrokratian tai kielimuurien yli, kun oma osaaminen loppui. Moni auttoi tutkimaan itseäni, että voisin tutkia jotain akateemisesti mielenkiintoista. Lopulta olisin yhtä hyvin voinut tutkia kieltä tai leppäkerttuja, ja olisin silti herännyt aamuyöstä hiomaan kirjoitusvirheitä ennen töiden alkua. 

Oikeastaan graduni myötä innostuin taas tulevaisuudestani. Olin ehkä ensimmäistä kertaa erityisluokanopettajien soveltuvuuskokeen jälkeen käyttänyt aikaa sen pohtimiseen, miksi ylipäätään opiskella ja kehittää itseään. Vuosien ajan opiskeluajan yhteisö tuntui tyydyttävän kaikki sosiaaliset, emotionaaliset ja riennolliset tarpeet.

Graduni painosti lopulta miettimään elämän suuntaa laajemmin, kuin osasin ajatella. Kenties raikastava läksy, jonka olisi toki voinut tehdä aiemminkin.


Serkkupojan kanssa. (Kuva: Hagos Berhane)


Kirjoittaja on valmistunut erityisluokanopettajaksi Jyväskylän yliopistosta. Gradua Low achievement and received support: students´ and parents´ perceptions voi tarkastella JYX-julkaisuarkistossa.


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet