JOUNI OVASKA
Opeopiskelija 3/21

Kirjoittaja on tamperelainen luokanopettaja ja kansanedustaja sekä entinen ainejärjestö Okan jäsen.

Käydessäni eduskuntavaalikampanjaa alkukeväällä 2019 vaalitenteissä keskusteltiin lähiopetuksen määrästä, inkluusiosta ja toisen asteen velvoittavuudesta. Puhuttiin erilaisista kärkihankkeista, jotka olivat olleet väistyvän hallituksen uudistustavoitteita. Uusi hallitus alkoi puhua ilmiöistä.

Olipa nimitys tai puhetapa mikä tahansa, keskustelua lapsista ja nuorista, koulusta ja oppimisesta käytiin kaksi vuotta sitten ja käydään edelleen kuitenkin liian vähän ja aivan liian pienessä piirissä. Vaikka aihe koskee suurta osaa suomalaisista, muut teemat nousevat helposti edelle.

Esimerkiksi tämä vuoden kuntavaaleissa Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyssä äänestäjille tärkeimpiä teemoja olivat terveyspalvelut, vanhustenhuolto ja työllisyys.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Taloustutkimus selvitti aiheita, ja kärkeen nousivat ilmasto, sote ja talouskysymykset. Koulutus oli vasta jaetulla sijalla 7 yhdessä lasten ja nuorten sekä tasa-arvon kanssa.

Myös eduskunnan täysistunnoissa koulutus sytyttää harvoin parlamentaarisia mittelöitä. Kiihkeimmät debatit käydään mieluummin taloudesta ja työllisyydestä. Tämä on hämmästyttävää, vaikka juuri koulutus on keino, jolla edellä mainituissa teemoissa menestytään.

Syksyllä ”suuri koulutuskeskustelu”

Hallitus antoi keväällä koulutuspoliittisen selonteon, jossa se viitoittaa suomalaisen koulutuspolitiikan ja osaamisen tulevaisuutta kohti 2040-lukua. Selonteko kattaa koulutuksen varhaiskasvatuksesta aina korkeakoulutukseen ja tutkimukseen saakka. Laajoja teemoja sivutaan esimerkiksi jatkuvan oppimisen, hyvinvoinnin ja opettajuuden kautta. Toisaalta myös kansainvälinen kilpailukyky, koulutusvienti sekä taide ja kulttuuri ovat osa selontekoa.

Eduskunnan sivistysvaliokunta antaa mietintönsä hallituksen selontekoon kuultuaan lukuisia asiantuntijoita. Mietinnössä valiokunta ottaa kantaa selonteon sisältöön ja esittää huomionsa siihen. Tämä avaa myös mahdollisuuden nostaa koulutuksen kysymykset laajaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Juuri nyt siihen on huutava pula, kun yritämme nousta jaloillemme koronasta.

Takaisin lähiopetukseen, enemmän tukea

Heinäkuun lopulla virinnyt keskustelu koronan vaikutuksesta lähiopetukseen sai monet poliitikot heräämään. Puolueet ovat lähes yksituumaisesti todenneet, että siirtyminen etäopetukseen on vasta viimesijainen työkalu. Erityisesti alakoulut halutaan pitää normaalisti käynnissä.

Samaan aikaan pohditaan, miten pandemian jälkiä korjataan. Koronan vaikutukset yksinäisyyteen, mielenterveyteen ja oppimiseen näkyvät ja kuuluvat jo nyt. Jatkossa tarvitaan monenlaista tukea perheille ja kouluille.

Niin lapset kuin opettajat haluavat palata normaaliin. Esimerkiksi keskustelu maskeista on ottanut tuulta alleen. Väitöskirjatutkija Sanna Isopahkala peräänkuulutti taannoin keskustelukulttuuria, jossa voitaisiin yhtä aikaa ymmärtää maskien merkitystä tänä aikana ja toisaalta pohtia, miten kasvojen piilossa oleminen vaikuttaa esimerkiksi lukemaan opettamiseen ja oppimiseen tai miten suuri osa maskin takaa lähetetystä tunneviestinnästä jää vaillinaiseksi.

Onkin tärkeää, että lääketieteellisen pohdinnan rinnalla voidaan käydä avointa ja tieteellistä keskustelua rajoitustoimien vaikutuksista. Korona kun ei katoa keskuudestamme eikä keskustelua voida käydä vain terveysviranomaisten ehdoilla.

Opetusharjoittelut käyntiin

Opetusharjoittelut on saatava käyntiin lähiharjoitteluna. Opettajien ja opiskelijoiden rokottaminen on edettävä mutkattomasti, jotta tämä varmistetaan. Olemme valitettavasti kuulleet, miten koronan alettua eri opettajankoulutusyksiköt ovat toimineet hyvinkin erilaisin käytännöin. Lisäksi opintoja on siirretty myöhemmäksi.

”Koulu ja opettajuus eivät kehity
parempaan suuntaan
ellei mukana suunnittelemassa
ole myös opettajaopiskelijat.”

Opettajan ammatti on professio, johon kasvamiseen kuuluu myös vahvan ammatti-identiteetin rakentuminen. Liian pitkään jatkunut epävarmuus heikentää uskoa itseen ja osaamiseen. Sosiaalisten suhteiden kutistuminen, ammatillisen kasvun hidastuminen ja opintojen viivästyminen näkyvät opiskelijoissa ja opiskelijoiden tuloksissa. Korkeakoulujen on kyettävä tukemaan opiskelijoita sekä jakamaan parhaat käytännöt.

Koulun haasteet

Koronan jälkihoidon ohella tarvitsemme edelleen päätöksiä, joilla vahvistetaan suomalaisten oppimista ja osaamista. Lähiopetustunnit, inkluusio tai opettajien jaksaminen ovat muun muassa teemoja, joiden parissa niin koulutuksen ammattilaisten kuin poliitikkojen on kyettävä esittämään ratkaisuja. 

Koulutuspoliittista keskustelua on pyrittävä avaamaan laajemmalle joukolle. Se vaatii, että niin poliittiset puolueet, ammattiyhdistysliike, opiskelijat kuin tutkijat esittävät tavoitteitaan rohkeasti. Lähdekritiikittömyys, sosiaalisen median antama tuomio tai mahdolliset ristiriidat eivät saa hillitä tai rajoittaa keskustelua. Muuten suomalainen yhteiskunta on epäonnistunut tehtävässään.

Koulu ja opettajuus eivät kehity parempaan suuntaan ellei mukana suunnittelemassa ole myös opettajaopiskelijat. Toivonkin teiltä aktiivisuutta myös meihin kansanedustajien suuntaan.

Tätä kirjoitusta valmistellessani löysin nettisivuiltani vuodelta 2019 tekstin, jossa totesin: ”Mielestäni peruskoulu ei tarvitse enää uusia kärkihankkeita, vaan peruskoulun on oltava jatkuva kärkihanke.” Tavoite on edelleen voimassa, ja sen varmistamiseksi tarvitaan ammattitaitoisia opettajia.