7.12.2022

Opettajaksi opiskelevien eduskuntavaalitavoitteet: Kasvatuksen ja koulutuksen puolella

SOOLin mukaan kasvatuksesta ja koulutuksesta ei ole enää varaa leikata, vaan rahoitusta tulee nostaa. Ehdokkaat voivat allekirjoittaa eduskuntavaalitavoitteet SOOLin sivuilla ja sitoutua olemaan kasvatuksen ja koulutuksen puolella.

Koulutukseen ja kasvatukseen panostaminen maksaa itsensä moninkertaisena takaisin. Kokonaisuudessa on huomioitava opiskelijoiden hyvinvoinnin tukeminen. Lisäksi kestävän kehityksen edistäminen on välttämätöntä, jotta voimme taata tuleville sukupolville kestävän tulevaisuuden.

Vuosina 2012–2019 koulutuksesta on leikattu yli kaksi miljardia euroa. Tämä on aiheuttanut selkeän rahoitusvajeen suomalaisessa koulujärjestelmässä. Oppilaiden oikeus oppimisrauhaan ei täyty, kun koulutuksen järjestäjillä ei ole varaa taata jokaiselle lapselle tarvittavaa tukea ja omia oppimateriaaleja. Opettajat ovat uupuneita, sillä työn vaatimukset kasvavat, eikä aikaa itse opetukseen panostamiseen ja oppilaiden kohtaamiseen ole.

SOOLin tavoitteiden mukaan seuraavassa eduskunnassa kehitetään opettajankoulutusta sekä kasvatusta ja koulutusta, tuetaan opiskelijoiden hyvinvointia ja edistetään kestävää kehitystä.

Ehdokkaana olevat voivat allekirjoittaa SOOLin eduskuntavaalitavoitteet ja sitoutua olemaan kasvatuksen ja koulutuksen puolella. Tavoitteisiin sitoutuneiden nimet julkaistaan sivuillamme talven ja kevään mittaan.


Lisää aiheesta

8.12.2022

Korkeakouluissa on huomioitava moninaiset oppijat

Oikeus opiskella kuuluu meistä jokaiselle. SOOLin mukaan korkeakoulutuksen tulee olla aidosti mahdollista ja saavutettavaa erilaisille oppijoille, ja opettajankoulutuksen tulee olla tässä suunnannäyttäjä.

17.11.2022

Tanssinopettajasta OAJ:n puheenjohtajaksi

Katarina Murto, 51, valittiin OAJ:n puheenjohtajaksi toukokuussa. Koulutukseltaan Murto on tanssinopettaja ja tanssitaiteen maisteri sekä oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari.

14.11.2022

Rauman opettajankoulutuksen alasajo pahentaisi opettajapulaa

OAJ ja SOOL vastustavat jyrkästi Turun yliopiston suunnitelmia siirtää opettajankoulutuksen tutkinto-ohjelmat Raumalta Turkuun. Ne eivät myöskään hyväksy yliopiston ajatuksia lakkauttaa käsityökasvatuksen tutkinto-ohjelma. Järjestöjen mielestä suunnitelmat hankaloittaisivat opettajapulaa entisestään.

19.9.2022

Laadukas opettajankoulutus vaatii kohdennettua rahoitusta

Laadukasta opettajankoulutusta ei ole ilman riittäviä ja kohdennettuja resursseja. Opettajankoulutukseen panostaminen on SOOLin mukaan yksi olennaisimmista ratkaisuista opettajapulaan.

19.8.2022

Varhaiskasvatuksen opettajien kelpoisuusvaatimuksia ei pidä väljentää

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen on esittänyt varhaiskasvatuslain muuttamista niin, että päiväkoteihin ja esiopetukseen voisi helpommin palkata ammattikorkeakoulutuksen saanutta henkilökuntaa. SOOLin mukaan varhaiskasvatuksessa opetuksen pedagoginen vastuu tulee olla jatkossakin yliopistokoulutuksen saaneilla varhaiskasvatuksen opettajilla.

Jaa sivu somessa

Tweet