11.4.2019

Tulevaisuus rakennetaan äänestämällä

Blogi | JESPER LEMPIÄINEN


Kirjoittaja on Akavan opiskeljoiden toinen varapuheenjohtaja vuonna 2019.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on nyt ohi, mutta virallinen vaalipäivä koittaa vasta tulevana sunnuntaina. Näissä vaaleissa ratkotaan monia nuorten tulevaisuuden kannalta keskeisiä ongelmia. Julkisessa keskustelussa yhteisymmärrystä vaalien pääpainopisteestä ei kuitenkaan ole löydetty, vaan keskustelu on poukkoillut puolelta toiselle. On puhuttu ainakin ilmastovaaleista, koulutusvaaleista, sotevaaleista ja hoivavaaleista. Itselleni yksi on kuitenkin ylitse muiden. Minulle nämä ovat sukupolvipolitiikan vaalit.

Suomi joutuu yhdessä muun maailman kanssa kohtaamaan tulevaisuudessa merkittäviä haasteita. Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen lienee näistä tärkein, mutta se on kuitenkin vain yksi pala selätettävien ongelmien joukkoa. Näistä jokainen meidän on ylitettävä, voidaksemme luoda tuleville sukupolville hyvän ja turvallisen maailman. Meidän jokaisen työtä tarvitaan maaliin pääsemiseksi.

Suurinta valtaa yhteiskunnassamme käyttävät meitä vanhemmat ikäpolvet. Yksi keskeinen syy tähän on nuorten heikko äänestysaktiivisuus. Poliitikkojen on tehtävä työtään äänestäjille. Nuorten kotiin jääminen murentaa vain ja ainoastaan omaa asemaamme. Meidän on itse kannettava vastuumme tulevaisuudesta. Nykyiset vallanpitäjät eivät saa varastaa nuorten tulevaisuutta. Siksi me tarvitsemme sukupolvipoliittiset vaalit ja nuoria mukaan päätöksenteon kaikille asteille.

Minulle äänestäminen on paitsi oikeus, myös velvollisuus. Edellisessä eduskuntavaaleissa alle 35-vuotiaista äänesti vain noin joka toinen. Jokaista äänioikeutettua nuorta kohden löytyy kaksi vanhemman ikäluokan äänestäjää. Äänemme painaa siis jo valmiiksi vähemmän. Näissä vaaleissa voimme ottaa ensimmäisen askeleen vastuunkannon polulla ja kohti parempaa tulevaisuutta. Se käy helposti äänestämällä. Toisen askeleen voit ottaa valitsemalla nuorten asemaa puolustavan ehdokkaan. Meillä on nyt mahdollisuus, joten tarttukaamme siihen yhdessä.


Lue myös:

SOOLin eduskuntavaalitavoitteet 2019 → Katso lista SOOLin tavoitteisiin sitoutuneista kansanedustajaehdokkaista!


Haluatko kirjoittaa SOOLin blogiin? Ota yhteyttä: soolibooli@sool.fi


 


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet