Uutiset

15.4.2024

SOOL hakee aluetoimijoita ensi lukuvuodeksi

Haemme ensi lukuvuodeksi uusia aluetoimijoita Helsinkiin, Joensuuhun, Jyväskylään, Ouluun, Raumalle, Rovaniemelle ja Tampereelle. Aluetoimijat vastaavat SOOLin paikallisesta jäsenhankinnasta ja näkyvyyden vahvistamisesta kampuksilla. Jos etsit joustavaa ja osa-aikaista työtä opeopintojen oheen, lähetä hakemuksesi 28.4. mennessä.

12.4.2024

Lakkovaroitus yksityiselle opetusalalle – koskee myös SOOLin jäseniä

Mikäli yksityisen opetusalan työehtoneuvotteluissa ei päästä sopuun, seurauksena on kahden vuorokauden mittainen lakko 23.–24. huhtikuuta. Työnantaja pidättää palkan lakon ajalta, mutta OAJ:ltä voi hakea lakkoavustusta.

11.4.2024

SOOLin vetoomus OKM:lle: Pedagogiikan toteutumisen voi taata vain koulutettu pedagogiikan ammattilainen

SOOLin mukaan päiväkodin johtajilta tulee edellyttää kasvatustieteen maisterin tutkintoa. Laadukas varhaiskasvatus vaatii laadukasta, tutkimusperustaiseen koulutukseen pohjautuvaa johtamista taustalleen.

3.4.2024

Kotivakuutus Turvasta nyt -25 % SOOLin jäsenille

Vakuutuskumppanimme Turva tarjoaa SOOLin jäsenille nyt 25 % alennuksen uudesta kotivakuutuksesta. Turvan laaja kotivakuutus tarjoaa aitoa vastinetta rahalle – se turvaa kotona ja mökillä, niin rakennukset kuin irtaimistonkin. Alennuksen saat ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta.

2.4.2024

Oppijoiden tai oman turvallisuuden puolesta ei pitäisi joutua pelkäämään

Uutinen Vantaan Jokirannan tiistaiaamuisesta kouluampumisesta järkyttää koko Suomea. Opettajaksi Opiskelevien Liitto välittää syvän osanoton tapahtuneen uhreille, heidän läheisilleen ja koko Jokirannan kouluyhteisölle.

2.4.2024

Nyt kannattaa liittyä: Hyödynnä kevään ja kesän jäsenkampanja!

Opeopiskelija, jos et vielä ole SOOLin jäsen, nyt kannattaa toimia. Liittyessäsi jäseneksi kevään tai kesän aikana saat yhdellä jäsenmaksulla jäsenedut yli vuodeksi eteenpäin. Vinkkaa myös opiskelukaverillesi!

27.2.2024

SOOLin Talvipäivät Helsinkiin vuonna 2025

Talvipäivät palaa ensi vuonna pääkaupunkiin 35 vuoden tauon jälkeen. Opettajaksi opiskelevien Talvipäiviä on järjestetty vuodesta 1947 alkaen ja nykyisin tapahtuma kokoaa vuosittain yhteen jopa kolme tuhatta eri alojen opeopiskelijaa ja tarjoaa monipuolista ohjelmaa ulkourheilusta livemusaan.

22.2.2024

SOOLin Talvipäivät kokoaa opeopiskelijat Tampereelle

Opettajaksi opiskelevien legendaariset Talvipäivät pidetään tänä vuonna Tampereella viikonloppuna 23.–25. helmikuuta. Ohjelmassa on muun muassa Talvirieha kilpailulajeineen lauantaina sekä iltabileet, joissa pääesiintyjänä nähdään Robin Packalen.

14.2.2024

Uusi jäsenetu: luontohotelli Nuuksion kansallispuistossa

Polku Hotelli tarjoaa SOOLin jäsenille alennusta yöpymisistä. Alennukset saa varauksen yhteydessä SOOLin alennuskoodeilla.

13.2.2024

Kenestä Vuoden opeopiskelija ja Vuoden harjoittelunohjaaja?

Taas saa ehdottaa! Ansaitseeko harjoittelunohjaajasi kiitosta ja kunniaa tai löytyykö opiskelukavereistasi opeopiskelijoita yhdistävä huipputyyppi? Etsintä on käynnissä 10.3. asti.

5.2.2024

Työelämätietoa opettajaksi valmistuville

Oletko valmistumassa ja siirtymässä työelämään? OAJ ja SOOL järjestävät kevään aikana opekampuksilla valmistuvien infoja, joiden tarkoituksena on antaa työelämään siirtyville opettajille ajankohtaista tietoa työnhausta, työttömyysturvasta, palkkauksesta, työajoista sekä ammattijärjestön edunvalvonnasta.

5.2.2024

Osallistuitko 31.1. OAJ:n lakkoon? Näin haet lakkoavustusta

Avustusta voi hakea kuuden kuukauden kuluessa lakon päättymisestä.

23.1.2024

OAJ:n lakko 31.1. koskee myös SOOLin jäseniä

OAJ järjestää poliittisen lakon keskiviikkona 31. tammikuuta. Lakko toteutetaan pääkaupunkiseudulla kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja se koskee myös SOOLin jäseniä.

18.1.2024

Opettajankoulutuksen resurssit saatava kestävälle tasolle

OAJ:n teettämässä tuoreessa selvityksessä kartoitettiin suomalaisen yliopistoissa toteutetun opettajankoulutuksen voimavaroja ja asemaa yliopistoissa vuoden 2010 jälkeen. Keskeisimpänä havaintona selvityksessä huomattiin opettajankoulutuksen rahoituksen olevan epäsuhdassa opiskelijamääriin.

16.1.2024

Vakuutusyhtiö Turvalta tuhansien eurojen tuki opeopiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseen

SOOLin ja Turvan Hymykisan voittajat on valittu ja rahapalkinnon saa viisi opeopiskelijoiden ainejärjestöä. Kisassa kysyttiin konkreettisia ideoita jäsenistön hyvinvoinnin edistämiseen.

8.12.2023

SOOLin Emppu Laakkonen Hesarissa: Pisa-tulosten kauhistelu kyllästyttää

Koululaisten osaamistason laskua on seurattu kauhistellen jo toistakymmentä vuotta, vaikka sekä edunvalvontajärjestöt että opettajat kentällä ovat koko tämän ajan tarjonneet ratkaisuehdotuksia tilanteeseen.

30.11.2023

Erityispedagogiikan koulutus alkoi Lapin yliopistossa – Diverssi ry SOOLin jäsenyhdistykseksi

Rovaniemellä perustettiin erityispedagogiikan opiskelijoille oma ainejärjestö.

20.11.2023

SOOLin ja Turvan hymykisa: Voita tuhat euroa ainejärjestönne käyttöön!

Miten sinä kehittäisit ainejärjestösi jäsenten hyvinvointia 1 000 eurolla? Lähde mukaan SOOLin ja vakuutusyhtiö Turvan Hymykisaan ja kerro paras ideasi.

17.11.2023

Opeopiskelijat mukaan Valot päälle! -mielenilmaukseen

Tule mukaan torstaina 23.11. klo 16 alkaen Helsingin Narinkkatorilta starttaavaan OAJ:n lailliseen mielenilmaukseen. 

14.11.2023

SOOLin Talvipäivät 2024 Tampereella loppuunmyyty

SOOLin Talvipäivien liput tulivat myyntiin tiistaina 14. marraskuuta ja myytiin heti loppuun. Talvipäivät pidetään Tampereella 23.–25. helmikuuta. 

Jaa sivu somessa

Tweet